vaasalaiskuttuuria

KIITOS!

Minä ja Risto Jalonen ystävimme kiittää Teitä
kaikkia jotka olette käyneet lukemassa toimittamaame "Vaasalaista kulttuuria"-palstaa joka on kolmen viikon aikana ponkaissut Pohjanmaan alueen
luetuimmaksi palstaksi! Eläköön!

Tämä suosittu palsta löytyy tästä kaksi sivua eteenpäin. Ja suuren suosion ovat myös saaneet "Vaasalaistarunoutta" ja "Kulttuuri Pohjanmaa".

Luulimme aluksi ettei kulttuuri ole sillä tapaa "mediaseksikäs" aihe, mutta toisin kävi.

Tuntuu pitävän paikkansa, että kulttuuria vieroksuva uuslibaralistinen, rahaan, ikinuoruuteen ja narsismiin perustuva kova yhteiskunta on maan laajuisesti, että myös vaasalaisesti, väistyvä elämän muoto. Aletaan menemään henkiseen suuntaan jossa on arvot ja humaani elämän muoto nostettu jälleen jalustalle. Tähän asti rohkeutta on edustanut se, että kuka uskaltaa riisua vaatteensa, se ei tänään edusta rohkeutta. Nyt tänään rohkeutta edustaa se, kuka uskaltaa olla esim. klassinen. Olemme taas uuden muutoksen edessä ja tätä uutta muutosta enteilee toimittamamme kulttuuripalstat ja niiden saavamme kannustuksella jatkaa.

Pentti Suksi
101684
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Oli hieno oivallus Pentiltä aloittaa täällä Suomi24:ssä tämä
kulttuurisanoman levittäminen. Täällä todellakin tuntuu
tätä asiallista lukevaa väkeä riittävän.

Koska tällä keskustelufoorumilla tämä ohjelmaformaatti on
tällainen, että se lykkää aiemmin aloitetut vitjat joka kerta,
kauemmaksi, kun uutta tuppaa tupaan, huomioimatta lainkaan kuinka
paljon uusia viestejä minnekin lähetetään, niin tämän johdosta monet
hyvätkin jutut ikään kuin karkaavat liian kauaksi ykkössivulta, jonka
johdosta vaipuvat helposti unohduksiin. On siis asiallista
muistuttaa, että tällaisia artikkelityyppisiä vitjojakin täältä löytyy ja
että ne sisältävät lähinnä esittelytekstiä ajattomista aiheista.
Ja kyllä Pentti, Jukka ja minä ollaan kirjoituksia tosissaan duunattu,
että kaikenlaista ja mahdollisimman monialaista kulttuuripöpinää
täällä tarjolla olisi.

Se miksi on hyvä esittää näitä monimuotoisia kulttuuriasioita
täälläkin johtuu siitä, että eikös se juttu mene niin, että taide on
kansan omaisuutta. Se kuuluu joka paikkaan ja korkeakulttuurinkin
siinä missä punkrokinkin on osattava normaalisti käyttäytyä ja kohdattava
todellisuus tavallisen työtä tekevän tai yhtä hyvin työttömänkin
kansalaisen ehdoilla, eikä päinvastoin. Tämä päinvastaisuus tuntuu kyllä
ikävän usein olevan liian monen kulttuuribyrokraatin käsitys asiasta ja
liian monen instituution toimintamalli.

Risto Jalonen

Äänestä
  • Kulttuuriasioissa on paljon asiaa ja hyvä on kun nämä jutut täällä on kiinnostanut.
    Paljon juttua on tullut itse kunkin ton Jalosen tekemisistä kirjoitetuksi, mutta
    se kun on sattunu tekeen vaikka mitä ja toiset ei siitä puoliakaan.
    Ja onhan se näille 24 –palstoillekin itse eniten tarinaa muiden edesottamuksista
    kirjoittanut. Se on tätä tavallista, että yleensä kun se tekee jotain,
    niin ei siinä sen työtahdis tahdo kukaan mukana pysyä.
    Useimmissa Jalosen projekteissa on sitten vielä tällainen ominaispiirre, että
    niissä on porukkaa mukana pilvin pimein, minkä takia sitten
    erityisen kovasti usein kiinnostavat..
    Mitäs muuta ja Ketäs muita on sitten kysymys kultttuurivitjoissa mukana.
    Vaasalaisrunoutta: Kari Laaksoharju, Vieno Vaaranmaa, Lea Wikla, kirjoittaja-
    ryhmä Runoriihi, Risto Rasa, Eeva Kontiokari…
    Kulttuuripohjanmaa: Vsa kaup. kirjaston runokeräys, Pohjanmaan taidetoimikunnan
    tarinaprojekti, Panu Hemminki, Suomenselän Taiteilijaseura, Kalevi A. Mäkinen,
    Pohjanmaan Kirjailijoiden antologia, Kyrönmaan opisto kirjoittajat, Pohjalainen
    taiteilijaliitto, Gösta Ågren, Jussi Mäkynen, Hannu Hautala…
    Vaasalaista kulttuuria: Einari Uusikylä, Mathilda Rothkild, Pentti Valmunen…
    Jorma Ojaharjusta juttua moneen otteeseen, Eero Murtomäestä pariin kertaan
    ja vaikka mitä ja laidasta laitaan.

    Äänestä

Voitaisiin tänne laittaa varmasti tuleen tuota
tämän päivän näyttelytarjontajuttuakin, mutta
pitäisi olla tällainen oma POHJANMAA ART –osasto,
minne kerättäisiin kaikki nämä Pohjanmaan
kulttuuriasioihin liittyvät keskusteluvitjat tai siis
oikeammin sanottuna artikkelivitjat ja sen
osaston pitäisi alkaa heti tuosta KAUPUNGIT JA
KUNNAT pääsivulta POHJANMAA osaston alta.
Siinä on sen paikka.

Äänestä

Kysyin kerran Risto Jaloselta, että montako kirjaa olet värkännyt? Sanoi, että hän ei muista. Ja oli kasvoiltaan aidon vilpittömän näköinen.
Meillä on paljon kertova Fennican Kansallisbibliografia joka sisältää tiedot Suomessa painetuista tai muuten valmistetuista kirjoista, lehdistä, kartoista, audiovisuaalisesti sekä eloktronisesti tallenteista sekä lähiaikoina ilmestyvistä julkaisuista. Tulos oli HÄMMÄSTYTTÄVÄ!
KIRJOJA ON 52 KAPPALETTA! Sitten on näiden lisäksi vielä Risto Jalosen toimittamat kirjat.
Vaasan kaupungin kirjaston kokoelmissa on 107
teosta. Ne ovat lukuja joiden edessä pitää ottaa lakkireuhka pois päästä. Pitääkin jo sanoa, että ilmankos joka kulttuurista on hiemankin kiinnostunut, törmää jatkuvasti Jalosen nimeen.
Siihen lisätään melkoinen määrä maalattuja tauluja ym. josta ei aina tiedä. Nyt hänellä on neljä kirjaa teon alla ja kohta ilmestyy äänite.
Tämä on aiva maharoonta menua! Ja sitten pitää hoitaa perheensä ja ottaa osaa elatusasioihin.

Ei tälläisiä työsarkoja tehdä sosiaaliviraston
toimeentulotukiapurahoilla. Ne tehdään työllä!
Jotkut arvosteli minua, että kaveruudellekin pitää olla jotain rajaa. Kyllä kaveri voi olla ja pitääkin olla, ei siinä luulisi olevan kritiikille tilaa. Mutta minkäs teet... aina on edessä uusi Jalosen tekemä taulu, näyttely tai uusi kirja. Tässä tullaan tilanteeseen, että pitääkö vaieta omasta vaasalaisesta kulttuurista?
Ja miksi pitäisi? Ollahan rehevää ja komiaa, että meillä on tuollainen työhullu tai sanotaan nykykielellä "työnarkomaani".

Tunnen Risto Jalosen toimittaja ajoiltani saakka, uskoin jo silloin häneen eikä hän ole uskoani suinkaan pettänyt, vaan päinvastoin.
Risto tekee ja jotka ei tee, ne arvostelee. Ristossa on perinteinen työn kunnioittamisen eettinen normi. Siinä on historiallinen rasite.
Risto Jalonen ajattelee, puhuu ja samalla tekee.
Niitäkin on jotka puhuu, mutta ei tee mitään. No, ihmisrotunsa sekin. Koetan sortua laskemiseen;
Vaasan kirjastossa on 20 vuoden kuluttua 214 teosta! Siinä jo professori Kalle Päätalokin nyökyttää kunnioittavasti päätään. Hyvä jätkä on höpökirjoilla ittensä pilannut! (Kallio-Herkon sanat)

Jos joku nyt ihmettelee sitä, että alvariinsa Jalosesta kirjoitan, johtuu yksinkertaisesti siitä, että olen laiskotellut sen ajan kun Risto on painanut töitä. Pitäisi kuroa välimatkaa kiinni tai muuten Risto karkaa.

Pentti Suksi

Äänestä
  • nyt pitää kaikkia osapuolia kiitellä aktiivisuudesta. Olemme olleet ja toimittaneet
    keskustelu palstalla kulttuuria koskettelevia asioita
    ja nuoresta iästä huolimatta, siis yksi kuukausi,
    niin kävijä määrä ylittyi 9000 kävijällä. Tämä oli enemmän kuin luulimme. Eli tältä pohjalta on hyvä jatkaa.

    Tämä on sitten palsta jossa voidaan keskustella vaasalaisesta ja pohjalaisesta kulttuurista. Onhan siinä mistä keskustella. Kuukauden aikana olemme yrittäneet esitellä Vaasalaista nykykulttuuria että historiallista.
    Vaasa on ollut aina vireä kulttuurikaupunki ja meillä on ollut harvinaisen paljon kulttuurityöntekijöitä. Asukaslukuun verrattuna
    tämä on ihmeellisen vireä kaupunki. Minulle on aina valitettu, että kun täällä ei taphdu mitään
    tämä on kulttuurillisesti kuollut kaupunki. Ei pidä paikkaansa. Me ollaan esitelty vaasalaisia kulttuuritekijöitä heidän tuotteitaan, on päästy vasta alkuun.

    Tälle palstalle saa kirjoittaa nimellä tai nimimerkillä, mutta vain asiallisesti. Nimimerillä olevat eivät puukota selkään ja loukkaa ketään asiattomuuksilla. Onhan tänne yrittäneet jotkut herjauksiansa ja katkeruuksiansa esitellä, mutta ne on siivottu heti pois. Ja näin menetellään vastakin. Henkilökohtaisuudet esitetään omalla nimellä. Oma kokemukseni on se, että ei nimi miestä pahenna, minä esiinnyn aina omalla nimellä, koska kannan myös vastuuni siitä mitä olen lausunut. Ei ole kukaan tullut minua pahoinpitelemään. Ja näyttää tuo Risto jalonenkin vielä olevan elossa.

    Kiitos rakkaat lukijat ja kulttuurin ystävät kannustuksesta.

    Pentti Suksi

    Äänestä

Töpeksin tuossa pahasti ja kadotin täältä koko tuon
POHJALAISKULTTUURIA –vitjan.
Kävi nimittäin niin, että tarkoitus oli kirjoittaa ja
kirjoitinkin uutta asiaa jatkeeksi, mutta sitten lähettämääni
tekstiä oikolukiessani havaitsin virheen jonka halusin korjata,
joten poistin tekstini, mutta sitten kun yritin uudella otsikolla
varustettua korjattua juttuani lähettää sain huomata poistaneeni
kantajutun eli vahingossa hävittäneeni koko vitjan.
Soittelin sitten aiheesta ylläpidolle ja lähetin tiedotetta tuolta
KESKUSTELU ja PALSTAEHDOTUKSET –osiosta ja minulle tehtiin
tiettäväksi, että kerran poistetun materiaalin palauttaminen ei
ole mahdollista ja johan se on kumma jos se mahdollista ei ole,
kun lähetin perästä vielä POISTON lähdekoodinkin eli ketään
tietotekniikkaa vähänkään hallitsevia ei ilmeisesti ole huolehtimassa
tästä Suomi24:stä.
Mutta jos ja kun näin on eli tämä on vain ’’tavallinen’’ höpinäautomaatti
jossa ylläpito ei tee, eikä voi asioille yhtikäs mitään, niin ei ole
mitään mieltä tänne artikkelimuotoisten tekstien kirjoittamista enää
jatkaa ja kun sitä POHJALAISPORTAALIAKAAN ei ilmeisesti tänne
kukaan ole tekemässä, niin tämä hommahan on yhtä tyhjän kanssa.

Tämän tekstin jälkeen kirjoitan vielä pienimuotoisen esittelyn
Vaasan Taidekerho ry:n kirjasta, koska olen sen lupautunut tekemään.
Minun osaltani tämä nyt sitten saa riittää ellei sitten ihmettä tapahdu ja
POHJALAISPORTAALI saadaan aikaiseksi ja sinne palautetuksi
myös tuo bittiavaruuteen häipynyt POHJALAISKULTTUURIA –vitja.

Voihan tänne toki satunnaisesti jotain
läppää heittää, mutta tässä nyt tuli
kerralla opituksi, että nämä
asiapitoisemmat jutut on kirjoitettava
talteen aivan muihin foorumeihin.


Tässä nyt tämä juttu, mikä piti alun alkaen sinne
POHJALAISKULTTUURIA –vitjaan liittää.

Jo on kumma kun tätä keskustelufoorumia ylläpitävä taho
ei ymmärrä edes omaa parastaan! Siis, Pohjanmaaportaalin
(tuli sen nimeksi nyt sitten mikä hyvänsä) aikaan saattaminen
toisi nähdäkseni myös kulttuuriarvon nousua koko Suomi24:lle
ja saattaisihan se pohjalaisena kulttuuriavaimena kiinnostaa,
jopa joitain kaupallisiakin tahoja.
Onhan siinä tietenkin oma hommansa (niin kuin kaikessa)
lähteä kasaamaan juttuja omaksi kokonaisuudekseen, mutta
sen verran minäkin olen ollut tämän tietotekniikan kanssa
tekemisissä, että ei pitäisi mikään ylivoimainen urakka tällaisen
järjesteleminen olla.
Ja muistutuksen vuoksi sitten kun tämän ansaitsemamme
Pohjalaisportaalin toteutatte, niin se olisi saatava tuonne
KAUPUNKI ja KUNNAT etusivulle siihen POHJANMAAN
alle.
Ja tätä lukittavaa aihepiiriähän alkaa sitten kyseiseen vitjaan
olla jo kiitettävissä määrin: (VAASA)Vaasalaista kulttuuria,
Kulttuuripohjanmaa, Vaasalaisrunoutta, Vaasalaiskulttuuria,
Vaasalaista kulttuuria osa 2, Vaasalaisrunoutta osa 2, Pohjalaiskulttuuri,
KUIN MYÖS /kulttuurihistoriallisen merkityksen johdosta) Vielä
Vaasan palosta ja (että höpinä vitjakin olisi) Vaasasta hyvää
JA SITTEN MYÖS nämä (PIETARSAARI) Kulttuuri Pietarsaari,
Kirjastokuulumisia (UUSIKAARLEPYY) Kulttuuri Uusikaarlepyy,
Ja vielä MUUALTAKIN siirreltävää ON.
KIRJAT & NOVELLIT > KIRJA-ARVOSTELUT > Gösta Ågren -
syvä ajattelija, Yhteispohjalainen laatuteos, Risto Jalonen:
Poikkitaiteen airut, KIRJAILIJAT Kirjailijan ja kirjaston yhteistyötä
ja vielä SARJAKUVAT > YLEISTÄ SARJAKUVISTA
Kalevala Deja Vu Mikke Jalosen malliin.
Siinäpä tuo koko lista, että ei tarvitse sitten teikäläisten turhia
ihmetellä sitä POHJALAISPORTAALIA järjestäessänne, että
mitäs kaikkea sinne nyt siirrellä pitikään.
Eli tuossa on valmis resepti. Panette vaan homman ja asiat paikalleen
KIITOS.

Äänestä

Kulttuurin vaaliminen; kuvataiteen ja runouden
soihdun kannattaminen ja nimenomaan tämän
kansan keinoja kaihtamaton, kansantajuinen toteuttaminen
on aina ollut eräs tekemisteni peruslähtökohdista.
Sehän on katsokaas tämä vanha totuus, mitä mukaillen
päädytään siihen että taiteen on tultava kansan luo
todeksi tullakseen.
Näitä modernisteja joiden tekemisistä kadunmies
ei välttämättä tajua mitään, saatikka sitten että edes
yrittäisi heidän tuotantojaan ymmärtää on
instanssit täynnänsä.
Suurelle osalle niin sanotusta kansanosasta tällainen
omituisien turhuuksien tuputtaminen, oli se sitten
kuvallista tai sanallista on lähinnä naurettavaa, eikä
se milloinkaan rehellisiä kuulijoitaan tai katsojiaan tavoita.
Kuinka se sen koskaan tehdä voisikaan, koska tyhjästä
rakennettu sisältö aukeaa vain hyvin harvalle, eikä
tällainen ’’huipputaide’’ tule koskaan kunnioitettavaa
jalansijaa kulttuurihistoriassa saamaan vaan päinvastoin.
Tämän päivän taiteessa sekaan mahtuu luokattomia
suurella rahalla tuettuja produktioita, joita sitten joskus
myöhemmin häpeilemään joudutaan.
Ehkä tällainen taiteellinenkin yliampuminen kuvastaa
osaltaan nyky-yhteiskunnan ekologisesti hyvinkin
kaoottista tilaa, mistä ei tälle meidän Tellus merkkiselle
pallollemme tule hyvä jälkimaku jäämään.

Äänestä

Ihmettelen suuresti, kun tänään aamulla avatessani
tämän keskustelupalstan ja
pannessani tyytyväisenä merkille,
että aiemmassa vitjassa olleiden
780 lukijan jälkeen
tätä uutta POHJALAISTAIDETTA -vitjaakin
oltiin käyty tsekkaamassa jo 276 kertaa.
Siis nyt on kyseessä tämä jo
kertaalleen ennen, silloin nimeltään POHJALAISKULTTUURIA,
oman töpeksintäni johdosta kadonnut
kulttuuriartikkelisarja (keskustelu)

Lähdin sitten vaimoni kanssa lenkille
ja käytiin samalla kaupassa.
Sit vietettiin Tea Time,
jonka jälkeen ajattelin,
että POHJALAISTAITEESEEN voisi vielä
vähän uutta asiantynkää kirjoitella,
mutta YLLÄTYS, YLLÄTYS
palsta ei enää ollutkaan paikallaan.
Mistähän tämä nyt sitten mahtaa johtua,
kun minä nyt
en kertakaikkiaan tällä kerralla olo
sattumoisin vahingossa poistonappulaa
painanut. Ketä sen sitten
on tehnyt ja miten ja miksi.
Vähän harmittaa, kun tossa just tulin
vitjaan kirjoittaneeksi
lisää juttujakin. Ekaks tosta Tannisen ’’Korpus’’ –kirjasta
ja sitten henkilökuvaa näytelmäkirjailija
Heikki Hemmingistä, joka ehti puhelimitse jutusta jo kiittääkin.
Onko nyt niin, että pitää taas kerätä
vitja uudestaan kasaan.

Juolahti sitten mieleen tuota Googlea selatessani,
että onkohan kyse siitä, että ovat nuo kaksi sattumoisin
näköjään samalla tavoin nimettyä vitjaa eli POHJALAISTAIDETTA
kumpikin jotenkin sekaantuessaan johtanut tähän tämän toisen
HÄVIÄMISEEN?
Mene ja tiedä, mutta kummallista tämä on.

Siis alla olevan laisia sieltä Googlesta löytyi

POHJALAISTAIDETTA Kirjoittanut: r.jalonen 23.11.2006 klo 10.46 ...
P O H J A L A I S T A I D E T T A < r.jalonen Perinteisesti ajateltaessa
ei ole kuin yksi ...
keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=115&conference=
2000000000000008&posting=22000000021520269 - 29k -

POHJALAISTAIDETTA · olipa väkeä · Pohjois-Karjala (Uusia 4).
edullinen · Nyt... Onko · Viihde KYLPYLÄ · Kareli keskus
keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=115 - 43k -
keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=115 - 43k -

Äänestä

Toisille tämä kulttuuri pakkaa olemaan,
niin vakava asia, että se kyllä aivan naurattaa.
Kyllähän juttu on niin, että vaikka sitä kuinka
tärkeitä oltaisiin, niin aina on pidettävä mielessä
muutakin kuin vain oma asema ja marssijärjestys.
Pilvin pimein sekaan sopii sitten näitäkin jotka
ovat vain olevinaan tärkeitä. Mutta he jotka eivät
sitä millään muotoa ole, mutta aivan tosissaan
kuvittelevat olevansa; he ovat vaarallisia ja hyvin
edesvastuuttomia hankaloittaessaan kaiken
mahdollisen mihin vain sattuvat osalliseksi pääsemään.
Heillä on hulahtanut kaaliin jotain pahasti vituralle lotrattua.
Ja näitäkin piruparkoja on aina riittänyt halki maailmansivun.
Että kyllä siinä sitten rehellisellä taiteilijalla on tekemistä.

Äänestä

Jonkin verran tai kohtalaisen paljon on tullut
tänne jo tätä tarinaa laadittua, että siitä voi
itse kukin todentaa kuinka kynä on kulkenut ja
voisi vaikka joku näitä minun kirjoituksiani
tavaileva koittaa itsekin saada jotain asiaa
näppiksestään irti.
Kyllä taide ja kirjallisuus semmoisia aihepiirejä
ovat, että niissä riittää esiteltävää ja luulisi
tavallisemmallakin tietokoneenkäyttäjällä jotain
kulttuurikiinnostuksen kohteitakin olevan.
Jos ei muuten niin onhan tämä nettikin täynnänsä
mielenkiintoista materiaalia ja jo pelkästään
sen tiimoilta voisi tänne loputonta kulttuurijuttua
suoltaa.
No tänne on nyt tullut jo jonkin aikaa tätä esittely-
tekstiä sorvatuksi ja vielä on hyllyssä muutama
juttu mistä pitää jotain veistää, mutta sitten pikkuhiljaa
alkaa esiintymistiheytymiseni näillä keskusteluleveysasteilla
vähentyä oleellisesti.

Tehty artikkelityö on nyt kuitenkin täälläkin olemassa
ja sikäli mikäli jos tänne saataisiin se jankuttamani
POHJALAISPORTAALI syntymään, niin tästä kaikesta
olisi monelle hieman moninaisempi ilo.
Mutta mitäs loppujen lopuksi sekään minulle kuuluu.
Tämän keskustelublogin ylläpitohan hoitaa asioita
parhaaksi katsomallaan tavalla ja niinhän hoidan
minäkin omia asioitani ja onhan kuitenkin niin, että tämän
KAKSNELOSEN välityksellä moni on tullut näistä jutuista
tietoiseksi ja luetaanhan niitä varmasti jatkossakin jos
ne vain täällä luettavina pysyvät. Mutta se esimerkiksi kyllä on
vähän naurettavaa, että pakenevat nämä meidän juttuvitjat
lähemmäksi digitaalihorisonttia numero numerolta oltiinpa niihin
sitten kirjoitettu kuinka paljon tahansa tätä AJATONTA ASIAA
tai luettiimpa niitä kuinka ahkerasi hyvänsä.
Että tällaistahan tämä on ja oliko se nyt niin,
että kaikki tiet johtaa lopulta Roomaan?

- Risto Jalonen

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


dogg29 kirjoitti:

KIITOS!

Minä ja Risto Jalonen ystävimme kiittää Teitä
kaikkia jotka olette käyneet lukemassa toimittamaame "Vaasalaista kulttuuria"-palstaa joka on kolmen viikon aikana ponkaissut Pohjanmaan alueen
luetuimmaksi palstaksi! Eläköön!

Tämä suosittu palsta löytyy tästä kaksi sivua eteenpäin. Ja suuren suosion ovat myös saaneet "Vaasalaistarunoutta" ja "Kulttuuri Pohjanmaa".

Luulimme aluksi ettei kulttuuri ole sillä tapaa "mediaseksikäs" aihe, mutta toisin kävi.

Tuntuu pitävän paikkansa, että kulttuuria vieroksuva uuslibaralistinen, rahaan, ikinuoruuteen ja narsismiin perustuva kova yhteiskunta on maan laajuisesti, että myös vaasalaisesti, väistyvä elämän muoto. Aletaan menemään henkiseen suuntaan jossa on arvot ja humaani elämän muoto nostettu jälleen jalustalle. Tähän asti rohkeutta on edustanut se, että kuka uskaltaa riisua vaatteensa, se ei tänään edusta rohkeutta. Nyt tänään rohkeutta edustaa se, kuka uskaltaa olla esim. klassinen. Olemme taas uuden muutoksen edessä ja tätä uutta muutosta enteilee toimittamamme kulttuuripalstat ja niiden saavamme kannustuksella jatkaa.

Pentti Suksi

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu