Tuossa päivällä metsällä ollessani kirosin kaupungin metsien hoitoa. Vuosikymmeniä sitten hakattu ja aikoinaan ehkä männylle istutettu metsäkuvio työntää pian kymmenmetristä leppää, haapaa ja koivua läpipääsemättömänä viidakkona. Siellä täällä muutama männynpiikki. Ei edes sen vertaa ole raivailtu että pystyisi aseen kanssa liikkumaan.
Eikös kaupungilla ole ihan herrat ja työntekijät sitä varten että pitävät huolta metsistä? Vai nuohoavatko he edelleen tukkipuuston alta pois muutamaa polvenkorkuista kuusenrassia että näyttäisi kulissit olevan kunnossa.
Käyn paljon metsälä Kajaanin eteläosissa valtion mailla. Siellä on taimikotkin hoidettu. Taitaa valtiolla olla hommat vähän paremmin hanskassa kuin kaupungilla.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.