Dresden 2003

Voisiko joku Dresdenissä käynyt kertoa vinkkejä kaupungista ja sen ympäristöstä?
Näkemisen arvoiset kohteet, rakennukset, konserttisalit jne.
Kaikkea mikä liittyy kaupunkiin ja siihen tutustumiseen kiitos!
3242
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Työmatkalla kävin siellä 2001, ensin junalla Berliinistä Leipzigiin ja sieltä edelleen Dresdeniin. Kaupunki pommitettiin tuusannuuskaksi ja siksi nykyistä yleisilmettä hallitsevat leveät ja tuuliset suorat kadut ja niiden varteen rakennetut nauhaikkunarakennukset 60-luvun DDR-tyyliin. Päärautatieaseman ympäristössä näytti olevan vanhaakin jäljellä, mutta joen toisella puolella oleva Frauenkirche oli paketissa ja kyltit lupailivat valmista tulevan vuodeksi 2005

Äänestä
  • lähdelukemistoksi vaikkapa Kurt Vonnegutin Teurastamo Nr. 5

    Sen paikka löytyy kaupungista. Jumalation, siellä tapettiin enemmän siviilejä ku Hirosimassa. Go figure!

    Äänestä

Itse paikanpäällä olevana voin kertoa ajankohtaista informaatiota. Elokuisen tulvan aiheuttamat tuhot on korjattu keskustan alueelta lähestulkoon kokonaan.

Kulttuuritarjonta on laaja, Semper-opera tarjoaa monenlaisia ooppera-, ja balettiesityksiä, Frauenkirchessä ja muissa kirkoissa järjestetään viikottain erilaisia konsertteja. Ja lisäksi paikallisen jääkiekkojoukkueen, Dresden EisLöwenin kotiotteluissa on mahtava tunnelma. Ja niitä museoita on täällä kaupungissa on enemmän, kuin ehtii kiertää.

Lähiympäristön nähtävyyksistä kannattaa mainita Meissenin posliinitehdas, sinne pääsee helposti Dresdenistä junalla. Myös 40 min junamatkan päässä on Sächsisches Schweiz kansallispuisto, jossa on upeita vaellusreittejä ja maisemia. Siellä kannattaa vierailla kunhan kevät tuo lehdet puihin.

Kaikenkaikkiaan täytyy sanoa, että olen viihtynyt Dresdenissä erittäin hyvin. Vapaa-ajan ongelmia ei ole ollut.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Analyytikko kirjoitti:

Voisiko joku Dresdenissä käynyt kertoa vinkkejä kaupungista ja sen ympäristöstä?
Näkemisen arvoiset kohteet, rakennukset, konserttisalit jne.
Kaikkea mikä liittyy kaupunkiin ja siihen tutustumiseen kiitos!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu