pakkausvinkkejä

olisiko hyviä pakkausvinkkejä kuukauden reppureissulle? tuntuu jotenkin vaikealta tehtävältä :)
81181
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

ainii ja kohde on aasia :D

Äänestä
  • passi, kamera, rahaa, luottokortti/electron ja hammasharja.

    Kaikki loput ostetaan paikanpäältä.

    Äänestä

No lähtökohtana kannattaa pitää sitä, että ottaa niin vähän tavaraa mukaan kuin suonkin mahdollista. Viime kesänä Thaimaan kuukauden kestoisella reppureissulla mulla ainakin oli aivan liikaa tavaraa mukana. Mukana kannattaa olla pari toppia/t-paitaa (riittää hyvin, plus paikan päältä tod.näk. tulee kuitenkin jotain ostettua) ja shortsit. Viielitä pitkälahkeisiä (esim. puuvilla-/pellava-) housuja kannattaa olla parit mukana, hyttyset kun ovat aika ärhäköitä varsinkin iltaisin. Lisäksi pitkät housut voi päivällä kääriä.:) Sitten myös yksi tai kaksi pitkähihaista phutta paitaa kannattaa ottaa messiin, samasta syystä kuin housutkin. Uikkarit tottakai. Pyyhettä en itse ottanut mukaan ollenkaan, sillä halvoissakin bungaloweissa oli yhtä poikkeusta lukuun ottamatta valmiiksi pyyhkeet. Ostin paikan päältä sarongin, joka toimi päivisin rantahameena, rantapyyhkeenä ja ihan tavallisenakin pyyhkeenä. Tavallinen froteepyyhe vie paljon tilaa, painaa ja kuivuu hitaasti, saronki taas on kevyt, menee pieneen tilaan ja kuivuu hetkessä. Jos pyyhkeen kuitenkin otat, kannattaa ottaa siis joku ohut puuvillainen. Ja alusvaatteita oman maun mukaan. Joku päähine kannattaa myös ottaa.

Ns. hygieniatuotteita ei siellä juurikaan tarvitse (en tiedä, kumpaa sukupuolta edustat, mutta tyttöjen ei kannata meikkejä roudata mukaan, niitä ei vaan tule käytettyä). Shampoon ja hoitoaineen ja saippuan voi ostaa sieltä, samoin aurinkorasvan. Hammasharja ja -tahna. Ja siinä ne tarvittavat kosmetiikat sitten ovatkin.:)

Ainoa, mistä en itse lähtis tinkimään, on lääkelaukku. Eli kaikki tarvittavat lääkkeet otan ainakin suomesta mukaan (mm. allergia- ja särkylääkkeet). Antibactia kannattaa ostaa apteekista täältä, tosi kätevä tuote, hierotaan vaan vähän käsiin ennen ruokailua, ja bakteerit kuolevat.:) Tottakai hädän tullen lääkkeet saa myös sieltä, mutta reseptilääkkeet itse kannan mukanani.

Hyttysmyrkyt ja -verkot kannattaa ostaa paikanpäältä.

Jotkus sandaalit, muita kenkiä ei tarvitse, jos ei aio lähteä trekkaamaan.:)

Tuossa on mun mielestä tärkeimmät. Jotkut ottavat mukaan vain passin ja rahat, ja ostavat loput paikan päältä, jokainen omalla tyylillään.:)

Hauskaa matkaa!:)

Äänestä

Muutaman kerran olen ollut reppu matkalla ja thaimaa on kyllä sellainen maa ettei sinne kannata muuta ottaa mukaan kuin passi,lentoliput,rahat ja pankkikortti ja tietysti rinkka. Kaiken saat sieltä, lääkkeet ja hygieniatarvikkeet mukaan lukien. Jos sulla on jotain vaatteita mitä olet valmis heittämään pois niin niitä kannattaa käyttää matkan ajan ja ennen kotiin lähtöä ostaa uudet :) Bangkokissa maksaa esim. t-paita 2€ ja on tosiaan hyvälaatuisia ja printtaukset pysyy paremmin kuin stokkan paidoissa...Eikä kannata tosiaan ottaa mitään villapaitoja ja sukkia sinne mukaan...hauskaa matkaa

Äänestä

Löytyykö sieltä näitä oikeenkokoisia ja nykyaikaisia tamppooneja ja terveyssiteitä naisille?

Äänestä

Harkitsemisen arvoista:
- Markus Lehtipuun Thaimaa-opas
- uimahousut/-puku
- sähköpistokkeensovitin (jos känny mukana)
- ehkäisyvälineitä
- hammasharja ja -tahnaa
- korvatulpat
- yleistulppa vesilavuaariin
- muistinpanovälineet
- Talkki. Suihkun ja kuivauksen jälkeen auttaa hikoilussa. Thaimaassa saatavilla halvalla, engl. prickly heat powder.
- Taskulamppu. Käyttöä esim. retkillä luolissa.
- Lukko avain. Jossain halvoissa majapaikoissa voi lukita huoneen/tallelokeron.
- Vahva aurinkovoide. Saa myös Thaimaasta, mutta ei erityisen halvempaa.
- Aurinkolasit. Voi ostaa myös esim. Bangkokista, edullisempaa vahvuuksilla.
- Hattu. Pään auringonsuojaksi.
- Kevyt kaulahuivi. Suojaa ilmastoinnilta matkustaessa ja nukkuessa. Voi ostaa paikan päälläkin.
- Nessuja. Vessapaperia saa toki paikanpäälläkin (ei välttämättä ole aina vessassa), mutta paperiliina auttaa hädässä.
- Vähän särkylääkettä. Thaimaassa Tylenol on halpaa.
- Alushousuja kannattaa ottaa reilusti mukaan.

Ei kaikkea kannata jättää paikan päälle hankittavaksi, menee aikaakin reilusti varsinkin jos ei tiedä mistä hakea. Vaatteissa on huomattava eri kokojen saatavuus.

Äänestä
  • "Harkitsemisen arvoista:
    - Markus Lehtipuun Thaimaa-opas
    ##Hyvä
    - uimahousut/-puku
    #OK ei tarvi etsiä sopivia
    - sähköpistokkeensovitin (jos känny mukana)
    ##jos elektroniikaa mukana
    - ehkäisyvälineitä
    ## saa paikanpäältä ja yleensä maksullisilla on omat kumit
    - hammasharja ja -tahnaa
    ## ei paina paljoo
    - korvatulpat
    ##ihan ok
    - yleistulppa vesilavuaariin
    ##en ole tarvinnut, aina ollut talonpuolesta
    - muistinpanovälineet
    ## eli toimiva kynä
    - Talkki. Suihkun ja kuivauksen jälkeen auttaa hikoilussa. Thaimaassa saatavilla halvalla, engl. prickly heat powder.
    ## Talkki erinomainen hankinta PAIKANPÄÄLTÄ
    - Taskulamppu. Käyttöä esim. retkillä luolissa.
    ##Harkitse
    - Lukko avain. Jossain halvoissa majapaikoissa voi lukita huoneen/tallelokeron.
    ##ok
    - Vahva aurinkovoide. Saa myös Thaimaasta, mutta ei erityisen halvempaa.
    - Aurinkolasit. Voi ostaa myös esim. Bangkokista, edullisempaa vahvuuksilla.
    ##löytyy hyviä ja halpoja
    - Hattu. Pään auringonsuojaksi.
    ##taas paikalta
    - Kevyt kaulahuivi. Suojaa ilmastoinnilta matkustaessa ja nukkuessa. Voi ostaa paikan päälläkin.
    - Nessuja. Vessapaperia saa toki paikanpäälläkin (ei välttämättä ole aina vessassa), mutta paperiliina auttaa hädässä.
    ##kokemuksesta - tärkeä
    - Vähän särkylääkettä. Thaimaassa Tylenol on halpaa.
    - Alushousuja kannattaa ottaa reilusti mukaan.
    ##pesulat ovat halpoja, kuten monet vaatteet.

    Ei kaikkea kannata jättää paikan päälle hankittavaksi, menee aikaakin reilusti varsinkin jos ei tiedä mistä hakea. Vaatteissa on huomattava eri kokojen saatavuus.
    ##suomessa koko M thaimaassa F eli FIT tai jopa XL

    Äänestä

  • vaikkei niin osaisikaan kirjoitti:

    "Harkitsemisen arvoista:

    Sähköpistokkeensovitin voi olla tosi pieni, jos kännyn laturiin kelpaa 110-230 V. Yleensä taitaa olla näin.

    Ehkäisyvälineistä: en tiedä onko urbaanilegenda, mutta paikallisten kondomien koko voi poiketa (vrt. "farang size"). Voihan sitä joutua kiusaukseen muidenkin kuin paikallisten maksullisten kanssa. Sitäpaitsi jos on matkassa pariskunta, niin omat kondomit/e-pillerit kannattanee ottaa mukaan.

    Vesilavuaarin tulppaa olen tarvinnut yllättävän paljon, viimeksi yksityismajoituksessa Kuubassa ja halvassa hotellissa Barcelonassa.

    Muistiinpanoja voi tehdä matkaoppaaseen tai jopa matkapäiväkirjaan.

    Jos on ruskettuvaa tyyppiä, niin kuukaudessa ehtii suojakerroin tippua. Ei siis kannata ostaa perhepakkausta aurinkovoidetta.

    Alushousuja tulee vaihdettua usein kun hikoilee niin paljon. Sitten jos vatsa kenkkuilee tai iskee vatsatauti...

    Jos on suomalaisittain pienikokoinen, niin vaatteiden koon kanssa ei pitäisi olla suuria ongelmia. Mutta jos on pitkä tai isokokoinen, niin Thaimaassa voi olla hankala löytää kaupasta sopivaa. Reppumatkan lopussa voikin sitten hakea paremmat tamineet räätäliltä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

abuuuu kirjoitti:

olisiko hyviä pakkausvinkkejä kuukauden reppureissulle? tuntuu jotenkin vaikealta tehtävältä :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu