nykyiseen porukkaan ilmeisesti. Kunnon vipinää ei synny kenellekään. Katsojaluvut pudonneet ja kunnon juttua ei synny mistään. Olli pestattiin yrittämään pelastaa koko juttu ja ei siinä onnistunutkaan. Ei löydy kunnon persoonaa tosta porukasta. Kukaan ei saa aikaan mitään räväkkää. Kaikki talossaolijat valittavat vain tylsyyttä. Nyt pitäisi keksiä jotain repäisevää...ehkä siksi pudotuspelikään ei vielä eilen selvinnyt. Ovat taineet viettää unettoman yön koko tiimi miettien...
bb-tiimi
pettynyt
5619
0Äänestä
Vastaukset 5
Vanhimmat
Sitä saa, mitä tilaa. Äänestämällä ulos talosta Kalen ja Henan äänestäjät takasivat sen, että loppuaika - joulukuun alkuun saakka - seurataan pyhäkoulutoimintaa.
asukkaita. Joku sano, että viime vuoden ihmiset oli tylsiä. Nämhän ne vasta tylsiä onkin. Kellekään en soisi voittoa. Ehkä eniten sen ansaitsisi hanne, mutta tiedä mitä hänkin sitten rupee tekemään että pilaa voittonsa kakin tyyliin. Miralle ei ainakaan voittoa. Todellakin epäaidoin ihminen. Ei näytä kokonaan sitä omaa itseään. Sarikin tuntuu pelaavan näyttämällä itsestään muka pöljää kuvaa kysymällä typeriä. Pelaa kai sillä tavalla itsensä pois äänestyksistä. Muut pitää häntä vaarattomana.
koko ajan me toivomme, että sinä menisit taloon ja toisit säpinää. Mutta ethän voi, koska uskallat vain avata suusi äidin helman takaa.
tosi-tv sarjaan mutta nämäpä ovat halunneet mammanmulkero oot itse. Nuo on valittu huolella ja satojen joukosta että silleen niin valikoidusti onnistuttiin. Sinkkuja olisi pitänyt olla ja sellaisia persoonallisuuksia...
tyyppejä. Tiimin oma vika se on jos eivät tuhansista hakijoista osaa valita kun muita kuin tylsimyksiä kuten Kaki.
Kale, Mirka, Jenni ja Mika oli parhaita. Nykyisistä Olli on paras.