amaryllista joulu jälkeen? Lapsuuden kodissa oli amarylliksiä, mutta eivät koskaan kukkineet, pidettiin vain vihreinä kasveina. Miten nyt hoidan joululahjakukkaani, kun viimeinenkin kukka on kuihtunut, että saisin sen kukkimaan ensi joulunakin?
Miten hoitaa
Amaryllis
1140
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Leikkaa nyt se kukkavana pois ja siirrä kukka johonkin valoisaan
taaemmas koska se ei ole oikein kaunis nyt kun alkaa kasvattaa lehtiä.
Jos sinulla on sellainen ikkunallinen tila jossa lämpötila ei laske alle
10 asteen niin voit viedä sen sinne. Hoida sitä kuten muita
huonekasveja. Keväällä voisit istuttaa sen uuteen vahvempaan multaan ja
lannoittaa säännöllisesti. Amaryllis viihtyy kesän ulkona mutta muista
kastella tasaisesti, voi sitä pitää myös kaatosatessa mutta huolehdi
että liika vesi pääsee sitten varmasti ruukusta pois. Elokuun
loppupuolella (noin) se alkaa itse kellastuttaa lehtiä, silloin pitää
kastelua asteittain vähentää ja lopulta lopettaa kokonaan. Sitten
marraskuun ensimmäisellä viikolla (noin) istuta uuteen multaan ja
korkeahkoon saviruukkuun mukula kainaloitaan myöten. Tuo valoon ja
huoneenlämpöön -ja se on siinä, jouluksi pitäisi kukkia