F 650 CS

Onko kokemuksia ko. pyörästä? Kauheasti ei ole kai Suomessa myyty, ja aika uusi pyörä. Jotenkin mielenkiintoisen näköinen,tosin jakaa varmaan mielipiteitä samaan tapaan kuin uusi 7-sarja autopuolella. Luin muistaakseni Bike -lehdestä koeajo arvostelun ja kuulosti kivalta peliltä.
Ei varmaa mikään pitkänmatkan pyörä mutta kaupungissa ja eteläsuomen asfalteilla uskoisin olevan sopiva pyörä.
42232
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Joo, tukkumyynti viime vuonna oli 13 kpl.
Itse innostuin kyseisestä pyörästä vuosi sitten mp-näyttelyssä, jossa sen näin ja ostin sitten keväällä sellaisen. Täytyy sanoa, ettei ole kuin positiivisia kokemuksia siitä. Ja samaa toteavat myöskin eurooppalaiset lehdet, joiden testejä olen lukenut. Oma päivittäinen ajaminen oli ensimmäisellä kaudella kaupunkiajoa, mutta tuli sitä pari kertaa Hangossa ja kerran Turussa sillä käytyä.

Erikoinen ulkonäkö pitää paikkansa. On tietynlainen design-tuote, joten monissa maissa suurin osa Scarverin ostajista on henkilöitä, joilla ei moottoripyörää ennen ole ollutkaan. Alentaa mp-kynnystä siis. Täytyy sanoa, että huomiota tuo pyörä herättää. Tulee todella paljon ihmisiä pällistelemään, kun sen johonkin parkkeeraa. Yleisen ulkonäön ja värien lisäksi ihmisiä tietysti kiinnostaa hihna ja tankin sijainti.

Kaupunkiliikenteessä automaattivaihteisen skootterin jälkeen ehdottomasti toiseksi paras vaihtoehto. Pyörä on erinomaisen ketterä, painopiste on alhaalla, lisäksi Scarver on melko kevyt ja istuinasento aika matala, joten tasapaino on hyvä ja sillä voi pujotella ahtaissakin raoissa esimerkiksi ruuhka-aikaan. Ja mikäs on parempaa kuin se, että parkkeerattaessa voi kypärän lukita siihen kohtaan, missä tavallisesti on totuttu moottoripyörissä tankki näkemään. Siis kuinka kätevä ratkaisu city-ihmiselle. Kaiken kaikkiaan Scarver on nopea ja näppärä liikkumisväline kaupungissa. Sillä pääsee parkkipaikkaongelmista ja kun käyttää integroituja pehmeitä reppuja/laukkuja niin kauppareissukin on kätevä suorittaa Scarverilla. On laukkuja olalle tai selkään ja pyörän päällä ne kiinnittyvät nopeasti ja vaivattomasti ajajan taakse.

Ei silti, kyllä Scarverilla pidempääkin matkaa voi taittaa. Kaikki laukutkun yhdistää rinkaksi ja kiinnittää penkkiin ajajan taakse niin siinä on sen verran jo litratilaa, että vaatteita mukaan mahtuu moneksi päiväksi. Sitä paitsi mutkaisilla esim. alppiteillä pyörä on parhaimmillaan. Scarver nimihän tulee street carverista. Se on todellista nautintoa ajaa tuolla pyörällä mutkaisia teitä. Ralf Schumacherkin muun muassa kuuluu joukkoon, joka vaihtoi isomman pyöränsä Scarveriin ja huristelee sillä Salzburgin ympäristössä mutkaisilla teillä.

Tuo ei ole mikään tykki, jolla moottoritiellä huristetaan kolmeasataa, vaan tietynlainen lifestyle-tuote. Ihmiselle jolle moottoripyörä ei ole vain tykittämiseen, vaan ehkäpä juuri osa jokapäiväistä elämää. Sillä mennään töihin, kauppaan, kuntosalille, syömään, leffaan, kaivariin kruisailee tai hieman maalle kurvittelee. Se on iloa ja nautintoa, vaikka nopeus olisikin alhaisempi.
Tosin mitä tekniikkaan tulee niin kyllä sillä pyörällä ihan riittävän lujaa pääsee, jos se siitä on kiinni. Muutenkin tekniikka vaikuttaa asialliselta. Ja hihna on ketjuun verrattuna huomattavasti vähemmän huoltoa vaativa.

Kunpa joka vuosi säät sallisivat kuten viime kesänä. Silloin ei juuri ajoasujakaan tarvinnut, vaan vielä syyskuussa pystyi ajelemaan etelä-eurooppalaiseen tyyliin Stockalle t-paita päällä. Se on todellista riemua. Mutta toisina vuosina tosiaan voi sataa joka päivä, jolloin pitää pukeutumisenkin suhteen hieman enemmän jännittää.

Sanoisin, että Scarver sopii todella hyvin myös vähemmän moottoripyörällä ajaneille, pienempikokoisille kuljettajille ja naisille, mutta ennen kaikkea se sopii kuin nenä päähän modernille, ennakkoluulottomalle city-ihmiselle, joka ei maaseudun (Iso Omena, Itäkeskus, Jumbo) kauppakeskuksissa viihdy, vaan asuu, työskentelee ja tekee ostoksensa kaupungissa.

Voin todella lämpimästi ko. pyörää suositella. Varusteista sanoisin sen verran, että abs on must, samoin varashälytintä pidän erittäin tärkeänä. Ajotietokoneen sen sijaan ehkä jättäisin pois. Se on aika lelu, ei todellakaan sellainen kuin mitä LT:ssä ja BMW:n autoissa on. Aika suuri puute onkin juuri se, ettei toi pyörä näytä sitä lainkaan, että montako kilometriä tankillisellä vielä pääsee, vaan se pitää itse hieman epämääräisesti bensiinivalon sytyttyä päätellä. Samoin pyörän peitteen takaisinviikkaus pakettiinsa on osoittautunut ylivoimaiseksi tehtäväksi.

Jos asut paikkakunnalla, jossa pystyt välttämään asiointia bikeworldissä niin tee se. He osoittautuivat puhtaaksi nollaksi ja ovat aiheuttaneet paljon päänvaivaa varusteiden ja lisävarusteiden suhteen, puhumattakaan pyörän tilausta ja toimitusta. Siellä asiakasta kohdellaan vähän miten sattuu, eikä edes puhutella asiaankuuluvaan tyyliin. Jopa liikkeen sisustu, henkilökunnan pukeutuminen ja yleinen olemus on epäsiisti. Täysi vastakohta esimerkiksi BMW Espoon autotaloon tai BMW:n osastoon mp-messuilla. On suorastaan käsittämätöntä, että sellainen putiikki saa BMW:n imagoa loata. Eiköhän jossain vaiheessa Münchenistä tullakin asia toteamaan ja sen jälkeen Bikeworld myy vain demarihondaa.

Äänestä
  • Täytyy varmaan keväällä vakavasti harkita prätkän hankkimista. Itselläni ei vielä ole prätkää ollut,mutta jos vaikka parin kuukauden päästä. Kävin joulukuussa Bikeworldissä kun olin paikkakunnalla,mutta niillä ei ollut yhtään Scarveria paikalla. MP näyttelyynkään en päässyt kun olin töissä, tosin tällä palstalla oli muutama magee kuva Bemareista.

    Äänestä

  • ci kirjoitti:

    Täytyy varmaan keväällä vakavasti harkita prätkän hankkimista. Itselläni ei vielä ole prätkää ollut,mutta jos vaikka parin kuukauden päästä. Kävin joulukuussa Bikeworldissä kun olin paikkakunnalla,mutta niillä ei ollut yhtään Scarveria paikalla. MP näyttelyynkään en päässyt kun olin töissä, tosin tällä palstalla oli muutama magee kuva Bemareista.

    Espoon Mototripissä on näköjään myynnissä esittelyscarverikin. www.mototrip.fi

    Äänestä

jos jollain muulla on Scarver niin minua kiinnostaisi tietää, että onko jostain saatavilla niin pitkää avainta, jolla saisi akun ladattua katetta purkamatta. Nyt se on ollut aikamoista kikkailua, kun ei meinaa millään päästä napoja avaamaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ci kirjoitti:

Onko kokemuksia ko. pyörästä? Kauheasti ei ole kai Suomessa myyty, ja aika uusi pyörä. Jotenkin mielenkiintoisen näköinen,tosin jakaa varmaan mielipiteitä samaan tapaan kuin uusi 7-sarja autopuolella. Luin muistaakseni Bike -lehdestä koeajo arvostelun ja kuulosti kivalta peliltä.
Ei varmaa mikään pitkänmatkan pyörä mutta kaupungissa ja eteläsuomen asfalteilla uskoisin olevan sopiva pyörä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu