Lueskelin tässä muistiin panoja vanhoista seikkailuista ja tapahtumista Pelissä, joka päättyi kauan sitten. Tiedättehän, tavaralistoja, karttoja, hahmon vanhoja lomakkeita, joissa oli niin paljon kumin jälkiä, että piti kirjoittaa uusi. Jos pelaa tarpeeksi kauan näitä kertyy, kuten myös päiväkirja merkintöjä. PALJON päiväkirja merkintöjä. Meillä kun oli tapana pitää seikkailupäiväkirjaa. Jokainen vuorollaan ja lopulta aina pelaajan hahmolle sopivalla tavalla. Esim:Warlock, kirjoitti ikäänkuin hahmon elämänkerran kirjoittaja joskus tämän kuoleman jälkeen kirjoittaisi, Isä Francickuksen hahmon pelaaja kirjoitti kirjeitä paavinistuimelle, Abdullah, Kairon Varas, kirjoitti etsintäkuulutuksia, (ne olivat hauskoja) Günther, Saksilais Roomalainen Kirkon ritari, kirjoitti päiväkirjaa, uskomattoman tyhmältä kuulostavalla tavalla.
Lukiessani vanhoja päiväkirja merkintöjä, tuli mieleeni, että näitä pitää levittää, ja samalla kuulostella, oliko muilla peliporukoilla yhtä mielenkiintoisia tarinoita, joten päätin jättää yhden tänne, toivoen aloittavani trendin.
(Huom, tämä on tarina. Jos TARINAT magiasta ja noituudesta, lohikäärmeistä ja mennikäisistä loukkaavat syvästi uskontoasi, jätä lukematta.)
Aloitan siis alusta; Vuosi 803. Lähellä Hampuria.
(Huom, lukuun ottamatta muutaman painokelvottoman sanan poistoa, on päiväkirjaa muutettu alkuperäisestä vain poistamalla muutamat pelimekaaniset kohdat. Pelisysteemi oli Rolemaster, ja lähes kaikki on tehty sen sääntöjen mukaan)
Olipa kerran, näinhän kaikki tarinat alkavat, (paitsi merimies tarinat, jotka alkavat:Tää on tosi juttu...) Pieni kylä nimeltä Liebenstrand, lähellä Hampurin kaupunkia. Kylässä oli seppä, kirkko, kuninkaan kestikievari ja noita. Noita oli kylän viimeinen muisto ajoilta ennenkuin kylässä oli kirkkoa, kestikievaria tai edes seppää. Mutta tämä ei ole tarina noidasta, tämä on tarina noidan oppipojasta, jolle noita oli antanut nimen Warlock, kun köyhällä huutolais pojalla ei muutakaan nimeä ollut.
Warlock, oli asustellut jo viisitoista kesäiseksi noidan hoivissa, kun kylän pappi, Hampurin Ludvig (ilman partaa) alkoi yhä uutterammin ajaa noitaa, jonka nimi oli Cronchilda, pois kylän mailta ja muisti yhä uudestaan ja uudestaan mainita kaikki kylän vastoinkäymiset noidan syyksi saarnoissaan. Tämä suuresti Cronchildaa huolestutti, sillä noitien poltto roviolla oli saanut kansallis urheilun luonteen ja roomalainen kirkko kävi lähes avointa sotaa kaikkea magiaa vastaan.
Niimpä noita ryhtyi etsimään keinoa pelastumiseensa ja ryhtyi hieromaan kauppaa pahojen voimien kanssa. Pian noita muuttui sulkeutuneeksi oppipoikaansa kohtaan ja herätti syvän epäluulon Warlockissa, joka kummasteli noitaa, joka oli tähän saakka jakanut kaiken tiedon, niin parantavista yrteistä, kuin heksoista ja kirouksista oppipoikansa kanssa. Eräänä yönä, kun noita oli taas kieltäytynyt ottamasta Warlockia mukaansa yölliselle retkelleen (monet yrteistä piti kerätä kuunvalossa) tämä seurasi häntä.
Kuten Warlock epäili, ei noita matkannut suolle etsimään belladonnaa, vaan vanhalle kalenterikehälle (näppärä kalenteri; kaikki mitä tarvitaan on kolmekymmentä 18 jalkaa korkeaa kivipilaria ja viisitoista pienempää 2 tonnista paatta näiden päälle. Seinämalli suunnitteilla.) Täällä noita kutsui esiin purppura savun, joka oli vanhojen esiintymismuoto meidän maailmassamme, ja puhui tälle;" Annan sinulle oppipoikani veren ja ruumiin, jos pystyt minut tekemään näkemättömäksi Rooman Paavaille!" Ja lisää tämä puhui, palvoen vanhaa.
Tällä välin Warlock juoksi noidan mökille, otti repun, täytti sen ruualla ja varusteilla, kaivoi noidan säästöt esiin tulisijan alta, pudotti ne vesitynnyriin ja tunki repun pohjalle, sitten Warlock avasi oven ja lähti juoksemaan. Sitten Warlock pysähtyi. Sitten Warlock kääntyi. Sitten Warlock hymyili, ja se oli ketun hymy sen huomatessa kanatarhaa vartioivan koiran nukkuvan. Palattuaan sisään Warlock penkoi noidan kirjastoa, kunnes löysi kirjan jota hän etsi. Sen ensi lehdellä luki; "Cunnallif Ciroukfet" ja sen alla pienemmällä "Tai- Piru teiät kaik periköön". Tämän Warlock myös otti, ja matkasi vanhalle myllylammelle, jossa käyttämättömässä myllyvajassa hän asui viikon, kohta toista, syöden mitä mukaansa ehti ottaa. Ja Warlock luki, ja harjoitteli ja luki lisää.
Pian uuden kuun jälkeen tarkkaavainen huomioitsija olisi voinut huomata kylää ympäroivässä metsässä muutoksia. Kuten vanan suolaa, katkotun kepin tuolla, ja pienen hiirenkallon siellä. Sama huomioitsija olisi voinut huomata myös eräänä yönä, jolloin kuin tyhjästä alkanut myrsky näytti muodostavan heksan kylän päälle, tai että purppuran värinen hohde seurasi suolavanaa joka ympäröi koko kylän heksaan. Mutta kylästä puuttui tyystin tarkkaavaiset huomioitsiat.
Kun seuraavan sunnuntain saarnaa pidettiin ei kirkkokansa ollut hiljaa, ei se huusi toistensa päälle; "Minun hieho menettää karvaa!" kuului tuolta,
"Mitä tuost, meiän koira naukee ku kissa!" huusi joku toinen, "ja jahtee pikkulintuloi!" sama ääni jatkoi.
"Meijän koeraa taas jahtee se oma hentä!" kuului tuolta. Matala sorina täytti koko kirkko lavan.
Warlockia harmitti, hänen voimansa eivät millään riittäneet kuin pikku kiusaan. Nyt hänen oli pelattava arpansa tarkasti. Jo kirkon ovella hän laittoi pikkukivet silmäluomiensa alle ja niin itkuisin simin tämä astui kirkon keski lavalle. "Noidan oppipoika!" jyrisi Hampurin Ludvig (ilman partaa), "Mitä sinä täältä haet, pakana?".
"Minun täytyy tu- tu- tunnustaa jotain.." niiskutti Warlock. "Tämä on, tuota on..." hän antoi äänensä häipyä.
"Mitä se on?!!!" karjui Hampurin Ludvig (ilman partaa) "Suu puhtaaksi nyt!"
"Nä- nämä omituisuudet, ne johtuvat noidan taiasta." Warlock änkytti.
"Mitähä se noit ny tällee?" kuului kirkkokansan seasta; "Eihä se enne?"
Täysin väärä sävy, Warlockin mielestä, pikemminkin ällistynyt, kuin suuttuva. "Tämä pitää korjata äkkiä", ajatteli Warlock.
"Niin, tämä on ensimmäinen osa taiasta, jolla hän ajaa kaikki kyläläiset pois, ennenkuin nämä ajavat hänet." sanoi Warlock nopeasti.
"Mitä se taika tekee?" kysyi Hampurin Ludvig (i.p.).
"Se tuota, se aiheuttaa... Semmoista, tuota... MIEHISTÄ KYVYTTÖMYYTTÄ!!" ulvaisi Warlock niin lujaa että kaikki kuulivat.
Tyrmistynyt hiljaisuus täytti kirkon. Pieni naisääni kuului sanovan jostain perältä;" Ai siit se on johtunu...." tätä seurasi ankara yskänkohtaus edellisen vierestä.
"Miten se vaikuttaa?" kysyi Hampurin Ludvig (ilman jne.). Tällä kertaa kysyvästi, lähes kunnioittavasti.
"Mitä kovenpi mies, sen nopeammin alkaa loppua into. Ei kuulemma jaksa enää edes kahdesti, kohta ei ollenkaan.", vastasi Warlock.
Huomattava puheen sorina täytti huoneen. Vertailuja käytiin ja lopulta Hampurin Ludvig (parraton) kysyi;"Kuinka taika perutaan? Puhu poika!"
"En tiedä, vain noita tietää, hänellä on kirjoissaan varmasti vastaus, mutta hän ei kerro, ei vaikka tuleen heittäisitte!"
Sillä välin, kun vihaiset kyläläiset etsivät kättä pitempää, petruskoita, vilja haroja ja viikatteita (ja sopivia isoja soihtuja), juoksi Warlock etukäteen noidan mökille tekemään viimeiset valmistelut. Eipä aikaakaan, kun suuri väkijoukko savuttavine soihtuineen etsiytyi pihapiiriin.
"Cronchilda! Tule ulos! Me puhumme nyt!", huusi Hampurin Ludvig (ilman viiksiä).
Samalla kun kauhistunut noita haparoi ulos mökistään, (useiden vihaisten näköisten kyläläisten repimänä) Warlock, joka oli kiivennyt tuvan ikkunasta sisään, tuli hänen perässään, heilutellen pergamenttia, ja julistaen;"Tässä ovat taian purkuohjeet. Se on heksa, kuten arvelitte, ylhäisyys!" Warlock antoi paperin Hampurin Ludvigille (ilman partaa).
"Totta kai se on heksa!" sanoi H.L. (ilman partaa), katsoi paperia ja kuiskasi "Mitä kieltä tämä on?"
Warlock kiroili mielessään. Pappi ei osannut edes latinaa, jolla hän piti messunsa. Varmaan opetellut ulkoa koko liturgian.
"Anteeksi ylhäisyys, ettehän te tietenkään voi kaikkia kieliä hallita, tämä on Lusitaniaa, noitien kieltä." sitten Warlock oli lukevinaan ahkerasti "Aha, Hmm.. Niimpä tietysti.. Jaaha."
"NO?" kuului yhteis lausuntana hänen ympäriltään, lukuun ottamatta noitaa, joka pyristeli vangitsijoidensa otteessa.
"Taikaa ei voi purkaa." sanoi Warlock. Epäuskoinen tyrmistys levisi väkijoukkoon.
"Mitä tai..." aloitti noita.
"PAITSI," keskeytti Warlock, "jos noita poltetaan, se häviää."
Hetken hiljaisuuden jälkeen väkijoukko teki niinkuin väkijoukot aina ovat tehneet, he polttivat noidan. Kukaan ei edes ihmetellyt, mistä sopivasti möki takana ollut maahan isketty paalu ja sen alla ollut polttopuu keko olivat ilmestyneet. Sen jälkeen väkijoukko teki mitä väkijoukot aina, seisoi hiljaa paikallaan kummastellen miksi he olivat tehneet mitä olivat tehneet ja lähtivät kotiinsa.
Warlock tuli illansuussa mökin taakse mukanaan lapio ja repullinen varusteita ja kirjoja, jotka hän oli noutanut noidan mökistä. Hän vilkaisi mustunutta pääkalloa mustuneiden luiden ja hiilloksen päällä. Kallo vilkaisi Warlockia
"Minä kostan vielä!" kallo rääkyi.
Warlock virnisti, nosti esiin Eqyptiläisen Scarabee-riipuksen paitansa sisältä, ja sanoi;"Et niin kauan kuin minulla on tämä."
"Sitä paitsi, minusta tuntuu, että vihaan huonoja häviäjiä." Warlock tuumiskeli ja potkaisi kallon pois kasan päältä.
"Hei, vähän kunnioitusta!" kuului närkästynyt ääni, kun Warlock kaivoi esiin mehevän nahkaan käärityn rosvopaistin hiilloksen alta.
Syötyään Warlock katseli kahta kylästä johtavaa tietä, valitsi Lyypekkiin johtavan ja siirtyi uusiin seikkailuihin.
(Alkuperäinen seikkailu käytiin vähillä nopan heitoilla, pelkästään pelijohtajan ja yhden pelaajan kesken. Näin jokaiselle pelaajalle tuli taustatarina kuin luonnostaan ja vielä joukko NPC hahmoja joita PJ saattoi käyttää. mm. Cronchilda The Lich, H.L.I.P (Hampurin Ludvig {ilman partaa}, myöhemmin Kardinaali Ludvig) ja monet muiden taustatarinoissa esiintyvät hahmot tulivat vastaan pitkän pelimme aikana. Suosittelen tapaa kaikille PJ:lle)
Lukiessani vanhoja päiväkirja merkintöjä, tuli mieleeni, että näitä pitää levittää, ja samalla kuulostella, oliko muilla peliporukoilla yhtä mielenkiintoisia tarinoita, joten päätin jättää yhden tänne, toivoen aloittavani trendin.
(Huom, tämä on tarina. Jos TARINAT magiasta ja noituudesta, lohikäärmeistä ja mennikäisistä loukkaavat syvästi uskontoasi, jätä lukematta.)
Aloitan siis alusta; Vuosi 803. Lähellä Hampuria.
(Huom, lukuun ottamatta muutaman painokelvottoman sanan poistoa, on päiväkirjaa muutettu alkuperäisestä vain poistamalla muutamat pelimekaaniset kohdat. Pelisysteemi oli Rolemaster, ja lähes kaikki on tehty sen sääntöjen mukaan)
Olipa kerran, näinhän kaikki tarinat alkavat, (paitsi merimies tarinat, jotka alkavat:Tää on tosi juttu...) Pieni kylä nimeltä Liebenstrand, lähellä Hampurin kaupunkia. Kylässä oli seppä, kirkko, kuninkaan kestikievari ja noita. Noita oli kylän viimeinen muisto ajoilta ennenkuin kylässä oli kirkkoa, kestikievaria tai edes seppää. Mutta tämä ei ole tarina noidasta, tämä on tarina noidan oppipojasta, jolle noita oli antanut nimen Warlock, kun köyhällä huutolais pojalla ei muutakaan nimeä ollut.
Warlock, oli asustellut jo viisitoista kesäiseksi noidan hoivissa, kun kylän pappi, Hampurin Ludvig (ilman partaa) alkoi yhä uutterammin ajaa noitaa, jonka nimi oli Cronchilda, pois kylän mailta ja muisti yhä uudestaan ja uudestaan mainita kaikki kylän vastoinkäymiset noidan syyksi saarnoissaan. Tämä suuresti Cronchildaa huolestutti, sillä noitien poltto roviolla oli saanut kansallis urheilun luonteen ja roomalainen kirkko kävi lähes avointa sotaa kaikkea magiaa vastaan.
Niimpä noita ryhtyi etsimään keinoa pelastumiseensa ja ryhtyi hieromaan kauppaa pahojen voimien kanssa. Pian noita muuttui sulkeutuneeksi oppipoikaansa kohtaan ja herätti syvän epäluulon Warlockissa, joka kummasteli noitaa, joka oli tähän saakka jakanut kaiken tiedon, niin parantavista yrteistä, kuin heksoista ja kirouksista oppipoikansa kanssa. Eräänä yönä, kun noita oli taas kieltäytynyt ottamasta Warlockia mukaansa yölliselle retkelleen (monet yrteistä piti kerätä kuunvalossa) tämä seurasi häntä.
Kuten Warlock epäili, ei noita matkannut suolle etsimään belladonnaa, vaan vanhalle kalenterikehälle (näppärä kalenteri; kaikki mitä tarvitaan on kolmekymmentä 18 jalkaa korkeaa kivipilaria ja viisitoista pienempää 2 tonnista paatta näiden päälle. Seinämalli suunnitteilla.) Täällä noita kutsui esiin purppura savun, joka oli vanhojen esiintymismuoto meidän maailmassamme, ja puhui tälle;" Annan sinulle oppipoikani veren ja ruumiin, jos pystyt minut tekemään näkemättömäksi Rooman Paavaille!" Ja lisää tämä puhui, palvoen vanhaa.
Tällä välin Warlock juoksi noidan mökille, otti repun, täytti sen ruualla ja varusteilla, kaivoi noidan säästöt esiin tulisijan alta, pudotti ne vesitynnyriin ja tunki repun pohjalle, sitten Warlock avasi oven ja lähti juoksemaan. Sitten Warlock pysähtyi. Sitten Warlock kääntyi. Sitten Warlock hymyili, ja se oli ketun hymy sen huomatessa kanatarhaa vartioivan koiran nukkuvan. Palattuaan sisään Warlock penkoi noidan kirjastoa, kunnes löysi kirjan jota hän etsi. Sen ensi lehdellä luki; "Cunnallif Ciroukfet" ja sen alla pienemmällä "Tai- Piru teiät kaik periköön". Tämän Warlock myös otti, ja matkasi vanhalle myllylammelle, jossa käyttämättömässä myllyvajassa hän asui viikon, kohta toista, syöden mitä mukaansa ehti ottaa. Ja Warlock luki, ja harjoitteli ja luki lisää.
Pian uuden kuun jälkeen tarkkaavainen huomioitsija olisi voinut huomata kylää ympäroivässä metsässä muutoksia. Kuten vanan suolaa, katkotun kepin tuolla, ja pienen hiirenkallon siellä. Sama huomioitsija olisi voinut huomata myös eräänä yönä, jolloin kuin tyhjästä alkanut myrsky näytti muodostavan heksan kylän päälle, tai että purppuran värinen hohde seurasi suolavanaa joka ympäröi koko kylän heksaan. Mutta kylästä puuttui tyystin tarkkaavaiset huomioitsiat.
Kun seuraavan sunnuntain saarnaa pidettiin ei kirkkokansa ollut hiljaa, ei se huusi toistensa päälle; "Minun hieho menettää karvaa!" kuului tuolta,
"Mitä tuost, meiän koira naukee ku kissa!" huusi joku toinen, "ja jahtee pikkulintuloi!" sama ääni jatkoi.
"Meijän koeraa taas jahtee se oma hentä!" kuului tuolta. Matala sorina täytti koko kirkko lavan.
Warlockia harmitti, hänen voimansa eivät millään riittäneet kuin pikku kiusaan. Nyt hänen oli pelattava arpansa tarkasti. Jo kirkon ovella hän laittoi pikkukivet silmäluomiensa alle ja niin itkuisin simin tämä astui kirkon keski lavalle. "Noidan oppipoika!" jyrisi Hampurin Ludvig (ilman partaa), "Mitä sinä täältä haet, pakana?".
"Minun täytyy tu- tu- tunnustaa jotain.." niiskutti Warlock. "Tämä on, tuota on..." hän antoi äänensä häipyä.
"Mitä se on?!!!" karjui Hampurin Ludvig (ilman partaa) "Suu puhtaaksi nyt!"
"Nä- nämä omituisuudet, ne johtuvat noidan taiasta." Warlock änkytti.
"Mitähä se noit ny tällee?" kuului kirkkokansan seasta; "Eihä se enne?"
Täysin väärä sävy, Warlockin mielestä, pikemminkin ällistynyt, kuin suuttuva. "Tämä pitää korjata äkkiä", ajatteli Warlock.
"Niin, tämä on ensimmäinen osa taiasta, jolla hän ajaa kaikki kyläläiset pois, ennenkuin nämä ajavat hänet." sanoi Warlock nopeasti.
"Mitä se taika tekee?" kysyi Hampurin Ludvig (i.p.).
"Se tuota, se aiheuttaa... Semmoista, tuota... MIEHISTÄ KYVYTTÖMYYTTÄ!!" ulvaisi Warlock niin lujaa että kaikki kuulivat.
Tyrmistynyt hiljaisuus täytti kirkon. Pieni naisääni kuului sanovan jostain perältä;" Ai siit se on johtunu...." tätä seurasi ankara yskänkohtaus edellisen vierestä.
"Miten se vaikuttaa?" kysyi Hampurin Ludvig (ilman jne.). Tällä kertaa kysyvästi, lähes kunnioittavasti.
"Mitä kovenpi mies, sen nopeammin alkaa loppua into. Ei kuulemma jaksa enää edes kahdesti, kohta ei ollenkaan.", vastasi Warlock.
Huomattava puheen sorina täytti huoneen. Vertailuja käytiin ja lopulta Hampurin Ludvig (parraton) kysyi;"Kuinka taika perutaan? Puhu poika!"
"En tiedä, vain noita tietää, hänellä on kirjoissaan varmasti vastaus, mutta hän ei kerro, ei vaikka tuleen heittäisitte!"
Sillä välin, kun vihaiset kyläläiset etsivät kättä pitempää, petruskoita, vilja haroja ja viikatteita (ja sopivia isoja soihtuja), juoksi Warlock etukäteen noidan mökille tekemään viimeiset valmistelut. Eipä aikaakaan, kun suuri väkijoukko savuttavine soihtuineen etsiytyi pihapiiriin.
"Cronchilda! Tule ulos! Me puhumme nyt!", huusi Hampurin Ludvig (ilman viiksiä).
Samalla kun kauhistunut noita haparoi ulos mökistään, (useiden vihaisten näköisten kyläläisten repimänä) Warlock, joka oli kiivennyt tuvan ikkunasta sisään, tuli hänen perässään, heilutellen pergamenttia, ja julistaen;"Tässä ovat taian purkuohjeet. Se on heksa, kuten arvelitte, ylhäisyys!" Warlock antoi paperin Hampurin Ludvigille (ilman partaa).
"Totta kai se on heksa!" sanoi H.L. (ilman partaa), katsoi paperia ja kuiskasi "Mitä kieltä tämä on?"
Warlock kiroili mielessään. Pappi ei osannut edes latinaa, jolla hän piti messunsa. Varmaan opetellut ulkoa koko liturgian.
"Anteeksi ylhäisyys, ettehän te tietenkään voi kaikkia kieliä hallita, tämä on Lusitaniaa, noitien kieltä." sitten Warlock oli lukevinaan ahkerasti "Aha, Hmm.. Niimpä tietysti.. Jaaha."
"NO?" kuului yhteis lausuntana hänen ympäriltään, lukuun ottamatta noitaa, joka pyristeli vangitsijoidensa otteessa.
"Taikaa ei voi purkaa." sanoi Warlock. Epäuskoinen tyrmistys levisi väkijoukkoon.
"Mitä tai..." aloitti noita.
"PAITSI," keskeytti Warlock, "jos noita poltetaan, se häviää."
Hetken hiljaisuuden jälkeen väkijoukko teki niinkuin väkijoukot aina ovat tehneet, he polttivat noidan. Kukaan ei edes ihmetellyt, mistä sopivasti möki takana ollut maahan isketty paalu ja sen alla ollut polttopuu keko olivat ilmestyneet. Sen jälkeen väkijoukko teki mitä väkijoukot aina, seisoi hiljaa paikallaan kummastellen miksi he olivat tehneet mitä olivat tehneet ja lähtivät kotiinsa.
Warlock tuli illansuussa mökin taakse mukanaan lapio ja repullinen varusteita ja kirjoja, jotka hän oli noutanut noidan mökistä. Hän vilkaisi mustunutta pääkalloa mustuneiden luiden ja hiilloksen päällä. Kallo vilkaisi Warlockia
"Minä kostan vielä!" kallo rääkyi.
Warlock virnisti, nosti esiin Eqyptiläisen Scarabee-riipuksen paitansa sisältä, ja sanoi;"Et niin kauan kuin minulla on tämä."
"Sitä paitsi, minusta tuntuu, että vihaan huonoja häviäjiä." Warlock tuumiskeli ja potkaisi kallon pois kasan päältä.
"Hei, vähän kunnioitusta!" kuului närkästynyt ääni, kun Warlock kaivoi esiin mehevän nahkaan käärityn rosvopaistin hiilloksen alta.
Syötyään Warlock katseli kahta kylästä johtavaa tietä, valitsi Lyypekkiin johtavan ja siirtyi uusiin seikkailuihin.
(Alkuperäinen seikkailu käytiin vähillä nopan heitoilla, pelkästään pelijohtajan ja yhden pelaajan kesken. Näin jokaiselle pelaajalle tuli taustatarina kuin luonnostaan ja vielä joukko NPC hahmoja joita PJ saattoi käyttää. mm. Cronchilda The Lich, H.L.I.P (Hampurin Ludvig {ilman partaa}, myöhemmin Kardinaali Ludvig) ja monet muiden taustatarinoissa esiintyvät hahmot tulivat vastaan pitkän pelimme aikana. Suosittelen tapaa kaikille PJ:lle)
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.