Kissa ja Vesi

Eli miten saan kissanni juomaan vettä?
2241
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Tästä asiasta onkin aika paljon ollut keskustelua, mutta ensinnäkin kysyn, onko kissasi pentu vielä?

Meillä kisu ei pentuna juonut vettä lainkaan. Märkäruuista kissa kuitenkin sai aika paljon nestettä ja lisäksi ostimme kaupasta Whiskas kissanmaitoa jota ensin annoimme sellaisenaan ja sitten aloimme sekottaa vettä mukaan, ensin vähän, sitten taas enemmän, sitten kohta oli puolet vettä ja puolet maitoa ja yks kaks kissa innostui ensin lipittämään vettä suihkun lattialta ja seuraavaksi oli vuorossa yöpöydälle jätetty vesimuki, sieltä kissa edelleen suostuu vetensä juomaan.

Eli tosi moni kissa ei vettä tykkää juoda varsinkaan jos se tarjoillaan normaalilta ruokapaikalta. Kokeile sijoittaa pieniä kulhoja/mukeja tms eri paikkoihin asunnossa, kyllä kissa ne ennenpitkää löytää. Ja kokeile myös tuota "siedätyshoitoa" Whiskas-kissanmaidon avulla.

Äänestä

siirrä juoma-astia pois ruoka-astian vierestä. kissa mieltää helposti veden mauttomaksi ruuaksi, jos se on ruokapaikalla.

juoma-astioita kannattaa olla useampia ympäri huushollia.

lasinen, laakea vaasi on yleensä mieluisin astia. meillä yksi suosituimmista on ylhäältä leveä maljakko, jossa kiviä pohjalla pitämässä astiaa turvallisesti pystyssä. samoin ihmisten vesituopit on hyviä ja valuva hana.. :)

jos kissa syö paljon märkäruokaa ja raakoja lihoja, ei tarvitse niin huolestua juomattomuudesta, koska saa aika hyvin nestettä niistä. jos kissa syö raksuja, pitäisi sen juoda myös paljon.

keitä lihalientä (EI lihaliemikuutioista, vaan maustamattomasta lihasta!) pakasta omia lihaliemikuutioita jääkuutio rasiaan ja laita yksi kuutio juomaveteen, josko maistuisi paremmin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Haluuuni kirjoitti:

Eli miten saan kissanni juomaan vettä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu