LAPPEENRANTA

Sporttibaari Jatkoajan alakerrassa lauantaina 4.11. alkaen klo. 21:00 (Halloween-)bileet. Tila on varattu käyttöömme niin pitkäksi aikaa, kuin porukkaa riittää. Dresscode: Halloween ja A-oikeudet löytyvät.

Kaikki hblt-väki, sekä muut vapaamieliset tervetulleita.
171604
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Missä tällainen paikka on?

Äänestä
  • Leffateattereiden vastapäätä, Valtakadulla. Pieni urheilubaari, mutta alakerrassa en ole kyllä koskaan käynyt, kuulemma ihan hyvät tilat sielläkin.

    Äänestä

tapaaminen sujui? Muistelen, että jotkui bileet piti olla jo lokakuun lopulla? Itse en päässyt ja unohdin jo koko jutun, en muuten löytänyt keskusteluakaan.

Taitaa olla uni jo silmässä tähän aikaan.

Haluaisin tulla toteamaan, että Lpr on viriili sateenkaarikaupunki- kun mä luulen olevani ainoa- tyttöystäväni lisäksi. Mutta emme taida uskaltaa emmekä uskoa koko juttua. Sorry!

Äänestä
  • varsinaisesti mikään sateenkaarikaupunki olekaan, mutta ei kai se estä yrittämästä järjestää kaikennäköistä hauskaa? :-)

    Toivottavasti tänään paikalle uskaltautuu kaikennäköistä porukkaa, avainsanana vain suvaitsevaisuus. :-)

    Äänestä

  • ...kavereideni kanssa (muutama nainen) tullaan paikalle.
    On ihanaa, kun jotain täälläkin järjestetään ihan yleisellä paikalla eikä pelkästään kavereiden kesken jonkun kotona.
    Joten eiköhän mennä mukaan, ihan vaikka osoittamaan, että meitä on ja meitä varten kannattaa järjestää jotain, että meidätkin kannattaa ottaa huomioon!
    Illalla nähdään ja pidetään hauskaa! :D

    Äänestä

kaikille osallistuneille. Siihen verrattuna, että bileitä ei mainostettu kuin viime hetkellä täällä ja Setalla yllätti osanottajamäärä meidät todella positiivisesti. :-)))

DJ:kin oli upea, mutta häntä kiitämme ihan IRL. :-)

Ja toivottavasti kukaan ei tuntenut itseään ulkopuoliseksi, koska olitte kaikki aivan valloittavia persoonallisuuksia. :-)

Äänestä
  • Kiva kuulla, että bileet olivat onnistuneet ja kiva, että löytyy innokkaita järjestäjiä.

    Olikos teitä suunnilleen kuinka paljon siellä? Ja onkos suunnitteilla mitään vastaavanlaisia kokoontumisia / pippaloita tulevaisuudessa?

    Olisi joskus kiva päästä, mutta työt ovat yleensä aina esteenä.

    Äänestä

  • tfcq kirjoitti:

    Kiva kuulla, että bileet olivat onnistuneet ja kiva, että löytyy innokkaita järjestäjiä.

    Olikos teitä suunnilleen kuinka paljon siellä? Ja onkos suunnitteilla mitään vastaavanlaisia kokoontumisia / pippaloita tulevaisuudessa?

    Olisi joskus kiva päästä, mutta työt ovat yleensä aina esteenä.

    oli parisenkymmentä, joista lepakkokansaa viitisentoista. Ja taas oli paikalla ihmisiä joita ei ole ennen miiteissä näkynyt, eli kyllä nämä pikkuhiljaa löytävät tiensä bileisiin :)

    Nyt ei ole toistaiseksi suunnitteilla mitään mutta eiköhän tulevaisuudessa sitten taas?

    Tarvittaisiin vaan lisää porukkaa järjestämään miittejä ja toimintaa...

    Äänestä

  • tiklinen kirjoitti:

    Onnittelen onnistuneesta illasta. Ensikerralla haluan mukaan jos jossain tapaatte! Olisiko pikkujoulut mahdolliset?

    Äänestä

  • tiklinen kirjoitti:

    oli parisenkymmentä, joista lepakkokansaa viitisentoista. Ja taas oli paikalla ihmisiä joita ei ole ennen miiteissä näkynyt, eli kyllä nämä pikkuhiljaa löytävät tiensä bileisiin :)

    Nyt ei ole toistaiseksi suunnitteilla mitään mutta eiköhän tulevaisuudessa sitten taas?

    Tarvittaisiin vaan lisää porukkaa järjestämään miittejä ja toimintaa...

    Jos järjestyy lisää tapahtumia, olisi täällä pari kiinnostunutta tulemaan toimintaan mukaan. Kannatetaan pikkujouluja kuten joku mainitsi. =)

    Äänestä

  • daada kirjoitti:

    Jos järjestyy lisää tapahtumia, olisi täällä pari kiinnostunutta tulemaan toimintaan mukaan. Kannatetaan pikkujouluja kuten joku mainitsi. =)

    pistää mietintään?

    Ja pyrkiä saamaan jonkinlainen biletoimikunta pystyyn, nyt me ollaan aika pitkälle hoidettu keskenämme Amran kanssa näitä hommia.

    Äänestä

eli meillä on MSN-yhteisö pystyssä, jossa ollaan keskusteltu näistä miiteistä, paikallislehtien kirjoittelusta, laitettu valokuvia jne.jne. Jos tähän haluaa liittyä, niin lähettää vain mulle ([email protected]) sähköpostiosoitteensa (anonyymi käy hyvin), niin lähetän kutsun.

Ja sitten bileistä, pikkujoulut voisivat varmaan tulla kyseeseen, mutta oikeasti me ei enää ehditä kaksin (tai kolmin) ottaa vastuuta näistä tapahtumista, joten pitäisi suunnitella joku työnjako näihin tapahtumiin, jos niitä jatkossa vielä halutaan.

Äänestä
  • s.postia. Lueskelin tapaamisesta ja kannatan pikkujoulua. Voin jopa harkita osallistumista järjestämiseen..

    Äänestä

... omatoimisuutta, josta muillakin paikkakunnilla varmaan kannattaisi ottaa esimerkkiä :)

Äänestä

... tapahtuman järjestämisestä asianosaisille!

Tulkaa seuraavaan tapaamiseen mukaan nekin, ketkä eivät nyt vielä päässeet!
Pikkujoulut kuulostaa hyvältä idealta, suunnitellaan yhdessä yhteisön sivuilla... Siellä pääsee muutenkin ehdottamaan tulevaa toimintaamme ja myös tutustumaan toisiimme.

Vielä kerran Halloweenista kiitos! :)

Äänestä

ja kiitos ja kiitos illasta!

mä jo ahkerana infonnu "uusia" ihmisiä et yritetään saada uusia miittejä järkättyä :)

Äänestä

Löytyykö Lappeenrannasta innokasta väkeä
yhdistystoimintaan? Nimittäin Kotkassa
toimiva Queerkymi tarvitsis aktiivisia ihmisiä toiminnan pyörittämiseen... bileitä järjestämään yms..
kertokaa!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

toimintaa tännekin kirjoitti:

Sporttibaari Jatkoajan alakerrassa lauantaina 4.11. alkaen klo. 21:00 (Halloween-)bileet. Tila on varattu käyttöömme niin pitkäksi aikaa, kuin porukkaa riittää. Dresscode: Halloween ja A-oikeudet löytyvät.

Kaikki hblt-väki, sekä muut vapaamieliset tervetulleita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu