Kallonpohjan murtuma

huolta on

Kurssikaverini oli kolarissa ja hänellä epäillään kallonpohjan murtumaa,onko kellään tietoa kuinka vakava se on ja voiko siintä toipua mitenkään.Hän oli nelihenkisen perheen matkassa ja joutui istumaan takapenkin keskiosassa kun lasten istuimet oli asennettuna reunoille,hän oli lyönyt päänsä kun tuossa autossa oli vain lannevyö keskellä,perhe on nyt saamani tiedon mukaan päässyt kotiin mutta kaverini makaa sairaalassa pitäen meitä epätietoisuudessa.

5

13105

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Nimetön

      Toivottavasti ystäväsi tila on jo kohenemaan päin ja pahempia vammoja aivoihin ei ole tullut.Ne pahimmat ilmenevät kai aika nopeesti onnettomuuden jälkeen.Yksi ei mitenkään hengenvaarallinen,mutta ikävä haitta voi hänelle kumminkin tulla.(Nyt siis ensisijaisesti toivon tietenkin ettei tule mitään oikein pahoja juttuja hänelle!)Nimittäin hajuaistin menetys.
      Mä olen kirjoittanut oman tarinani tänne 24-terveyssivuille.Löydät sen otsikoista ONNETTOMUUDESTA SELVIYTYMINEN ja NEUROLOGIA,käytin silloin nimimerkkiä Rölli.Joudut selaamaan sivuja aika lailla taaksepäin,koska aloitin kirjoituksen keväällä 2006.Pidän peukkuja pystyssä ystäväsi puolesta.Jos kumminkin tämmöinen hajuaistivamma ilmenee,niin vinkitäthän häntä että täällä sivuilla on kohtalotoverita.Hän saattaa nimittäin olla tosi hämmentynyt ja pahoillaan asian suhteen,ja kokemuksesta voin kertoa että asian tiimoilta on ERITTÄIN vaikeaa saada tietoa,saati VERTAISTUKEA!!
      Tsemppiä teille ja kirjoita/kirjoittakaa miten kävi.

      • Routa77

        Tämä ei voi olla totta! Olenko vihdoinkin kohdannut jonkun, joka kärsii samasta asiasta: hajuaistin menetyksestä kallonpohjabmurtuman jälkeen! Luulin olleeni ainut koko maailmassa...

        Onnettomuudestani on nyt aikaa 1,5 vuotta ja hajuaisti on edelleen osittain hukassa. Tämän kanssa on vaan onneksi oppinut elämään. Eikä se toisaalta kovin paha juttu ole, jos paska haisee hyvälle... :-D Ei se tästä taida enää parantua.

        Mites teillä muilla??????????


      • nenätön
        Routa77 kirjoitti:

        Tämä ei voi olla totta! Olenko vihdoinkin kohdannut jonkun, joka kärsii samasta asiasta: hajuaistin menetyksestä kallonpohjabmurtuman jälkeen! Luulin olleeni ainut koko maailmassa...

        Onnettomuudestani on nyt aikaa 1,5 vuotta ja hajuaisti on edelleen osittain hukassa. Tämän kanssa on vaan onneksi oppinut elämään. Eikä se toisaalta kovin paha juttu ole, jos paska haisee hyvälle... :-D Ei se tästä taida enää parantua.

        Mites teillä muilla??????????

        On meitä muitakin jotka kallonpohjan murtuman takia menettäny nenän toimivuuden :)

        Vertaistukea on todella vaikea saada. Mutta periaattees nyt kun tapaturmasta jo kohta 3v ja toipunut hyvin niin tähänkin asiaan voi jo jotenkin humoristisestikkin suhtautua.

        Kelatkaa mitä vähemmistöö me edustetaan; hajuaistittomat tyypit :D

        Tuliko teille aivovammaa kallonpohjan murtumasta?


      • Sepi Rantsu
        Routa77 kirjoitti:

        Tämä ei voi olla totta! Olenko vihdoinkin kohdannut jonkun, joka kärsii samasta asiasta: hajuaistin menetyksestä kallonpohjabmurtuman jälkeen! Luulin olleeni ainut koko maailmassa...

        Onnettomuudestani on nyt aikaa 1,5 vuotta ja hajuaisti on edelleen osittain hukassa. Tämän kanssa on vaan onneksi oppinut elämään. Eikä se toisaalta kovin paha juttu ole, jos paska haisee hyvälle... :-D Ei se tästä taida enää parantua.

        Mites teillä muilla??????????

        Samantapainen juttu, kaaduin ja löin pääni oikealta pakastimen, tietenkin siihen terävään kulmaan koko painollani. Taju meni, heräsin Sairaalassa. Tietokonetomografiassa todettiin oikealla kallonpohjan murtuma.Tapahtumasta on noin kuukausi, olin osastolla10 pöivää "viipalekuva" otettiin päivittäin. Hajuaistia ei ole ollut sen jälkeen. On lohdullista tietää että muillakin on samanlainen juttu. Lääkäri jutteli että päänsärkyä tulee olemaan, paranee hitaasti ja hajuaistikin voi palautua ajan myötä. Lohduttavaa tietoa, ota iisisti, uskon vakaasti, Tämä palautuu vielä ajan kanssa.


    • Pipo_kireällä

      Vuonna 2012 kaaduin pää edellä lumisella tiellä. Aivotärähdystä kesti tasan viikon verran. Oireet alkoivat yöllä ja tuntuivat pahoilta, mm. turvotusta, painetta ja nestettä aivoissa, kaularangan yläosassa vakavaa kipua. Vuosien jälkeen on päässä tuntunut ajoittain kipua ja verisuonet ovat tulleet pinnalle esiin. Nykyisin merkittävin oire on "pipon kiristys" eli tiukan hatun aiheuttama kivun tunne pään luustossa. Luultavasti sain kaatumisen yhteydessä kallonpohjan murtuman. Voiko se olla vaaraksi vielä tässä vaiheessa?

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      120
      2542
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      40
      1832
    3. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      710
      1230
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      108
      1042
    5. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      72
      1018
    6. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      98
      976
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      905
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      88
      874
    9. Mitä nyt haluaisit kysyä kaivatultasi?

      Tässä hetkessä tai menneestä?
      Ikävä
      101
      852
    10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      34
      781
    Aihe