Olen miettinyt nyt reilun kolme vuotta siis erostani saakka.. miksi ihmiset (siis ne jotkut ajattelemattomat tyypit....) tuomitsevat meidät yksinhuoltaja äidit... ei niinkään isiä...jotenkin huonommiksi ihmisiksi kuin muut.
Mikä siinä on? onko teillä muilla vastaavia kokemuksia.
Minun kohdallani on jopa muutama työpaikka haastattelu päättynyt kertoessani perheestäni, usein en ole päässyt edes haastatteluunkaan.
Kuitenkin olen ollut töistä poissa huomattavasti vähemän kuin ydinperheessä asuvat työkaverini.
niin itse kuin lapseni sairastavat muita vähemmän.
Onko kyse vain ennakkoluuloista vaiko mistä?
Mikä siinä on? onko teillä muilla vastaavia kokemuksia.
Minun kohdallani on jopa muutama työpaikka haastattelu päättynyt kertoessani perheestäni, usein en ole päässyt edes haastatteluunkaan.
Kuitenkin olen ollut töistä poissa huomattavasti vähemän kuin ydinperheessä asuvat työkaverini.
niin itse kuin lapseni sairastavat muita vähemmän.
Onko kyse vain ennakkoluuloista vaiko mistä?
Vastaukset 11
Vanhimmat
Hei !
Surffailin illalla netissä ja näin tämän yksinhuoltajuus sivun ja kiinnostuin siitä. En ole enää varsinaisesti yksinhuoltaja sillä lapseni ovat omillaan pärjääviä. Katsoin sivun tarkastaakseni ovatko yksinhuoltajien ongelmat samat kun minulla aikanaan.
Tähän ensimmäiseen kappaleeseesi ei ole lisättävää sillä se on toteamus. Isänä totesin myös samaa.
Tämä työnhakujuttu juttu johtuu mielestäni tästä.
Se juontaa niin kaukaa kun 70 luvulta jolloin elettiin ns vasemistoradikalismin aikaa. Se tarkoitti sitä, että nämä Taistolaiset valloittivat lähes kaikkien vapaiden kansalaisjärjestöjen johtopaikat. Olin silloin nuori ja koska liikuin fillarilla liityin Enemistö RY:hyn. Se ajoi pyöräilijöiden ja jalankulkijoiden asiaa. Alkuun meni hyvin mutta sitten johtopaikat valloitti Taistolaiset. Sen jälkeen järjestössä ajettiin kokonaan muita asioita.
Kun sitten erosin liittyin Yksinhuoltat RY:n. Kävin kokouksessa ja totesin järjestön olevan Taistolaisten ja radikaalien Feministien johtama. Muistan ottaneeni puheenvuoron jossa yritin kertoa asiaa yksinhuoltaja isän näkökulmasta. Puheenvuoroni keskeytti sen ajan julkkis Päivi Istala ja haukkui maanrakoon. Olen sen jälkeen seuraillut miten Yksinhuoltajat RY on julkisuudessa ja todennut ettei sen linja ole muuttunut. Nykyinen puheenjohtaja on kommunisti jne. Tietenkin työnantajat tietävät tämän. Joitakin työnantajia se ei kiinnosta mutta jotkut sen ottavat vakavasti ja yleistävät.
Kyllähän se yksinhuoltajuus vaikuttu minunkin uraputkeeni kielteisesti. Kun joskus istuin palaverissa alkoi hakulaitteeni soimaan. Kun menin puhelimeen soittaja oli poikani joka sanoi. Mä en löydä sukkia. Tietenkin palasin palaverihuoneeseen ja kerroin meneväni käymään kotona sillä pojallani on ongelmia. Koska olet ollut 3 vuotta yksinhuoltajana niin tuo viimeinen kappale on varmaan Sinullekin tuttu.
Ennakkoluuloista ?
Kyllähän ne naimisissa olevat "ystäväni" alkoivat karttamaan minua. Muistan kun joissakin juhlissa keskustelin jonkun rouvan kanssa. Ei kestänyt pitkää aikaa kun paikalle pöllähti mustasukkaiselta vaikuttava aviomies.
Ystävällisin terveisin,
Pepe.
En tiedä, koska itselläni vastaavia kokemuksia ei ole.
Eihän sitä tarvitse hakemukseen laittaa että on yksinhuoltaja ja edellisestä työpaikasta voi pyytää todistuksen jossa näkyvät poissaolot!
Ja jos poikani soittaisi kotoota, että ei löydä sukkia, niin en kyllä kotiin töistäni lähtisi! Olin sitten yksinhuoltaja tai en!
Hei!
Pistän korteni kekoon, koska olen törmännyt tähän nuorimman lapseni päiväkodissa. Olen "tarkkailun alla" kun olen yksinhuoltaja ja tietysti tämä lastentarhaopettaja on vielä mies, jonka silmätikuksi olen joutunut. Jatkuvasti kysellään mitä teemme vapaa-aikana, äitin pitäisi käyttää lasta luistelemassa yms. Myös siitä on tämä kyseinen mies kysellyt, että onko lapsellani jokin turvattomuuden tunne, kun leikkii aina pienillä leluilla (esim. eläimillä ja on myös sellainen keräilijätyyppi, että saattaa kerätä mitä sattuu löytämään, ruuveja, paperilappuja uusista vaatteista ja kaikkea muuta mukavaa). Siinä vaiheessa kysyin toiselta lastentarhaopettajalta, että onko lapseni käytöksessä ollut jotain erikoista, koska toinen heistä kyselee tällaisia asioita ja hän sanoi, että ei hän ole huomannut, eikä ole ollut päiväkodissa mitään puhetta siitä. Seuraavalla kerralla otan yhteyden päiväkodin johtajaan, jos vielä tämä mies päätänsä aukoo asiattomasti.
Lisäksi naapurit kyttäävät ketä meillä käy jne... raportointi suoraan ex-miehelleni, vielä pari vuotta sitten se otti minua ohimoon, mutta nyt en enää siitä välitä!
meilläkin tuon kyttäämisen kanssa.
kun asuin vielä entisssa kotikaupungissa en voinut mennä edes kauppaan ettei exä olisi saanut tietää mitä ostin.
Hänellä on paljon tuttuja asuinympäristössämme ja kaikesta kommentoitiin sitten hänelle.
Se oli rasittavaa.. mutta heti helpotti kun muutimme kaupunkia.
Ja tuo silmätikuna oleminen..
meillä ei koulussa eikä päiväkodissa ole mitään ongelmia.. päinvastoin olen saanut sieltä kaiken avun..
mutta naapurit...
Jos minulla käy kylässä naispuolinen vieras.. olen lesbo ja jos miespuolinen.. olen huora, miesten nielijä ja mitähän muuta.
Kaikille uusille naapureille sanotaan varoituksia minusta.... oikeastaan naurattaa toisaalta harmittaa.
Kävipä luonani sitten serkkuni... veljeni tai kuka vaan.. se tarkoittaa että minulla on uusi sulho...
Mutta olen ajatellut niin että itse tiedän mitä olen..ja mitä teen.. en kanna huolta naapureiden sanomisista.
Milloinhan asenne yksinhuoltajia kohtaan muuttuu?
Ei meillä päiväkodissa olla mitenkään kommentoitu minun yksinhuoltajuutta. Edes lapussa minkä kirjoittivat 5-vuotis neuvolaa varten lapsen kehityksestä ei mainittu yksinhuoltajuutta.
Naapureiden jutut, jos sellaisia on, niin eivät ole minun korviini kantautuneet :)
Voisin todellakin kertoa vaikka ison romaanin verran juttuja siitä miten yksinhuoltajaa kohdellaan eri tavalla ihan vain sillä perusteella kun on yksinhuoltaja. Vanhin poikani (joka nyt on 27) kävi koulua ala-asteella 1-2 luokat ihan kuten normaalisti, eli kaikki sujui ihan kivasti, kaverit oli kivoja ja opettaja oli mukava ja koulu meni hyvin. Kunnes tultiin 3:lle luokalle ja opettaja vaihtui ja kaveritkin suurin osa siirtyi toiselle luokalle ja pojalla alkoi ns. kouluvaikeudet. Kaikki meni pieleen ja poikaa ei oikein olisi haluttanut käydä koulua. Itse olin työssä enkä oikein ehtinyt kaikkeen kiinnittää huomiotakaan, mutta joskus hän mainitsi ettei oikein opettajastaan pidä kun se aina haukkuu häntä kaikesta. No ajattelin että se menee ajan kanssa ohi ja toivoin parasta. Kokeet meni pieleen (ennen 10 ja 9) numerot ala-arvoisia. No huomasin kyllä kaiken tämän mutta ei minulla ollut keinoja asiaan vaikuttaa, kerran kysyin että eikö poikaani voisi laittaa samalle luokalle missä hänen kaveritkin ovat, sillä hänellä oli aivan selvästi ikävä näitä. Mutta se ei käytnyt, tämä oli kuulemma käytäntö että erotetaan kaverit 3 luokalla. Hieman vieläkin asiaa ihmettelen, mutta kenties se oli sitä kun ajateltiin että pojalleni tekee hyvää olla aikuisen miehenkin seurassa, kotona kun sellaista ei ole. Kutsuttiin sitten Vanhempainiltaan ja siellä sitten tämä opettaja kaikkien muidenkin vanhempien kuullen kertoi näistä poikani ongelmista ja mainitsi kovaan ääneen että eihän "yksinhuoltajan" lapsesta nyt muuta voi odottaakkaan, nuorisorikollinen siitä tulee aivan varmasti. (poikani toimii nykyisin Vartijan ammatissa) Joten tällaisia asenteita voitte odottaa yhä vieläkin. Kokemusta näet on, olen myös 16 ja 17 vuotiaan yksinhuoltaja ja tarinoita todellakin löytyy sekä hoitopaikoista, päiväkodeista sekä kouluista sekä myöskin taloista joissa olemme asuneet. Kyllä tässä on etsitty sitä parempaa asuinaluetta vuosikausia, mutta ei sellaisia taida yh-äidille ainakaan löytyä sillä ihmiset ei muutu vaikka maisema vaihtuu........ne asenteet istuu tosi tiukassa varsinkin jos on lisäksi köyhä yh ja välillä työttömänä.......koittakaa nyt kestää kuitenkin, se mikä ei tapa vahvistaa jne.
Päiväkodissa osataan olla hyvinkin asenteellisia vielä tänäkin päivänä.
Siskoni erosi vastikään hyvin riitaisesta liitosta. Lapsi jatkoi samassa päiväkodissa ja heti eron jälkeen tädin alkoivat huolestuneena kysellä, kuinka äiti voi ja kuinka jaksaa. Tätä ei kysytä, jaksamista ei epäillä, jos perheessä on mies, olkoon mies sitten millainen persläpi tahansa.
Lapsen vihkoon oli "väliaikaraporttina" kirjoitettu, että "muutto uuteen kotiin ei ole vaikuttanut sinuun millään tavalla" ja sitten monta riviä myöhemmin kommentoidaan, miten lapsi on muuttunut reippaammaksi, syö ja ennenkaikkea menee nukkumaan päiväunille (ne olivat aiemmin ongelma) jne hyvää.
Tässä näkee päiväkodin tätien asenteet: eron myötä odotettiin ns. ongelmakäyttäytymistä lapselta ja kun sitä ei tullut, "muutto ei vaikuttanut lapseen millään tavalla"!! mutta samaan aikaan ei huomata yhdistää nimenomaan eroon liittyvänä asiana lapsen muutosta parempaan!!
Opiskelin 90-luvun alussa Mikkelissä, olin yksinhuoltaja, olin ollut sitä jo pari vuotta ennen Mikkeliin muuttoa ja opiskelujen aloittamista. Yksinhuoltajuus ei siis uutta ollut, muutto, opiskelut kuitenkin veivät ajan ja jakasaminen tiukalle, olisin tarvinnut tukea ja apua. Uusi paikkakunta ja yksinäisyys rassasivat.
Päiväkodista en todellakaan tukea saanut, päinvastoin! Ongelmia haluttiin nähdä ja tehdä kaikesta. Esim: Nuorempi lapsi oli rauhallinen, viihtyi itsekseen. Asuntomme oli pieni ja ahdas, epäkäytännöllinen lapsiperheelle. Päiväkoti oli pieni ja lapsia ylimitoitetusti tiloihin nähden.
Olimme olleet kotipaikkakunnallani viikonloppuna, lapset isällään. Kotiin palasimme sunnuntai-iltana. Matka ja tapaaminen menivät hyvin. Maanantaina päiväkodin täti kysyi, oliko matka ja tapaaminen mennyt hyvin - oliko jotain ongelmia ollut. Ei, ei ollut. Täti oli huomannut nimittäin nuoremman lapsen käytöksessä outoa: lapsi ole mennyt pöydän alle yksin leikkimään jotain leikkiä!
Minusta tädin väite oli uskomatonta! Isossa ryhmässä, ahtaassa päiväkodissa lapsi kaipasi rauhallisen tilan ja paikan omalle leikilleen. Sen sai vain pöydän alta. Itsekin lapsena kehittelin leikkejä koloihin, nurkkiin, paikkoihin, joissa sai olla rauhassa eikä leikkiä muut rikkoneet tai häirinneet. Mutta yksinhuoltajan lapsella tämä on ongelmakäytöstä!
Muutenkin lapset saivat erilaisen kohtelun riippuen siitä, onko vanhempia kaksi vai yksi ja mikä on huoltajan sosioekonominen status.
Pahin esimerkki löytyy eräästä perhepäivähoitajasta, jolla lapseni olivat 8 kk ennenkuin sain heidät toiseen hoitopaikkaan. Hän suorastaan kiusasi lapsiani. Lapset olivat aina nälissään. Hän oli ilkeä, kommentoi lapsilleni mitä sattuu. Ymmärrän kyllä perhep.hoitajan työtä, mutta olisi joskus voinut olla joustoa, se olisi helpottanut lasten oloa, he olisivat viihtyneet. Kyse on pienistä asioista.
Ruoka-aika oli klo 11. Tasan. Kun minun iltavuoro alkoi klo 12, vein lapset hoitoon klo 11.30. Silloin heille ei tarjottu ruokaa, ruoka-aika oli ohi. En vienyt heitä klo 11, koska lapset inhosivat niin paljon, jokainen hetki oli liikaa. Niinpä lapseni olivat aamiaisen voimalla klo 14 saakka välipalalle, klo 16 oli ruokana puuroa, AINA PUUROA!! Miksi en ruokkinut kotona ennen lähtöä? No, oli hullua keittää pottuja klo 10 aamulla, sillä lähdimme hoitopaikkaan kävelemään klo 11 (perillä 11.30, mulla työt alkaa klo 12) Ajattelin, että aamupuuro olisi hyvä, mutta ei lapsen ateriat voi olla pelkkää puuroa. Kun pyysin jotain muuta kuin puuroa, arvatkaa mitä oli? Pinaattikeittoa!
Ja iltapalalla tyttö: "JOs otan toisen leivän, onko pakko syödä senkin päällä paprikaa?" ei, ei ollut, siinä oli pelkkää margariinia. Kivakiva täti!
Esim nro kolme: 5-6 -vuotiasta tyttöä pissatti kovasti leikkupuistossa. Oli talvi. Hoitaja ei suostunut menemään sisälle (koti oli melko lähellä) koska yhtä hoitolasta tullaan hakemaan ko. leikkipuistosta. Lapsi oli hoitajan lellikki, olihan äiti naimisissa ja töissä kaupassa. Minä olin yh ja siivoojana. Minun järjen mukaan ei olisi ollut iso mutka kipaista yhden kanssa sisään pissalle, muut odottavat ulkovaatteissaan eteisessä, ja jos sillä välin äiti tulee puistoon, kertoo äidille tilanteen. Mutta ei. Tyttö ei jaksanut pidätellä, pissa tuli housuun. Ja edelleen odotettiin lellikin äitiä pakkasessa, tyttö pissasissa vaatteissa ulkohaalareita myöten märkänä.
Tavallaan tyttö ei pissannut housuunsa, hätä on ollut tosi iso että ei ole jaksanut pidätellä.
Tyttö on jo täysi-ikäinen mutta muistaa edelleen Päivi Perhepäivähoitajan , hänen mainitseminen saa edelleen inhon väristyksiä tytössä.
Niin että asennetta on!
Joskus tuntuu ihan siltä että nämä ihmiset jotka tekevät näille pienille tällaisia asioita joita varmasti melkein kaikkien yksinhuoltajien lapsille on tehty ja sanottu. Lyöty sekä ruumiillisesti että henkisesti (eräskin perhepvhoitaja iski avokämmenellä poikaani poskelle aina kun poikani teki hänen mielestään väärin, tai sitoi patteriin kiinni eteiseen, kun oli liian vilkas). Eikö heillä ole muuta kun tämä päivä mielessä, eivätkö osaa ajatella pidemmälle kun lapsetkaan? Lapsethan kasvaa ja muistaa kyllä. Ja aivan varmasti joskus joudutaan tekemisiin näiden inhoittavien hoitajien ja opettajien kanssa, sillä minkä taakseen jättää sen edestään löytää. Eikö näille ihmisille tule koskaan mieleen että mitäs sitten kun se lapsi on iso ja kertoo kaikille mitä "oikeasti" tapahtui. Luottavatko kenties siihen että heitä ennen uskotaan kun näitä joille on tehty ties mitä. Kyllä ainakin minä olen sen asian oppinut että uskon kyllä mieluummin sitä lasta kun hoitajaa tai opettajaa joka aikuisen itsevaltiudella kiusaa ja kiduttaa muka salaa lapsia ja vielä kehtaa valehdella päin naamaa että mitään ei ole tapahtunut. Täytyy vaan jälleen kerran todeta tosiasia että; en ymmärrä.........
Joskus tuntuu ihan siltä että nämä ihmiset jotka tekevät näille pienille tällaisia asioita joita varmasti melkein kaikkien yksinhuoltajien lapsille on tehty ja sanottu. Lyöty sekä ruumiillisesti että henkisesti (eräskin perhepvhoitaja iski avokämmenellä poikaani poskelle aina kun poikani teki hänen mielestään väärin, tai sitoi patteriin kiinni eteiseen, kun oli liian vilkas). Eikö heillä ole muuta kun tämä päivä mielessä, eivätkö osaa ajatella pidemmälle kun lapsetkaan? Lapsethan kasvaa ja muistaa kyllä. Ja aivan varmasti joskus joudutaan tekemisiin näiden inhoittavien hoitajien ja opettajien kanssa, sillä minkä taakseen jättää sen edestään löytää. Eikö näille ihmisille tule koskaan mieleen että mitäs sitten kun se lapsi on iso ja kertoo kaikille mitä "oikeasti" tapahtui. Luottavatko kenties siihen että heitä ennen uskotaan kun näitä joille on tehty ties mitä. Kyllä ainakin minä olen sen asian oppinut että uskon kyllä mieluummin sitä lasta kun hoitajaa tai opettajaa joka aikuisen itsevaltiudella kiusaa ja kiduttaa muka salaa lapsia ja vielä kehtaa valehdella päin naamaa että mitään ei ole tapahtunut. Täytyy vaan jälleen kerran todeta tosiasia että; en ymmärrä.........
Heeips! Kuullostaa niin tutulta! Ongelmat päiväkodissa alkoivat,kun jouduin viemään uudet tulotiedot n.vuosi eron jälkeen. Eli pidin salassa eroni niin kauan kuin pystyin. Vuoden aikana sain vain hyvää palautetta lapsistani,ja yht'äkkiä pum! heille oli ilmestynyt "ero-ahdistusta" ym. Pikku-palavereja oli tämän tästä.Onneksi sain koottua itseni ja lopetetuksi hypyttämisen,mutta tarkkailussa olen edelleen:) Jaksamista Kristiina!
Oikeastaan tuohon yksinhuoltajien parjaamiseen olen törmännyt vain täällä netissä. Ja olen ollut yh jo 17 vuotta. Joko olen ollut sokea tai sitten en todellakaan ole ollut silmätikkuna.
Tosin ... kauan sitten... muutamat ystäväni alkoivat karttaa seuraani yksinhuoltajuuteni takia. Kai pelkäsivät, että viekoittelen heidän sohvaperunansa :o)) Mutta nämä ystävät ovat saaneetkin jäädä, uusia ja parempia on tullut vuosien varrella.
Olen ollut yksinhuoltajan elämääni oikein tyytyväinen. Opiskelin itselleni hyvän ammatin ja tulen taloudellisesti toimeen omalla palkallani. Ehkä tässä on yksi syy, miksi mulle on oltu "suopeita". Valitettavan usein kun kuvitellaan, että yksinhuoltaja syö kaksinhuoltajan ruokapöydässä.