Koiramme

Asumme maalla ja lähimpään naapuriin on matkaa 700m. Koiramme, islanninlammaskoira on aina vapaana eikä poistu pihapiiristä ilman ihmistä.
Nyt kuitenkin koira on hävinnyt. Päästin sen aamulla ulos, huutelin jonkin ajan päästä muttei sitä näkynyt, ajattelinkin sen menneen oven alta konehalliin, kuten se usein tekee. Nyt sitä vaan ei löydy mistään. Kuulin aamulla ammuntaa ja pelkäänkin jonkun ampuneen koiramme mutta sen on täytynyt tapahtua meidän mailla tai sitten joku on varastanut sen. Olen ihan neuvoton ja suorastaan hädissäni.
4340
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

ilmoitusta asiasta?

Äänestä

Oletko jo ilmoittanut poliisille katoamisesta? Toisekseen, vaikka asuu maalla..en silti tohtisi koiraa laskea pihalle irti itekseen..jotenki ei luotto pelaa toisiin ihmisiin enää.

Äänestä

Olen ilmoittanut poliisille ja kysellyt monesta paikasta. Naapureille on soiteltu ja etsitty lähitienoolta. Ei vaan ole löytynyt ja kukaan ei ole nähnyt. Koira on arka ja olen miettinyt, että jospa se pelästyi jotain ja lähti karkuun. Pidänkin tänään ylimääräisen lomapaivän ja lähden etsimään sitä jos se vielä olis hengissä. Olen valvonut ja surrut asiaa, enpä jaksais töihin lähteäkään.

Äänestä
  • Joku ystävällinen naishenkilö oli maanitellut koiraamme tuossa lumimyräkässä autoonsa 15min ja toimittanut koiran kenneliin. Koira oli ilmeisesti pelästynyt ammuskelua ja juossut kauas kotoa pois. Opin ainakin, että kaulapanta täytyy olla aina kaulassa tietojen kera.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


hävisi kirjoitti:

Asumme maalla ja lähimpään naapuriin on matkaa 700m. Koiramme, islanninlammaskoira on aina vapaana eikä poistu pihapiiristä ilman ihmistä.
Nyt kuitenkin koira on hävinnyt. Päästin sen aamulla ulos, huutelin jonkin ajan päästä muttei sitä näkynyt, ajattelinkin sen menneen oven alta konehalliin, kuten se usein tekee. Nyt sitä vaan ei löydy mistään. Kuulin aamulla ammuntaa ja pelkäänkin jonkun ampuneen koiramme mutta sen on täytynyt tapahtua meidän mailla tai sitten joku on varastanut sen. Olen ihan neuvoton ja suorastaan hädissäni.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu