Olen usein valvonut öitä ja kuunnellut luonnon ääniä parvekkeella. Muut nukkuvat, on hiljaista. Ajatukset harhailevat. Tunnen itseni luolaihmiseksi, joka on vartiossa valmiina hälyttämään apua, jos on tarpeen. Uni tulee noin 03.00 maissa viimeistään. Nukun vain noin 6 tuntia. Teen kotona etätöitä. Ei työmatkoja eikä työaikaa 7-16. Hyvä hyvä.
Epilepsialääke hieman piristää. Valvomisesta seuraa masennus ja morkkis. Tulee tupakoitua enemmän ja alan miettiä kuolemaa ym ikävää. Herää epäilyksiä muita ihmisiä kohtaan. Pelottaa, että, jos kotonani on joku. Pelkään pimeää. Eteisessä valot, kun olen yksin. Miesystäväni asuu muualla. Poissa 2 yötä viikossa....:( Mietin usein sitä, että miksi pelkään omassa kodissa. Rauhallinen, pieni kaupunki. 3. kerros. Alaovet lukossa ja naapurit rauhallisia. Sitten, aamulla, herään peukalo suussa. Tällaista ei varmaankaan ole toista, aikuista naista.
Unettomuus ja epilepsia
5
2543
Vastaukset
- uneton vm.74
Minä myös sairastan epilepsiaa.Ole kiitollinen että saat edes nukuttua joka yö, minä valvon ilman nukahtamislääkettä montakin vuorokautta yhteen menoon.
Mikä sinua pelottaa kotonasi?Meinaatko ettet heräisi jos joku väkisin kotiisi tulisi?Yritä olla miettimättä pelkojasi illalla, ruokit vaan kauhua itseesi.- Uneton-62
On nukahtamislääkkeitä. Otan, jos valvon pidempään.
Tuli tässä mieleen, että jotkut kärsivät unettomista öistä, jos on kilpirauhastoiminnan häiriö. Sukulaisellani vajaatoimintaa. - epilepsia
Uneton-62 kirjoitti:
On nukahtamislääkkeitä. Otan, jos valvon pidempään.
Tuli tässä mieleen, että jotkut kärsivät unettomista öistä, jos on kilpirauhastoiminnan häiriö. Sukulaisellani vajaatoimintaa.ja kärsin ajoittain unettomuudesta. Nytkin ollut nukkumatta 2 yötä. Otan Tenoxia, mutta aamulla on sitten aivan hirveä olo, oksettaa ym. Väsyneenä pelkään kohtauksen tulemista, mietin sitä eikä tule uni... mulla taas epilääkkeet väsyttaa, ei piristä...
- Anonyymi
niin valvon minäkin joka ikinen yö vain pikkupätkissä tulee uni jos tulee ja aina väsymys painaa onneksi en ole yksin kun on teitä muitakin.
- Anonyymi
ja sairastan myös epistä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?1765027- 151670
Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?
SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka621605Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois1221470Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s91353Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?
Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit491080Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi
Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.961074Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa
Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249297942- 190915
Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman teki erikoisen ratkaisun!
Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman paljasti uudet kujeet. Hän on mukana kohutussa Sointu Borg & Tyrkyt -realityssä. Jääkö7760