Perun sää

Suunnittelemme kiertomatkaa Peruun johon sisältyisi InkaTrail. Kertokaa mikä olisi hyvä ajankohta ? Olemme ajatelleet tammikuuta.
41206
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Mutta ottakaa hitaasti kaiken varalta se nousu niihin korkeuksiin missä Cuzco sijaitsee, tai ainakin lepopäivä ennen rasituksia. Kyseinen Inka-Trail reitti, kuten Machu Pichukin ovat kuitenkin alempana tuntuvasti, eli siellä ei enää pitäisi olla hätää. Kaikki eivät saa korkeanpaikan vaivoja. Kuntur Vasi-hospedaje on edullinen ja mukavat ihmiset Tanda Patan yläpuolella. Ja upeat näkymät yli kaupungin. Hyvää matkaa!

Äänestä

patikointi vuoristoalueilla olisi parasta touko-syyskuussa. Silloin on parhaat mahdollisuudet etta taivas on kirkas ja pysyyy kuivana. Vuoristossa on nimittain se ongelma etta pilvisella saalla upeat maisemat jaavat nakematta.

Äänestä
  • kierrellessämme muutamassa valtiossa. Ainoastaan pohjoisempana sitten myöhemmin oli parina päivänä sadetta.

    Äänestä

!Hola!

Kerrohan kokemuksesi matkan jälkeen. Itse olen vaeltanut Huarazissa Perussa huhtikuussa, jolloin säät olivat mahtavat! Tarkoituksena mennä Inka Trailille parin vuoden päästä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tuisku kirjoitti:

Suunnittelemme kiertomatkaa Peruun johon sisältyisi InkaTrail. Kertokaa mikä olisi hyvä ajankohta ? Olemme ajatelleet tammikuuta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu