Kannattaisi tupakoitsijoiden alkaa jo harkitsemaan tupakkalakkoa. Olen aivan varma, että jonkin ajan kuluttua tupakointi kielletään kaikissa asuintaloissa. Me tupakoimattomat varmaan saamme tämän terveen tavan voimaan vetoamalla juuri terveyteen. Olemmehan saaneet kiellon, ettei työpaikalla saa tupakoida ja paljon muutakin. Kyllä se ennenpitkää ulottuu myös asuinrakennuksiin!
Tulevaisuuden
tupakointi !
9727
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Turhaa sössötystä. Oikeus ei ulotu koskaan toisen omistamaan huoneistoon, toisen ihmisen kotiin. Tällöin rikotaan ihmisoikeuksia vastaan ja koko ihmisen arvo saadaan kirjoittaa uusiksi.
Tupakoitsijoilla on katsos tavastaan huolimatta samat oikeudet kuin meilläkin, vai pitäisikö minun alkaa halventamaan kaikkien autoilevien ihmisyyttä vain sillä, että olen sodassa ilmansaasteita vastaan.
Lopeta turha ruikutus ja tee jotain...yhdisty, vaikuta -älä tietämättömänä saarnaa asiasta mihin et voi vaikuttaa muuta kuin diktatuurilla.
Onkos oikeusopiskelija tutustunut asunto-osakeyhtiölakiin? Siellä selvästi sanotaan, että häiritsevä asuminen on kielletty. Palokaasujen levittäminen on vähintäänkin sellaista ja olen varma, että tuota pykälää tulla pian käyttämään useissa taloissa.
Miten tupakoinnin aiheuttava häiritsevä asuminen voidaan näyttää toteen? Naapureja vakoilemallako? Yksityissuojaan kohdistuvista oikeuksista on myös säädetty. Eikä riitä, että naapurin Tyyne laskee kuinka monta kertaa Pertti käy tupakalla.
Jos muodostamasi skenaario tapahtuisi, olisi helvetin esikartanon portit auki jo monelle muullekin tapahtuvalle.
Kannattaisi luonnon saastaajat alkaa jo harkitsemaan auto-lakkoa. Olen aivan varma, että jonkin ajan kuluttua auton ajelu kielletään kaikissa maissa. Me pyöräilijät varmaan saamme tämän terveen tavan voimaan vetoamalla juuri terveyteen.
Maapallolla on kuumetta,auton pakokaasujen takia,ja tilanne pahenee vain jos ei nyt tehdä mitään!
Viinan käyttö työpaikoilla on ollut kielletty jo kauan sitten, kyllä me raittiit ajamme ensin sen, että asunnoissa ei juoda alkomaholia.
luokitella kiellettäväksi huumeeksi.
Kyllä tupakka on omanlaisensa, suurta riippuvuutta aiheuttava huume, jolla on haittavaikutuksensa terveydelle ja kukkarolle. Säästyneillä rahoilla voisi pitää vaikka kuntoloman. Hyvää, hieman rentouttavaa oloa saa myös vaikka liikunnalla,tanssilla...Tupakansavun hajua saa iholle, vaatteisiin muutenkin kuin tupakoimalla, jos on jostain houkutustuoksusta kysymys. Ja onhan myös nikotiinipurkat paukuteltavaksikin asti.
Tupakka-askin hinnaksi vaikkapa 10€, varmasti loppuu monella tupakointi siihen!
Ei ole sen jälkeen persaukisten hommaa...
myös ylöspäin, siinä muuten kova huume tuo alkoholi, ei kun myydään vapaasti. kyllä tupakat ja muut jää paljon jälkeen alkoholista? viina pitäis kieltää aivan samanlailla kuin muutkin huumeet, koska onhan alkoholi myrkkyä, huumetta. sehän huumaa ihmisen, jos ja kun alkoholia saa ostaa kaupasta pitäisi myös muita huumeita saada ostaa vapaasti. voihan niitäkin samanlailla käyttää kuin alkoholia? vai eikö olisi jo luokiteltava tuo alkoholi samaan nippuun huumeitten kanssa.