Ajattelin joskus hamassa tulevaisuudessa ottaa saksanpaimenkoiran, sitten kun minulla on sen koulutukseen tarpeeksi aikaa. Mutta kysynkin nyt, miten saku ja lumi? Omistan jo kaksi talvea rakastavaa arktista pystykorvaa, mutta mielenkiinto jakautuu myös palveluskoiraharrastuksiin. Siis, mikä on sakun "talvikestävyys"? Saako sen mukaan noiden pystäreiden kanssa, vai onko enemmän talvisin sisänorkkuja? :) Riippuu tietty varmasti yksilöstä, mutta mikä on tällainen yleinen käsitys sakun lumirakkaudesta? Onko ns. säästä riippumaton koira, niin kuin pystärit?
Saksanpaimenkoirasta
Ölle
101193
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Lyhyt- eli normaalikarvainen kestää paremmin talvea. Pitkäkarvaisilla voi ongelmia usein huonomman pohjavillan vuoksi. Asia testattu ja todettu sotaoloissa.
olevien ns. pitkäkarvaisten ainoa ongelma on siinä, että lumi pakkaa paakkuuntumaan tassunpohjiin ja koiran on hankala liikkua.
Pohjavilla näillä on yleisesti ottaen aivan normaali, mutta pehmeämpi karvanlaatu kerää niitä paakkuja. Eri asia sitten kunnon pitkäkarvat, mutta niitä on kyllä niin harvassa, että melko marginaalinen on todennäköisyys semmoisen omistajaksi päätymisessä.
itselläni on ns. puolipitkäkarvainen. Mitään muuta haittaa ei karvoista ole kuin tassukarvojen paakkuuntuminen. Sekin vähän helpottaa kun leikkaa tylppäpäisillä saksilla tassukarvat lyhyemmiksi. Muuten koira pärjää kyllä pakkasessa. Tarhakoiraksi en sitä kuitenkaan laittaisi. En siitäkään syystä että saku on paimenkoirana kovasti ihmislaumansa perään
ja tykkää talvesta ja lumesta. Meillä alkavat nostella tassujaan, jos pakkanen menee yli -20 ja seistään paikallaan. No siinä kelissä nyt juuri ei tee mieli kovin pitkästi seisoskella omistajankaan, joten lieneekö tuosta haittaa :)
Pennut tietty on kylmälle herkempiä, mutta aikuinen normaali sakemanni ei kyllä suomen pakkasia pelkää, päinvastoin nauttii olostaan, kun ei ole kuuma. Kesällä monesti sitten taas ovat kyllä helteen takia vähän nuupallaan ja tykkäävät lutrata vedessä.
Kiitos vastauksista. Ja ei pystäritkään ole ulkokoirina, suurimman osan ajasta ovat sisällä. Joskus pidetään omalla aidatulla pihalla, mutta siinä se. Saksanpaimenkoirasta tiedänkin, ettei se ole pystäreiden tapaan ulkokoiraksi soveltuva, eikä se tuleva koira siihen muutenkaan tulisi.
Tarkoitin vain lähinnä talviharrastuksia, vetojuttuja jne. että pärjääkö saku mukana, tai seurana edes ulkoilemassa, mutta eiköhän se. Ja eihän sitä pakko ole mukaan raijata :) Pitääsitten katsoa, että millainen yksilö se on. Käytättekö kovemmilla pakkasilla sakulla jotain lämpötakkeja? Koska pystykorvien kanssa pärjätään mainiosti 30-40 asteen pakkasessa sellaisenaan.
ilman vaatteita. Tuskin itsekään viitsit lenkille 30 asteen pakkasessa lähteä. Sanoisin mieluummin, että en ainakaan juoksuttaisi koiraani yli 20 asteen pakkasessa.Hengityselimet eivät siitä tykkää. Kävelylenkillä kyllä tarkenee
En koiraa jota siihen ei ole tarkoitettu, rupea rääkkäämään liian kylmässä. Alaskanmalamuutit sen sijaan ovat luotu erittäin kylmässä työskentelyyn, joten ne kyllä kestävät, ja pitävätkin kylmässä työskentelystä. Muuttien sietoraja menee siinä 40-50 asteen tuntumassa. Ja niillä itseasiassa teetetäänkin vetotöitä tuollaisissa olosuhteissa, eli riippuu koirasta. Ja ihmisestä joka pystyy ja jaksaa kylmilläkin keleillä niiden kanssa harrastaa.
Eli kyllä me vielä siinä -30 asteessa hommia paiskitaan. Mutta siitähän ei tässä ollut kyse, mietin vain että tarkeneeko saku olla ulkona tällaisissa tilanteissa. Mutta jos ei, aina se voi kotiin jäädä ja sen kanssa käydään sitten erikseen. Ilmeisesti sitten kokeilemalla nähdään. Kylläpä koirasta huomaa kun alkaa liian kylmä tulla.
No mulla on lyhyt sekä pitkäkarvanen ja molemmat olisivat vaikka kellon ympäri pihalla jos vaan antasin olla.
Pihalle olen koirille taljan laittanu et saisiva siinä lämmitellä, mut ei, tykkeevät mielluummin nukkua hankeen kaivamissa montuissaan.
Minä aina talvee vasten laitan rasvaista lihaa ruuan sekaan ja lihotan hieman koiria...
Mutta siis...eli meillä ainakin kestäävät tuulet ja tuiverrukset ja ne kovimmatkin pakkaset ihan ilman mitään ongelmia 32astetta miinusta ja meillä koirat rellotteleevat hyvin tyytyväisinä pellolla(näin siis viime talvena)
Meil on 4 vuotias sake narttu ja ihan HULLUNA lumeen!! Eilenki olin tekees hänen kaa lumitöitä pihal , ni eihä siitä mitään tullu ku koira repi kolaa joka suuntaa!! Meillä ainaki sake rakastaa talvea ja talvisia leikkejä eikä tietookaa kylmyydestä!!
mlla nuori narttu tykkää kans lumileikeistä! enemmän kyllä lauhalla kelillä. lumikasoissa pyöritään ja möyrytään. välillä lunta napataan suuhun ja ajetaan häntä takaa. suloinen ilmestys ku musta naama nousee hangesta valkoisenaan lumesta :)