Virtsatulehdus katilla

Hankittiin kesäkuun lopussa miehen kanssa eläinsuojeluyhdistykseltä aivan ihana tyttö kisu. Pari viikkoa myöhemmin huomasin kissan pissaavan verta ja siitä päivästä alkoi eläinlääkärillä ravaaminen ja kissan antibioottikuurit joita on ollut viisi nyt meneillään kuudes. Kissalle on myös tehty rakon ultraääni tutkimus kaksi kertaa ja otettu myöskin suoraan rakosta neulan kanssa pissaa ja lähetetty viljelyyn. Viljelyssä selvisi että oli taas runsaasti bakteereja vaikka pari kuukautta sitten tulehdusta ei enää ollut, verta vielä vähän. Ultraäänessä näkyi pieniä kiteitä ensinmäisellä kerralla,toisella kerralla ei enää ollut. Koko tämän ajan kissa on syönyt näihin vaivoihin tarkoitettua ruokaa, ensin kiteitä liottavaa nyt ylläpitoruokaa (specific ja royal canin). Toivottavasti tämän antibioottikuurin myötä bakteerit pysyisivät poissa. Onko muita jotka taistelevat saman asian kanssa?
2426
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Tämä minun kokemukseni virtsaongelmista on todella ikävä tarina, joten hieman epäröin kertoa. Mutta onneksi oma kissasi paranee ja reagoi lääkkeisiin, tarkoitus ei ole siis pelotella sinua.

Oma kolmevuotias kissani sairastui n.kuukausi sitten virtsatientulehdukseen, johon sai antibiootit. Voikin muutaman päivän paremmin, mutta sitten pissaoireet jatkuivat. Vein uudelleen lääkäriin, ja totesi tulehduksen pahentuneen ja löysi myös hieman kiteitä virtsasta. Saatiin vahvemmat antibiootit ja ruoaksi liuotusmuonaa. Taas kerran olo oli muutaman päivän parempi. Tätä ramppausta harrastettiinkin sitten muutaman kerran, kokeillen eri lääkkeitä. Sitten huononi, vein kissani päivystykseen jossa todettiin, että virtsaputki oli täysin tukossa. Seuraavat 5 päivää käytiin katetroimassa kisuparan rakko tyhjäksi, oli raasu todella kipeä. Sai vahvaa kipulääkettä, josta meni annoksen pienuudesta huolimatta aivan sekaisin. Olin yhteydessä eläinlääkäriin useimpina päivinä n.5 kertaa, ja koko ajan valmiudessa lähtemään päivystykseen. Eräänä iltana sitten kissa alkoi oksentaa, oksensi antibiootit, kipulääkkeet ja kaikki samantien. Soitin päivystykseen ja käskivät odottamaan aamuun ja tulemaan sitten jos oireet jatkuisivat. Aamulla menin sitten tarkistamaan kissani kuntoa ja löysin sen tajuttomana ja velttona hengittäen huonosti, kuoli n.10 minuutissa syliini. :´(
Minulla on useampi kissa, ja kiitän luojaani, ettei muiden kanssa ole ollut virtsaongelmia. Tämä murhenäytelmä sai minut todella pelkäämään kyseisiä vaivoja. Mikään antibiootti (kokeilimme 4 eri antibioottia) ei tuntunut pitävän poissa bakteereja, liuotusruoka ei toiminut tarpeeksi jne. Todella avuton ja toivoton olo tuli kun ei raukka pystynyt kivultaan ja tukoksiltaan pissaamaan.
Tämän jälkeen päätin syöttää kaikille kissoilleni liuotusruokaa raksuina. Moista kierrettä en toivo millekään elukalle, enkä kellekään omistajalle.

Joten tsemppiä teille, teidän tilanteenne kuulostaakin paljon valoisammalta! Toivottavasti pysyvät vaivat poissa :)

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Tattilainen kirjoitti:

Hankittiin kesäkuun lopussa miehen kanssa eläinsuojeluyhdistykseltä aivan ihana tyttö kisu. Pari viikkoa myöhemmin huomasin kissan pissaavan verta ja siitä päivästä alkoi eläinlääkärillä ravaaminen ja kissan antibioottikuurit joita on ollut viisi nyt meneillään kuudes. Kissalle on myös tehty rakon ultraääni tutkimus kaksi kertaa ja otettu myöskin suoraan rakosta neulan kanssa pissaa ja lähetetty viljelyyn. Viljelyssä selvisi että oli taas runsaasti bakteereja vaikka pari kuukautta sitten tulehdusta ei enää ollut, verta vielä vähän. Ultraäänessä näkyi pieniä kiteitä ensinmäisellä kerralla,toisella kerralla ei enää ollut. Koko tämän ajan kissa on syönyt näihin vaivoihin tarkoitettua ruokaa, ensin kiteitä liottavaa nyt ylläpitoruokaa (specific ja royal canin). Toivottavasti tämän antibioottikuurin myötä bakteerit pysyisivät poissa. Onko muita jotka taistelevat saman asian kanssa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu