Yhdessä talopaketissa jota olen katsellut on aikas lailla pieni tuulikaappi eteinen (yht. n.7neliöö). Ajattelin, että jos jättäs tuulikaapin pois niin sais isomman eteisen. Monessa paketissa tuulikaappia ei ole, eli onko se miten tarpeellinen?
Tuulikaappi
stade
132644
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
sitä, kesällä se on tarpeeton, muttei talvella, ulko-oven avaus työntää kylmää ilmaa minkä kerkiää, ja sitä varten on tuulikaappi, että vaihdetaan vain se pienen poteron ilmat, eikä koko ison eteisen/huoneiston.
Hyvin pieni tuulikaappi, nelihenkinen perhe tulee kotiin ruokakassien kanssa. Ulko-ovi ja tuulikaapin ovi on pakko pitää yhtäaikaa auki ja silti sisääntulo on hankalaa. Aikaa (ja hermot) menee ahtauden takia paljon ja koko ajan myös eteisen lämmintä ilmaa virtaa ulos.
kuitenkin, eikö valtaosin ovesta kuljeta yksikseen, eikä tehdä rynnäköitä koko perheen voimalla?
Ainakin minä kuljen, samoin vaimo, pari lasta, jokainen kulkee omaan tahtiinsa.
Silloin sisääntulo on nopeaa eikä tuulikaapittomankaan eteisen lämpö ehdi karkaamaan. Tietenkin asiaan vaikuttaa myös tontti eli kuinka tuulet sopivat pääovelle. Lisäksi voi olla, että suuri osa kulkemisesta tapahtuukin jonkun muun oven kautta (esim kodinhoitohuoneen).
Jos tuulikaappi on pieni, niin siitä on hyötyä vain silloin, kun ovsta kulkee yksi tai kaksi ihmistä. Suuremmalla porukalla joudutaan avaamaan molemmat ovet ja niitä joudutaan pitämään pitkäänkin auki, kun oven edessä riisutaan kenkiä ja toiset odottaa ovien välissä. Suureen eteiseen taas porukka pääsee sujuvasti kenkiään riisumaan.
Seuratkaapa sitä tuulikaapin käyttöä. Useimilla se toinen ovi on lähes aina auki, tai se on viety varastoon. Ainakin edellisessä rivariyhtiössä suunnilleen joka toisessa kanahäkissä möllötti tuulikaapin ovi.
Meidän tulevasta talosta jätin heti kättelystä tuulikaapin pois. Mielestäni se on ahdas koppi, jolla ei ole mitään virkaa. En usko että lämpö karkaa siinä muutamassa hetkessä jolloin ulko-ovi avataan.
Tuulikaappi on kyllä turha uudessa talossa mutta kun vähän ikää tulee (siis talolle) alkaa ovi falskaamaan kuitenkin jostakin raosta ja silloin olisi hyvä saada väliovi laitettua kiinni.Muuten viima tuntuu koko asunnossa.
Jätimme myös tuulikaapin pois sen ahtauden takia, mutta kylmällä ilmalla ei todellakaan ulko-oven kauaa tarvi olla auki kun olohoneen sohvalle asti kylmä kerkiää. Nyt on jälkeenpäin edessä seinän ja välioven teko eteisen ja olohuoneen välille, joten eteinen ja tuulikaappi jää yhdeksi isoksi tilaksi. Olisi ehdottomasti pitänyt ottaa huomioon jo rakennusvaiheessa, mutta kaikkea ei aina tule otettua huomioon.
ajoin takaa! Meinaa hermot nykyään mennä kun tulee kaupasta kahden lapsen ja ostoskassien kanssa. Pitää alkaa kenkiä riisumaan ahtaassa tilassa (vaikka nykyinen kerrostalon eteinen on isompi kuin monen ok-talon tuulikaappi), ostokset pyörii jaloissa ja emäntä karjuu vielä käytävässä.
Tämä tietysti helpottuu, kun lapset kasvaa ja niitä ei tarvitse auttaa. Taidan jättää tuulikaapin paikalleen, sillä eteisestä on käynti yhteen makuuhuoneeseen ja siellä varmaan sukat pyörii jalassa, jos eteisessä ei ole ovea. Sen verran muutosta teen, että pistän eteisen oven aukeamaan eteiseen päin, enkä tuulikaappiin.
Joskus tuulikaappi voi olla suorastaan välttämätön. Ainakin meillä kissa hyppisi roikkumaan ulko-oven kahvassa ja hankkiutuisi muitta mutkitta ulos, jos tuulikaappia ei olisi. Ei sitä ulko-ovea aina voi takalukossakaan pitää, ja sehän on vielä lisäksi myös turvallisuuskysymys. Nyt on tuulikaapin oven kahva käännettynä ylöspäin osoittamaan, ja sitä ei katti ainakaan vielä ole oppinut avaamaan! No, ehkä tuplaovi voisi ajaa saman asian.
Velipoika laittoi kissan takia parvekkeen oveen ylös hakasen ettei kissa kahvasta vääntäen pääse ulos. Kissa kerran istuskeli oven lähellä ja katseli kun joku kävi parvekkeella tupakalla. Kohta kissa sitten hyppäsi ikkunanlaudalle josta ylettyi tassulla kurottamaan hakasen auki, sen jälkeen lattialle ja kahvasta ulos. Kissat voivat olla uskomattoman nokkelia.
Etkö voisi ihan yhtä hyvin kääntää sen ulko-oven kahvan? Pari kertaa on koira livahtanut pihalle asunnotsta vaikka on tuulikaappi, ovi vaan onaina auki, koska lapset jättivät kenkäsä oven väliin, kun eivät mahdu tuulikaappiin. Muutenkin tuulikaappi haisee vanhalle kengälle.
Jos tuulikaapin ovea ei olisi, katti istuisi varmaankin tuntikausia ulko-oven edessä ja yrittäisi hypnotisoimalla saada sen aukeamaan. Niin se tekee nytkin aina kun tuulikaapin ovi on jäänyt auki. Sitä ei kyllä kukaan kestäisi kauaa katsella.
Toit muuten esille kaksi oleellista asiaa, jos tuulikaappia suunnitellaan: Ensinnäkin jos tilaa on niukasti, sille voi olla parempaakin käyttöä kuin tehdä liian pieni tuulikaappi, niin kuin joku taisi jo todetakin. Toiseksi tuulikaappi pitäisi aina varustaa omalla ilmanvaihdon poistoräppänällä. Sinne jätetään usein kosteita vaatteita ja hikisiä kenkiä kuivumaan, ja hajukin voi muuten ajan mittaan alkaa muistuttaa vanhaa kenkärajaa.