tiistaisessa lumimyräkässä odottelin bussia, jota ei näkynyt eikä kuulunut. pysäkille alkoi kerääntyä ihmisiä ja huomasin että vieressäni seisoskeli pitkä jätkä, jonka olin silloin tällöin nähnyt ruokalassa ja bussissa. en tiedä kuinka kauan vain seisoimme siinä vierekkäin, mutta yhtäkkiä hän kääntyi puoleeni ja totesi englanniksi että ompas kylmä. minulta meni hetki tajuta että tämä jätkähän puhuu minulle. en ole tottunut siihen, sillä olen aina pitänyt itseäni vastenmielisena suohirviönä kaksilahkeisten silmissä, jolle ei voi mennä edes juttelemaan. säästä keskustelu eteni kouluun, etunimiin, suomenkieleen. kysyipä hän myös puhelinnumeroani, jota tosin en antanut. kiinnostukseni jätkää kohtaan kyllä heräsi, ja haluaisin tavata hänet uudestaan, mutta pelkään vain että hän etenee näissä asioissa liian nopeasti. tarvitsen aikaa että opin tuntemaan hänet paremmin ja haluaisin aloittaa ensin ihan vain ystävinä. en halua loukata tai satuttaa häntä, mutta säikähdin pahan päiväisesti kun hän kymmenisen minuutin tuttavuuden jälkeen pyysi numeroani. ehkä olen liian arka, ehkä aina ei pitäisi pelätä pahinta.
jouluna tulee kolme vuotta täyteen kun ensim. poikaystäväni jätti minut, tämä suhde on jättänyt minuun kai jonkinlaiset syvät jäljet, sillä tämä tyyppi yritti loppuaikoina saada kellistettyä minut useaan otteeseen, kieltäydyin kerta toisensa jälkeen ja aina hän pyysi anteeksi, en ollut vielä valmis siihen. olen nyt jälkeenpäin miettinyt, ja huomannut etten tainnut tietää hänestä juuri mitään, en ollut koskaan tainnut kuulla edes hänen toista nimeään, kertonee jotain "suhteen" syvyydestä. siksi nyt haluaisinkin oppia tuntemaan tämän tapaamani jätkän hyvin ja olla aluksi vaikka vain niitä ystäviä ja katsotaan sitten voisiko meistä tulla jotain enemmänkin.
bussipysäkki tyyppi oli todella mukava ja kohtelias, hän kohteli minua hyvin. säikähdin vain niin paljon sitä numeron pyytämistä. annan sen kyllä, mutta vasta sitten kun olen varmistunut että hän on kunnollinen tyyppi. en vain halua satuttaa itseäni. olen ajatellu kysyä jospa hän lähtisi kanssani vaikka elokuviin, saisin mahdollisuuden selittää hänelle joitain asioita, sekä tavata hänet uudelleen..
olenko turhan pelokas?
jouluna tulee kolme vuotta täyteen kun ensim. poikaystäväni jätti minut, tämä suhde on jättänyt minuun kai jonkinlaiset syvät jäljet, sillä tämä tyyppi yritti loppuaikoina saada kellistettyä minut useaan otteeseen, kieltäydyin kerta toisensa jälkeen ja aina hän pyysi anteeksi, en ollut vielä valmis siihen. olen nyt jälkeenpäin miettinyt, ja huomannut etten tainnut tietää hänestä juuri mitään, en ollut koskaan tainnut kuulla edes hänen toista nimeään, kertonee jotain "suhteen" syvyydestä. siksi nyt haluaisinkin oppia tuntemaan tämän tapaamani jätkän hyvin ja olla aluksi vaikka vain niitä ystäviä ja katsotaan sitten voisiko meistä tulla jotain enemmänkin.
bussipysäkki tyyppi oli todella mukava ja kohtelias, hän kohteli minua hyvin. säikähdin vain niin paljon sitä numeron pyytämistä. annan sen kyllä, mutta vasta sitten kun olen varmistunut että hän on kunnollinen tyyppi. en vain halua satuttaa itseäni. olen ajatellu kysyä jospa hän lähtisi kanssani vaikka elokuviin, saisin mahdollisuuden selittää hänelle joitain asioita, sekä tavata hänet uudelleen..
olenko turhan pelokas?
Vastaukset 1
Vanhimmat
sää oot vähän ku mä:), mä en myöskään uskalla aloittaa mitään vakavampaa ennen kuin olen tutustunut paremmin tyyppiin. Minä kylläkin uskalsin antaa numeroni yhelle pojalle, koska hän on siskoni poikaystävän serkku ja siskoni tuntee tämän todellla :). Mun mielestä sää et oo yhtään pelokas, toivoisin että maailmassa olisi enenmmän tällaisia tyyppejä kuin me:) eikä kaikki hyppäisi heti suhteeseen ku tulee tilaisuus. Jos tapaat tätä poikaa useammin niin sehä on hyvä, voisitte pikkuhiljaa tutustua ja voisit luovuttaa numerosi:), ehkä siitä voi syntyä jotain:).