Jättäminen.

olen kyllä mahdottoman huono kommentoimaan runo-
jasi, koska ne ovat niin erikoisia, koskettavia
kylläkin.

Mutta, yritän jotenkin sanoa;

minulle tulee tästä sellainen ajatus, että kaksi
ihmistä tapaa, eivät kohtaa syvällisesti
toisiaan, ja jälkeen jää ikävän " takki "
tuo
" rakki kylmän kantapäillä,
unistaan heränneen itku.
Se louskuttaa.

Todennäköistä on, että oma ajatuksesi on aivan
muuta, mutta tuollainen ajatus siitä kohosi
minun mieleeni.

Pidän kyllä valtavasti runoistasi, vaikka olen-
kin huono niitä kommentoimaan.
Aina olen halukas kommentoimaan runoja, joissa
on jotain, mikä minua jollakin tavoin koskettaa
ja tavoittaa.

Kuten sanottu, pidin tästä kuitenkin kovasti.

Tässä en ajatellut oikein mitään erikoista, vain tilannetta, jossa kahden ihmisen tiet kulkevat eri suuntiin (toisin sanoen "bänks"). Mietin sitä, miten eronkin jälkeen voi säilyttää toisen ainakin muistoissaan (mikäli yhteydenpito ei ole muuten jostain syystä mahdollista), muistaa jotain entisestä rakastetustaan tutussa maisemassa, sulkea osaksi elämäänsä. Ja sitten täytyy vain kääntyä ja lähteä, vaikka jälkeenpäin ikävä louskuttaisikin korvan juuressa ja yöllä heräisi muistaessaan, miltä Hän näytti kyyneleet poskillaan. Sellasta, perustavaraa. Halusin vain taas kirjoittaa jotain. Kiitos ajatuksistasi! :)