Eli päätin kerätä OMAT tavarani ja OMAT lapseni ja lähteä. Haaveilen saavani OMAN kodin, jossa asuu ainoastaan sellaisia ihmisiä, joiden minä siellä haluan asuvan, en kaipaa omaan kotiini muiden synnyttämiä lapsia kitisemään ja kiukuttelemaan, omien kiukutteluissa on aivan riittämiin.
Edelleenkin ihailen niitä ihmisiä, etenkin naisia, jotka pystyvät elämään miehensä lasten kanssa ja olemaan onnellisesti yhtä ihanaa perhettä. Hieman katkerana joskus mietin, oletteko oikeasti onnellisia ja pidättekö tai jopa rakastatteko oikeasti toisen ihmisen lapsia vai tyydyttekö vaan kohtaloonne ja ajattelette, että joku päivä ne kakarat muuttavat pois ja saatte taas alkaa elämään omaa elämäänne, johon ei kuulu vieraat lapset?
Edelleenkin ihailen niitä ihmisiä, etenkin naisia, jotka pystyvät elämään miehensä lasten kanssa ja olemaan onnellisesti yhtä ihanaa perhettä. Hieman katkerana joskus mietin, oletteko oikeasti onnellisia ja pidättekö tai jopa rakastatteko oikeasti toisen ihmisen lapsia vai tyydyttekö vaan kohtaloonne ja ajattelette, että joku päivä ne kakarat muuttavat pois ja saatte taas alkaa elämään omaa elämäänne, johon ei kuulu vieraat lapset?
Vastaukset 12
Vanhimmat
toivon vilpittömästi, ja teit rohkean päätöksen!!!harvasta siihen on, niinkuin mietitkin.
itse kyllä rakastan miestäni sekä hänen lapsiaan, enkä odota että katoaisivat elämästäni minnekään, sillä silloin minä kokisin todellisen menetyksen itse!!!mutta tiedän että aina ei ole helppoa, varsinkaan jos asiat ei muutu, eiukä mikään mene eteenpäin..meilläkin ollut omat vaikeutemme, niistä ainakin toistaiseksi selvitty ja ollaan onnellisa uusperheellisiä.mutta tsemppiä sinulle, ja tule kertomaan kuulumisia!!
Kuka on sanonut, että lapsipuolia pitää rakastaa? Kyllä minusta riittää, kun hyväksyy heidät ja pitää perheenjäsenenä. Lasten kiukuttelut yms. olen lopettanut alkuunsa ja tehnyt säännöt selviksi. Hyvin ovat oppineet, ja lasten kuuluukin sopeutua, ei minun.
ettei niitä sais rakastaa..kun se on vaan isin ja äidin tehtävä!!!kun semmostakin lukee ettei niitä saa missään nimessä uudet puolisot rakastaa..yhdyn muuten kyllä edelliseen, ei pidä mutta saa..2 eri asiaa.
Kyllä se niin on, että sinunkin kuuluu sopeutua.
vaaditaan ihan kaikilta, ei pelkästään lapsilta, ja heidän sopeutumiseen vaikuttaa usein aikuisten sopeutuminen tilanteisiin..
keksen avioeroprosessin, yrittämllä paikata miehen olotilaa! Juuri noinkäy, kun ei anna ihmisten rauhassa veivata omia tuntojaan.
Uusi liitto onnistuu vain silloin kun antaa toisten rauhassa pohtia mikä heille on parasta, jatkaa vanhaa liittoa vai alkaa uuteen suhteeseen. Menemällä sinne ristituleen, tekee enemmän pahaa kuin kuvitteleekaan. Kiire ajaa ex vaimo itsensä tieltä on yleensä loppu myös omalle suhteelle!
Tässä ei ole todellakaan siitä kysymys, että olisin mennyt sotkemaan mieheni ja hänen exänsä välejä.
He olivat eronneet ( "seurustelivat", eivät edes asuneet yhdessä ) jo viisi vuotta ennen kuin minä tutustuin mieheeni.
Että enpä usko, että eroprosessi enää oli käynnissä. Myös itselläni oli erosta jo useampi vuosi aikaa.
Kyse on vaan siitä, että en voinut kuvitellakaan uusperheen elämän olevan näin hankalaa ja kuluttavaa. Miehen jälkeläiset ovat muuttaneet meille siinä vaiheessa, kun olemme jo olleet naimisissa, sitä ennen asuivat äidillään ja kävivät meillä vain harvakseltaan.
Kannattanee pitää sitten se perhe ihan sinun ja lapsiesi kesken.
Nimittäin: jos et jaksa muiden lasten oikkuja niin miten voit odottaa että muiden pitäisi jaksaa SINUN lastesi oikkuja?
Nyt puhui pariton isä asiaa:) Ja voihan sitä rakastaa vaikka ystävänsä lapsia (joiden kummiksi usein päätyy) joten miksi ei voisi rakastaa miehensä lapsia (eikös sen puolison kuuluisi olla paras ystävä??) Aika ahdasmielinen aloitus tällä juttu ketjulla... No ehkö jotkut ihmiset eivät voi rakastaa kuin ns.omaa vertaan. Heidän tappio.
Varmasti onkin parempi, että päätit kerätä OMAT tavarasi ja lapsesi, sillä viestistäsi tuli mieleen itsekkyys ja turhautuminen, kun kaikki ei ilmeisesti olekaan mennyt niinkuin juuri SINÄ suunnittelit ja halusit. Tiedätkö yhtään mitä miehesi halusi yhteiselämältänne, vai ajatteletko aina vain OMAA elämääsi ottamatta muita huomioon? Eikö tällä miehellä ole mitään merkitystä, muuta kuin, että hänellä on aiemmasta suhteesta lapsia, jotka nyt häiritsevät SINUN elämääsi. Rakastatko näiden lasten isää, vai onko häneen ollut vain kiva ihastua joskus. Nyt kun karu arki on kohdannut SINUN uusperhe-elämääsi, niin voit lähteä elämään OMAA elämääsi? Tosi reilua.
Tottakai omaa aikaa ja omia juttuja pitää olla, mutta oletan, että tutustuessasi tähän mieheen on tullut ilmi, että myös hänellä on lapsia, vai jostain nurkan takaako he yllättäen ilmestyivät sotkemaan SINUN ja lapsiesi elämää. Sinustako se oli ihan ok, että miehesi tuli hyväksyä sinun lapsesi, mutta sinun ei tarvitse hyväksyä sitä, että hänellä on lapsia. Varmaan se koti missä asuitte oli/on hänenkin kotinsa ja hänen tuli hyväksyä SINUN lapsesi siellä??
Jos uusperheessä elää, niin silloin pitää hyväksyä myös kumppanin "vieraat" lapset, asuivatpa he siellä jatkuvasti tai satunnaisesti, jos se ei onnistu, niin sitten on parempi etsiä lapseton kumppani. Jos sellaisen löydät, niin mitäs jos ajan mittaan paljastuu, että hän ei hyväksy SINUN lapsiasi, kun he ovat jonkun toisen miehen siittämiä kakaroita, jotka kiukuttelevat HÄNEN kodissaan?
ONNITTELUT!!
teit varmasti oikean ratkaisun, minä taas ihailen kaltaisiasi ihmisiä jotka pystyvät poistumaan suhteesta -uusioperhe-, jossa elo ei ole kovinkaan helppoa -tuskin kenellekään vaikka mitä väittäisi.
itse olen niin kiintynyt mieheen etten pääse piruvie irti.. :(
Voimia sinulle :)
Onhan noita miehiä muitakin, kera helpomman elämän
Minun tarinani meni näin: rakastuin mieheen jolla oli kaksi lasta. Ja lapset ottivat minut tosi hyvin vastaan. Rakastin lapsia kuin omiani, huolsin,vaatetin,ruokin jne. Kertaakaan en miettinyt että miksi nuo kaksi on tuossa häiritsemässä tms. Vaan tuli aika, että mies katsoi parhaakseen,että hänen on aika mennä ja kulkea ja nyt olen yksin ja ikävä on noita kahta poikaa, jotka jäivät sinne isänsä luokse ja ovat poissa minun elämästäni...