LIEVÄÄ laskua?

Eli kuinka moni palstalaisista on sitä mieltä että on "ikuisen" nousun ja täydellisen asuntojen hintojen "rommauksen" lisäksi myös sellainen vaihtoehto että nimellishinnat pysyvät paikoillaan (eli inflaation verran halpenevat) tai laskua tulisi sellainen 1-3% vuosi, eli hienoista laskua.
Onko tämä "pienen laskun" ajatusmaailma tälää palstalla täysin mahdoton ajatus?
Itse olen pikkuhiljaa kallistumassa tällä pienen laskun kannalle, syynä lähinnä se että asuntojen hinnat ovat ihmisten ostokykyyn nähden kovia, ja korot ovat noususuunnassa, mutta mitään sellaista äkkinäistä tapahtumaa (vrt.90-luvun alun lama) mikä laittaisi asuntojen "pakkomyynnin" päälle ei ole näköpiirissä.
131104
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Ehkä laskua on Jyväskylästä pohjoisempaan,
mutta ei etelämmässä.

Onhan se totuus, palkat ovat vielä 30 % korkeammalla kuin asuntojen hinnat.

Eli ei ne ole korkeita, ne vain tuntuvat korkeilta,
jos ei ole rahaa.

Äänestä
  • asuntojen hintoja lähinnä sijoitustoiminnan mielestä (omistan kaksi vuokra-asuntoa), eli hinnat suhteessa vuokratasoon ovat hivenen liian kovat (eli joko hintojen pitäisi laskea ja/tai vuokrien nousta), vaikka itse olenkin löytänyt kohteet joista tulee hyvä tuotto, mutta onkin ollut kovan etsinnän ja myös "tuurin" tulos.

    Äänestä

  • Voipi olla lievää nousua tai sitten sitä rajua. Ja mikäli olen palstan tuhnuja oikein ymmärtänyt on - 0,1% jo rommaus.

    Äänestä

  • santtu kirjoitti:

    asuntojen hintoja lähinnä sijoitustoiminnan mielestä (omistan kaksi vuokra-asuntoa), eli hinnat suhteessa vuokratasoon ovat hivenen liian kovat (eli joko hintojen pitäisi laskea ja/tai vuokrien nousta), vaikka itse olenkin löytänyt kohteet joista tulee hyvä tuotto, mutta onkin ollut kovan etsinnän ja myös "tuurin" tulos.

    Nyt tuottaa helpolla ja on tuottanut
    6-8 % jos ottaa pidemmän aikavälillä,
    joihin tulee remontit mukaan.

    yksittäisenä hyvänä vuonna 9-10 %

    Äänestä

  • ny. kirjoitti:

    Nyt tuottaa helpolla ja on tuottanut
    6-8 % jos ottaa pidemmän aikavälillä,
    joihin tulee remontit mukaan.

    yksittäisenä hyvänä vuonna 9-10 %

    mitään "odota", minulla on asiat hyvin asuntojeni kanssa, molemmissa tuott yli 9%, toisessa lähelle 10%, mutta olenkin onnistunut ostamaan ne todella "sopivasti", ja rakennusalan ammattilaisena itse täydellisesti remontoinnut.
    Ensivuonna olisi taas taloudellinen tilanne (omarahoitusosuuden pidän aina jossain 35-45% luokassa kun ostan, loput 5-8v.lainalla) toivottavasti sellainen että asuntokantani lisääntyy taas yhdellä.

    Äänestä

  • santtu kirjoitti:

    mitään "odota", minulla on asiat hyvin asuntojeni kanssa, molemmissa tuott yli 9%, toisessa lähelle 10%, mutta olenkin onnistunut ostamaan ne todella "sopivasti", ja rakennusalan ammattilaisena itse täydellisesti remontoinnut.
    Ensivuonna olisi taas taloudellinen tilanne (omarahoitusosuuden pidän aina jossain 35-45% luokassa kun ostan, loput 5-8v.lainalla) toivottavasti sellainen että asuntokantani lisääntyy taas yhdellä.

    Olen tehnyt, mukana ollut 13 v. kun rakentaja ensimmäisen talomme/tonttimme osti
    ja saimme siitä omat ison ja pikkuasunnon ja pari autotallia.

    Melkein 50 vuotta on "oltu alalla",
    ensimmäisinä 25 vuotena ilmoitettiin vain verotukseen 1/3 tulosta,
    nykyään pitää ilmoittaa vähän enemmän.
    Ajat ovat muuttuneet.

    Kyllä asunnon vuokraus on hyvin kannattavaa
    ja huoletonta.

    Äänestä

tai sen tulisi olla. Ketään ei kiinnosta olla ei kenenkään maalla.

Äänestä

Ei todellakaan pidä jäädä rintamalinjojen väliin ja muutenkin kompromissit ovat hanurista.

Minä uskon täydelliseen voittoon. Tuhnut ovat hävinneet monta taistelua mutta lopullinen sota voitetaan sotilaallisen ja taloudellisen supervallan USA:n suosiollisella avustuksella.

Tärkentä on pitää linjat suorina vaikka yksittäisiä tuhnuja kaatuisikin matkalla. Jäljelle jääville tulee palkinto olemaan mahtava!! Halpoja asuntoja ja kauniita naisia!!!



ZEKE!!!!!!!!!YKSI!!!!!!!!ZEKE

Äänestä

Kaksi perustelua:

1) Jos taantumaa ei tule, EKP vetää korot lopulta tuonne 5-6% paikkeille (marginaaleineen). Se tarkoittaa kaksin- tai kolminkertaisia lainanhoitokuluja vuodentakaiseen tilanteeseen verrattuna. Tämä näkyy väistämättä siinä, paljonko lainaa pystytään enintään ottamaan, vaikka halua olisikin. Tämä johtaa lopulta kalleimpien asuntojen hintojen laskuun, joka vuorostaan aiheuttaa laskupainetta halvemmille. Saa nähdä, missä kohdassa kriittinen piste tulee vastaan.

2) Jos taantuma tulee, katoaa kysyntä ja pakkomyynnit alkavat. Tämä tietäisi nopeaa laskua. Kannattaa seurailla USA:n talouslukuja, nimittäin taantuma roikkuu siellä nyt ilmassa.

Teoriassa on kolmaskin mahdollisuus, eli se, että EKP onnistuisi pitämään talouden kasvu-uralla USA:n taantumasta huolimatta. En oikein ymmärrä, miten se voisi onnistua, koska eurooppalaiset ovat jo nyt varsin velkaantuneita. Vaikka halua olisikin kulutusjuhlien järjestämiseen, rahat loppuvat kesken. Muistakaan maista ei taida olla vielä USA:n korvaajiksi talousveturina.

Äänestä
  • 1) 100 000€ lainan kulut nyt 600€ ja koron ollessa 6% ne ovat 745€... Eli nousua ei lähellekään 100%

    2) Jos tulee taantuma niin korot laskevat, mutta onneksi sellaista ei ole näköpiirissä pitkään aikaan. Kai tiedät että taantuma tarkoittaa negatiivistä talouskasvua?

    Äänestä

  • itselläni se että korot nousevat 6% lukemille, merkitsee 33€:n lisälaskua kuukaudessa, eipä kaada yhtään mitään.

    Eli sen talouden laman ja korkeiden korkojen pitää tulla yhtä-aikaa (niin kuin 90-luvun alussa), että tulee varsinainen hintojen romahdus. Mutta tämänhetkistä tilannetta ajatellen on erittäin epätodennäköistä että ne sattuvat olemaan yhtäaikaa, koska se olisi talouden lakien vastaista.
    Niin kuin alussa mainitsin, mikäli jompi kumpi asia (tolouden heikkeneminen tai korkeat korot) ainoastaan on päällä, niin lasku (mikäli laskee) on hyvinkin lievää, joitakin %:ja vuodessa.

    Äänestä



Kommentoi aloitusta


santtu kirjoitti:

Eli kuinka moni palstalaisista on sitä mieltä että on "ikuisen" nousun ja täydellisen asuntojen hintojen "rommauksen" lisäksi myös sellainen vaihtoehto että nimellishinnat pysyvät paikoillaan (eli inflaation verran halpenevat) tai laskua tulisi sellainen 1-3% vuosi, eli hienoista laskua.
Onko tämä "pienen laskun" ajatusmaailma tälää palstalla täysin mahdoton ajatus?
Itse olen pikkuhiljaa kallistumassa tällä pienen laskun kannalle, syynä lähinnä se että asuntojen hinnat ovat ihmisten ostokykyyn nähden kovia, ja korot ovat noususuunnassa, mutta mitään sellaista äkkinäistä tapahtumaa (vrt.90-luvun alun lama) mikä laittaisi asuntojen "pakkomyynnin" päälle ei ole näköpiirissä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu