Leeni Ikonen:

Anonyymi

HÄMEENLINNAN VIIKKOUUTISET MA 30.10.2006:

Leeni Ikosen mukaan huostaanottoja tehdään liian herkästi

"Ratkaisu ammattilaisten avuttomuuteen"

Useiden huostaan otettujen ja heidän perheidensä asianajajana Hämeenlinnassakin toiminut varatuomari Leeni Ikonen sanoo, että sosiaalitoimi on Suomessa tänä päivänä kykenemätön vastamaan ihmisten tarpeisiin.

Eduskunta käsittelee tällä viikolla yli 20 vuotta vanhaa lastensuojelulakiin ehdotettuja uudistuksia, joiden tavoitteena on lapsen edun entistä parempi huomioon ottaminen.

”Tälläkin hetkellä hoidan tapausta, joka on oiva esimerkki siitä, kuinka pallo on mennyt sosiaalitoimessa pahasti hukkaan. 12-vuotias lapsi otettiin koulukiusaamisesta johtuneiden koulupelkojen takia kiireellisesti huostaan ja sijoitetiin perhekotiin”, Leeni Ikonen kertoo.

Ikosen mielestä niin Hämeessä kuin muualla Suomessa lapsia otetaan huostaan liian hepposin perustein. Stakesin tilastojen mukaan Hämeenlinnassa oli viime vuonna 119 lasta sijoitettuna kodin ulkopuolelle. Ikosen mukaan määrä on kaksinkertaistunut kymmenessä vuodessa.

Leeni Ikonen peräänkuuluttaa avohuollon todellisten tukien kehittämistä ja niiden käyttämistä ensisijaisena keinona auttaa lapsia lain edellyttämällä tavalla.

”Avohuollon vaihtoehtoja ei osata tai haluta käyttää, asiakkaan toiveita ei huomioida eikä huostaanottoja lopeteta, vaikka peruste niille olisi poistunut. Sosiaalitoimen pitäisi palata alkuperäiseen tarkoitukseensa, eli löytää auttamisen ilo työstään ja erityisesti lasten asialla.”

Uusi laki tulossa

Nykyinen lastensuojelulaki on vuodelta –83. uusi lakiesitys on perjantaina eduskunnan käsittelyssä ja sen on tarkoitus tulla voimaan vuoden 2008 alusta. Lakiesityksessä sanotaan muun muassa, että nuoriso- ja seurakunnan työntekijöitä sekä yksityisillä sektoreilla toimivia palveluntuottajia velvoitettaisiin ilmoittamaan havainnoistaan.

Leeni Ikosen mielestä lakia uudistettaessa olisi viranomaisvallan lisäämisen sijasta tullut paneutua oikeudenkäyntimenettelyn uudistamiseen, koska Suomi on jo saanut useita tuomioita Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelta.

”Tällainen viranomaisvalvonta on käytännösä jo nyt johtanut ylilyönteihin, kun päiväkotien johtajat ja opettajat tekevät vanhemmille asiasta kertomatta sosiaalitoimille ilmoituksia lapsista, joilla heidän mielestään on ongelmia.”

Ikonen on myös huomannut työssään, että viranomainen kuvittelee tietävänsä perheen asiat ja lapsen edun paremmin kuin vanhemmat.

”Katsoisin, että jotain on kovasti vialla yhteiskunnassa, kun perheet eivät uskalla käydä sosiaalityöntekijöiden tai sairaaloiden lastenpsykiatrien luona ilman lakimiestä”, hän huomauttaa.

Ikonen lisää, että kuntien yleinen ongelma on, ettei niissä ole muodollisesti päteviä sosiaalityöntekijöitä.

”Pätevienkin työntekijöiden ongelma on sosiaalitoimen toimintakulttuuri. Asiakkaan kohtaaminen, hänen toiveidensa huomioiminen sekä työtapojen laatu ja arviointi tuntuvat puuttuvan. Suuri ongelma on kuitenkin oikeudenkäyntimenettely, kun hallinto-oikeudet pääsääntöisesti hyväksyvät huostaanottopäätökset ja samalla siunaavat viranomaisten mielivaltaiset toimintatavat."

27 kommenttia

Vastaukset

  • taas! Hän jos kuka näkee ruohonjuuritasolta törkeimmät viranomaisten ylilyönnit ja mielivallan.

    Ja sitten vielä tulee jotain sossuja piipittämään, että 'huostat tutkitaan ja harkitaan tosi tarkasti'. Ja sijarit säestävät, miten minä minä minä minä en ole koskaan nähnyt muuta kuin korkeintaan liian myöhään tehtyjä sijoituksia, miten VOISI OLLA aiheettomia huostaanottoja. Viranomaiset ovat sijareiden jumalia, ei heissä voi olla virheitä iki kuuna päivänä.

    Voi voi, kun eiväthän ne sossut ja sijarit niitä huostia tee, piip piip piip, itku, itku ..... Eivät niin, mutta ovatpahan riemumielin kannattamassa sairasta systeemiä jopa vastustavilla kirjoituksillaankin. Ja voi että kun bio-vanhemmissa on taas syytä niin paljon että!

    On se niin kaaaaaamalaaaa kun me biot emme ymmärrä lasten kasvatuksesta yhtään mitään ja niin edelleen jne. jne. jne. Mennääs katsomaan peiliin välillä, niin ei kenenkään tarvi erikseen käskeä enää jälkeen päin!

    Suomen huippu asianajaja huostien suhteen kirjoittaa ketjun alussa olevaa tekstiä, lisäksi kansanedustajat pähkäilevät puheissaan, miten aiheettomat sijoitukset saataisiin loppumaan, mutta kun aina on niitä planttuja, joiden päähän ei tieto mene ei sitten millään!!!!!!!!

    Mitenkähän nuo kaiken vastustajat selittävät itselleen tuon lakiuudistuksen? Eihän mitään uutta lakia tarvita, jos kaikki on hyvin. Lisääntyneet huostat nyt kyllä voitaisiin ilman uutta lakiakin hoitaa, nostetaan vain sijareiden palkkoja välillä, niin kyllä se siitä.

    • Tuntuu kyl kamalalta varmaan jos sinunkin lapsesi on huostaan otettu. Olen pahoillani. Mutta on sellaisia tapauksia joita tiedän kymmenittäin , että lapset on otettu huostaan, muutoin eivät olisi enää hengissä, tai olisivat psykalla. Joo ja on annettu tukea perheelle avotoimen turvin. esim 3 vuotta. Kaikki sosialiset avut, kodinhoito ja lastenhoito ja ruokapalvelut, siivous apu. Ja ollut ympärivuorokautinen työ. Elikkä 3.ssa vuorossa tehtyä.. Eikä mikään ole ollut riittävä vaikka kaiken keinon autettu on. Niin viellä sittenkin biologinen vanhempi vänkää että ei ole huostaanotolle perusteluja. Ja otti tämän Ikosen, joka ei todellakaan ole selvillä aina kokonaistilanteesta. Eikä ole mahdollistakaan olla , taalarin kuvat silmis suinpäin menee ja pommittaa sossut ym. toimet, näiden Biologisten vanhempien kanssa. Pahalta tuntuu kun sivusta seuraan miten lapsia revitään ja sossulle ei anneta riittävää tilaa ja aikaa hoitaa asioita. Kun aina pitää olla valituksia tekemässä. Perusteettomia sellaisia. Kun on vanhemman oikeis. Ja sossun työaikaa menee paljon jo pelkästään vastineiden ja perustelujen kirjoitteluun saati sitten käräjöintiin.

  • ei ole mitään mahdollisuutta saada oikeutta itselleen, kun nimeen omaan hallinto-oikeudet siunaavat viranomaisten mielivallan, kuten Ikonen tuolla edellä kirjoittaa.

    Sitten vielä asioista tietämättömät huutavat täällä, että 'tehkää valituksia hallinto-oikeuksiin, älkääkä täällä ruikuttako'. Niinhän ne ymmärtämättömät huutelevat!

    On se kumma, että asianajajatkin näkevät nämä vääryydet, mutta kaiken oikeudenmukaisuuden vastustajat eivät. Se on se oma rahapussi lähempänä kuin... Niitä on kaikenlaisia yhteiskunnan harjoittamasta lasten väärin kohtelusta hyötyviä ammatinharjoittajia maa pullollaan näköjään.

  • kpl todistaa viranomaisten lain rikkomisen todeksi. Lain mukaan avohuollon tukien on pystyttävä vastaamaan perheen tarpeisii.
    Se olisi järkevää!
    Se olisi halvempaa kuin huostaanotto!
    Se olisi lain mukaista!

    Meidän kohdallamme se olisi ollut asianmukaisen terveydenhuollon järjestämistä lapselle, mutta sitä ei ole pidetty tarpeellisena, ei ainakaan Helsingissä, jossa on porskuteltu sossuviraston alaisuudessa näissä asioissa vuodesta 1989 alkaen. Eduskunnasta oli vuosittain budjetoitu kuntaan suuria summia lasten psykiatrisen hoidon järjestämiseksi, mutta koska rahoja ei korvamerkitty, ne käytettiin muihin kohteisiin. Mihin ne rahat on käytetty, olisi kiva tietää! Ja nyt hallituksen esitys vuodelle 2007 olikin 0 e lasten psykiatriaan. Siksi uuden lain käsittelyn yhteydessä olisi saatava muihin lakeihin hoidon järjestämisvaatimus. Ja jos minusta kiinni olisi, LsL:iin tulisi pykälä, että hoidolliset huostaanotot ovat laissa kiellettyjä, mutta se nyt menee jo utopian puolelle.

    Lakia valmistellut työryhmä kyllä viittasi siihen, että uusi Lastensuojelulaki tulee vaatimaan muutoksia myös Kansanterveys-, Mielenterveys- ja Terveydenhuoltolakeihin. Oman esitykseni olen toimittanut jo keväällä lakia käsitelleelle työryhmälle, joten ans katsoo nyt.

    • dollisuuksia,
      kuten eräs velkojen perijä teki, Pää mikroon, siellä kun jonkin aikaa pidetään, eiköhän säteile. Tai sitten ei säteile koskaan.

    • on muitakin mah- kirjoitti:

      dollisuuksia,
      kuten eräs velkojen perijä teki, Pää mikroon, siellä kun jonkin aikaa pidetään, eiköhän säteile. Tai sitten ei säteile koskaan.

      istuntosaliin viedä mikro, että saavat säteilyttää jos ei luonnostaan säteile korvien välissä.

      Tai Lakivaliokuntaan kun alkavat vääntää esitystä laiksi.

  • todellisen auttamisen halu työstään ja olla erityisesti lasten asialla!

    On se helkkari, että LASTENSUOJELUA pitää huomauttaa tällaisesta asiasta.

    • -ammattitaitoisia lastensuojelutyöntekijöitä on liian vähän
      -rahaa ei perheiden ja lasten hyväksi myönnetä riittävästi
      -ei siis ole antaa tarvittavia avohuollon tukia LÄHESKÄÄN kaikille tarvitsijoille
      -siitä, että lasten terveydenhuolto ei ole kohdallaan
      -yhdenkään sossun ammattitaito ei riitä erottamaan erityislapsen ongelmia kotona kaltoinkohdellun lapsen ongelmista

      Tuo viimeinen on varsinainen ongelma näissä asioissa, juuri se, mistä aiheettomia huostaanottoja on paljon aiheutunut. Joskus ajattelin, että sossujen koulutukseen pitäisi lisätä esim. neurologisten oireiden erottaminen ja ymmärtäminen, mutta jos lakii ehdotettu eri alojen ammattiryhmä saadaan läpi lastensuojeluprosessiin, on se jo iiisoooo askel eteenpäin lasten oikeuksien osalta.

    • syyttää siitä, että kirjoitti:

      -ammattitaitoisia lastensuojelutyöntekijöitä on liian vähän
      -rahaa ei perheiden ja lasten hyväksi myönnetä riittävästi
      -ei siis ole antaa tarvittavia avohuollon tukia LÄHESKÄÄN kaikille tarvitsijoille
      -siitä, että lasten terveydenhuolto ei ole kohdallaan
      -yhdenkään sossun ammattitaito ei riitä erottamaan erityislapsen ongelmia kotona kaltoinkohdellun lapsen ongelmista

      Tuo viimeinen on varsinainen ongelma näissä asioissa, juuri se, mistä aiheettomia huostaanottoja on paljon aiheutunut. Joskus ajattelin, että sossujen koulutukseen pitäisi lisätä esim. neurologisten oireiden erottaminen ja ymmärtäminen, mutta jos lakii ehdotettu eri alojen ammattiryhmä saadaan läpi lastensuojeluprosessiin, on se jo iiisoooo askel eteenpäin lasten oikeuksien osalta.

      huomioon, minkälaisen leiman erityislasten vanhemmat saavat syyttä päällensä ja lapset joutuvat huonoihin sijoituspaikkoihin, ei ole mikään ihme että katkeruutta ja raivoa esiintyy!

      Sitten sijoituspaikoissa nämä "ammattilaiset" rahan rakastajat todella kehtaavat kutsua itseään ammattilaiseksi vaikkeivät kykene erottamaan edes omaa mielikuvitustaan ja sossun tarinaa erityislapsesen käyttäytymisestä!

      Pahimmassa tapauksessa pienestä huostaanotetusta tekemällä tehdään erityislapsi kohtelemalla tätä törkeästi sijoituspaikassa, syyttömät vanhemmat joutuvat leimatuksi vain siksi, ettei arvon sosiaalityöntekijä kykene esittämään aitoa dokumenttia asioista.
      Moni on myös kertonut (esim. aiheellisesta tapauksesta kuultuna) kuinka vanhemmat saivat kuulla ns. "lapin lisää" järkyttävällä tavalla asioihin lisättynä.
      Monesti täysin syyttömät vanhemmat joutuvat siis karmeiden väitteiden kohteeksi, etenkin jos kyseessä on erityislapsi joita tämä yhteiskunta tekee suurilla vaatimuksillaan suurilla luokka- ja päiväkotiryhmillään. Lasta ollaan ajattelevinaan "yksilönä" vaikka todellisuudessa kaikki yksilöllisyys pyritään kitkemään pois vaikka sitten huostaanoton voimin!

    • Ja kun otamme kirjoitti:

      lastensuojelulaitoksesta, johon psykiatrit lähettävät väärin diagnosoidun erityislapsen saamaan psykiatrista hoitoa. Terveydenhoitolain mukaan pitäisi tuollaisessa paikassa olla riittävä ammattitaito hoidon antamiseen, mutta henkilökunta on vain sosiaalialan ammattilaisia. SILTI paikka nyhtää kaupungilta korkeinta mahdollista laitoshoidon vrk-korvausta! Eikä kukaan puutu edes tuohon tyhjästä veloittamiseen millään tavalla!

      Lisäksi lasten oloja ei valvota mitenkään, vaikka hoitaja kohtelee lasta väkivaltaisesti ja se paljastuu, mutta sama hoitaja saa jatkaa tapauksen jälkeen työssään, kuten ennenkin. Laitos on erittäin kaksinaamainen ja ilmeisesti ulkopuoliset lääkäritkin on saatu uskomaan liirum laarumiin, mitä laitoksen johto syöttää mukamas 'hyvistä hoitotuloksista'.

      Joka tapauksessa esim. Lastenlinnan lääkärit ovat kovin innokkaita lähettämään lapsia tuollaisiin paikkoihin, koska heillä itsellä ei ole tarjota osastohoitoa sitä tarvitseville lapsille.

      Lisäksi psykiatrien tieto ei riitä tunnistaa neurologisia oireita, paitsi ilmeisesti jos kyseessä on FAS-lapsi. Mutta muuten lapsen oireet tulkitaan väärin, hänestä tehdään psyykkisesti sairas, joka tapauksessa sairaampi kuin hän on. Syötetään vääriä lääkkeitä, vanhempien pyyntö neurologiseen arvioon pidetään turhana jne.

      TÄLLAINEN KOHTELUKO ON LAPSEN EDUN MUKAISTA?

      Psykiatrit eivät näe lapsessa mitään muuta kuin kiintymyssuhdehäiriötä ja tämä on vuosien saatossa saatu aivopestyä niin sossujen kuin sijareidenkin tajuntaan. Voin kokemuksesta sanoa, mikä helpotus lapselle ja koko perheelle on, kun lapsi tuollaisen painajaisen jälkeen viimein pääsee häntä todella ymmärtävään ja auttavaan hoitoon!

      Muttä sitä ennen huostaanotetun lapsen vanhempi on leimattu hulluksi, huoraksi ja humalaiseksi, joka ei ymmärrä lapsen parasta, eikä ole halunnut kasvattaa häntä. On se käsittämätöntä TUKEA mitä lasten kasvattajille ympäristönkin taholta pahimmillaan annetaan.

      Tuosta mainitsemastasi 'lapin lisästä' tuli mieleen suuret kuntakohtaiset erot, mitä huostaanottojen määrissä on. Lapissa ne näyttivät joidenkin kuntien kohdalla olevan juhlallisen korkeat.

    • esim. yksityisestä kirjoitti:

      Naivat lapsia. Eikös sellaisiakin sijareita ole tullut ilmi.

    • hyi saatana kirjoitti:

      Naivat lapsia. Eikös sellaisiakin sijareita ole tullut ilmi.

      Aulat ja kumppanit ole tuon (ja ties kuinka monen muun) tapauksen seurauksena alkanut toimimaan yhtä ponnekkaasti kuin mitä esim. lööppejä itkiessään.

      Lapsia kohdellaan laitoksissa niin mielikuvituksellisella, sairaalla tavalla, että kun lapsi kertoo ei ihan äkkiä uskota.
      Koittakaan "ammattilaiset" miettiä sitä tosiseikkaa, että jos tietyn ikäinen lapsi osaa kertoa hirvittäviäkin asioita, on niiden pakko juontaa juurensa jostakin sellaisesta, mitä todella ON tapahtunut.
      Ei pienillä lapsilla mielikuvitus ("ammattilaisten" esittämä vakio tekosyy kääntää selkä todellisuudelta) niin paljoa lennä, että voisivat kertoa asioista samalla kekseliäisyydellä kuin aikuiset tai vaikkapa nuoret.
      Menkää itseenne, laitostädit ja sedät. Tarkkailkaa työtoverianne sillä hän ehkä harrastaa mielikuvituksellisia tempaisuja joista lapsi kertoessaan saattaa saada syyt päälleen "kuvittelusta".
      Miltä mahtaa lapsesta tuntua, kun joutuu kokemaan käsittämättömiä asioita ja elää pelossa?
      Ja kun uskaltaa puhua, kukaan ei välitä ja tapahtumat saavat jatkua.

      Tekisi mieli sanoa Espoollekin, että puhaltakaa omaan likaiseen p... mutta jättäkää lapset rauhaan.
      Siinä kaksi suurkaupunkia, Espoo ja Helsinki, lasten edun ajattelijat.

    • Harmi ettei kirjoitti:

      paljastui vain sen takia, että sain luvan käydä osastolla enemmän kuin vanhemmat yleensä keskimäärin saavat.

      Sijaiskoteihin ei sellaisia poikkeuslupia myönnetä missään olosuhteissa, ei siltikään, vaikka huostaanottoon ei mitään perusteita kotona olisikaan. Perheissä lapsille tapahtuu samoja asioita kuin laitoksissakin, eikä lasten puheita uskota sen kummemmin kuin laitoksissakaan. Mutta minä pääsin näkemään paljon omin silmin, liian paljon.

    • väärinkohtelu kirjoitti:

      mitä lapselle tehty ja loput kuulin kun uskalsi vihdoin ja viimein niistä alkaa kertoa.

  • KOULUNKÄYNTIONGELMIIN TAI PSYKIATRISEN HOIDON TARPEESSA OLEVALLE LAPSELLE SOSSUT OVAT KEKSINEET RATKAISUKSI HUOSTAANOTON.LAPSI SIJOITETAAN USEIN KAUAS KOTOA LASTENSUOJELULAITOKSEEN.KUN LAPSI SITTEN REAGOI TÄHÄN RANKKAAN TOIMENPITEESEEN JA KÄRSII KOTI-IKÄVÄSTÄ RAAHAA SIJOITUSPAIKKA LAPSEN PSYKIATRILLE,JOKA VOI PAHIMMILLAAN KIRJOITTAA LAUSUNNON,JOSSA TODETAAN LAPSI ERITTÄIN SAIRAAKSI SEKÄ SUOSITELLAAN HOITOA JUURI TÄSSÄ LAITOKSESSA AIKUISIKÄÄN SAAKKA.SIJOITUSPAIKKA SAA LAPSESTA KOROTETUN HOITOMAKSUN EIKÄ KUKAAN VALVO SAAKO LAPSI PSYK.HOITOA VAIKKA LAUSUNNON MUKAAN SITÄ TARVITSISI EHDOTTOMASTI.YLEENSÄ LAITOKSEN HOITO ON PELKKÄ ARKI.KENEN ETUA TÄSSÄ AJETAAN-EI AINAKAAN LAPSEN.LASTENSOUJELUSTA ON TULLUT BISNES.LAPSI EI SAA ÄÄNTÄÄN KUULUVIIN EIVÄTKÄ SOS.TYÖNTEKIJÄT NÄE LAPSEN HÄTÄÄ LAITOKSESSA.HE KUUNTELEVAT VAIN SIJOITUSPAIKAN MIELIPIDETTÄ LAPSESTA-VOI KUINKA HIENOLTA KAIKKI SAADAAN NÄYTTÄMÄÄN PAPERILLA.TOTUUDEN TIETÄÄ VAIN LAPSI,JOKA ILTAISIN SULKEE SURULLISENA SILMÄNSÄ,TOIVOO HILJAA,KUISKAA SANAT-OMAAN KOTIIN,SINNE MINNE KUULUN..

    • suomalaisessa lastensuojelusirkuksessa!

      Tehdään tutkimus.
      Miten erottaa ja erottaako mitenkään
      huostaanotettua lasta tutkiva ja lasta diagnosoiva psykiatri
      - johtuuko lapsen oireilu sijoituksesta ja huostaanotosta
      lapsen omasta kotiympäristöstään ja kavereistaan

      vaiko

      - johtuuko lapsen oireilu kotioloista?

    • tässä suuressa kirjoitti:

      suomalaisessa lastensuojelusirkuksessa!

      jos lastenkotisijoitus on tehty psykiatrisen hoidon saamista varten, saavat vanhemmat kokea yllätyksen:

      On aivan totta, mitä versaalikirjaimilla kirjoittanut sanoi, lastenkodin tarjoama psykiatrinen hoito tarkoittaa kodinomaista arkea, ei mitään muuta. Ei siellä ole edes psykiatrista koulutusta saanutta henkilökuntaa töissä. Se on järkyttävää niiden lasten kohdalla, joille on tehty pelkkä hoidollinen huostaanotto.

      Jos taas lapsi tulee huonoista kotioloista tai on orpo, ja lääkärit katsovan hänen tarvitsevan psykiatrista hoitoa, niin heidän kohdallaan lastenkotisijoitus on kyllä ymmärrettävämpi, mutta hoidotta jättäminen ei.

      Siis kysymys kuuluu:
      Jos kerran KAIKKI psykiatrista hoitoa tarvitsevat lapset eivät pääse sairaalaan, vaikka vanhemmat olisivat heille hoitopaikkaa tappelemassa, niin lähetetäänkö KAIKKI ne lapset, joiden puolesta ei kukaan tappele, suoralta kädeltä lastenkodin psykiatriselle osastolle, jossa hoidon antaminen unohtuu täysin?

      Uskoisin näin olevan, koska niin minunkin lapselleni olisi käynyt, jos en olisi taistellut hänen eteensä kaiken mahdollisen lastenkodissakin henkilökunnan vastustuksesta huolimatta. Eihän siellä hoitoa saanut sittenkään, vaan otin lapsen kotiin ja vein itse neurologiseen arvioon, jota psykiatrit eivät pitäneet tärkeänä ollenkaan.

      Mutta ne lapset joilla ei ole läheisiä aikuisia tai joiden vanhemmat eivät pysty heidän asioitaan ajamaan, jäävät siis käytännössä täysin ilman hoitoa. Pelkkä heidän säilyttämisensä kodinomaisella intensiiviosastolla saa riittää. Ja silti laitos pelkän intensiivi-nimen perusteella vetää korkeinta mahdollista laitoshoidon vrk-maksua kaupungilta.

      ....eikös soskulla ole valtaa määrätä lapsi epäilyjensä takia psykiatriseen tutkimukseen kun alkaa miettiin vasta niitä avohuollontukeja....RAUTALANKAA....

      Lapsi on siis kotona edelleen vanhempiensa kanssa,käyttävät lasta tutkimuksessa,kyselevät neuvolasta,tarhasta,koulusta.Siis vanhemmat kyselee jos ei ole mitään moitetta tai"HUOLTA" niin eikös se ole silloin simppeli asia??????

    • erittelemään. Ja kirjoitti:

      ..päästä

    • Jep,Jep kirjoitti:

      ....eikös soskulla ole valtaa määrätä lapsi epäilyjensä takia psykiatriseen tutkimukseen kun alkaa miettiin vasta niitä avohuollontukeja....RAUTALANKAA....

      Lapsi on siis kotona edelleen vanhempiensa kanssa,käyttävät lasta tutkimuksessa,kyselevät neuvolasta,tarhasta,koulusta.Siis vanhemmat kyselee jos ei ole mitään moitetta tai"HUOLTA" niin eikös se ole silloin simppeli asia??????

      määrittää kenet se ottaa tutkittavaksi. Tptuus on se, että lapsi saa oireilla tosi pahasti ennen kuin apuja saadaan ja siihen vierähtää aikaa. Esimerkiksi näiden neurologisten oireyhtymien kanssa on vähä niin ja näin. jossakin on kriteerinä että silloin tutkitaan sairaalatasolla jos on tarvis lääkitykseen. Oikeuden määräämät mielentilatutkimukset on pakko suorittaa. En tiedä, jos lasten huostaasiat hoitaisi käräjäoikeus niin voisiko esim. vanhempi vaatia "mielentilatutkimusta" siis sen takia jos sossut väittää, että kyse on heikoista kasvuolosuhteista ja vanhemmat sitä mieltä että esim. neurologinen juttu. Vastatkaa te, jotka tiedätte. Ja kuka vastaa kustannuksista.

  • Tässä on kans tapaus meneillään helsingissä.
    Yksi läheinen ystäväni joutui uudenvuoden aikana sairaalaan koska hänen munaias siirrännäinen alko oikkuilemaan, ja veriarvot nousivat pahasti. Sai lääkitystä kokoajan, yhtäkki kesken kaiken kun lääkärit olivat saanneet veriarvot alas, olikin jokin arvo noussut, jonka takia lääkärit ja hoitajat tekivät hätäisen johtopäätöksen että nuori ei ole syönnyt lääkkeitä sairaalassa. Jonka johdosta psykiatri hankki lähetteen itsetuhoisten lasten osastolle, ilmoittamatta vanhemmille yhtään mitään. Vasta jälkeenpäin sai vanhemmat tietää että on siirretty sinne. 3 pv tarkkailun jälkeen, hoitajat siellä sanovat että voisivat kotiuttaa, mutta eivät voi sillä hänen meinneisyytensä koulunkäynnin takia ei onnistu, ja että hän esittäisi kilttiä nuorta 15vuotiasta tyttöä. Odottavat että hänellä napsahtaisi pää, mulla itellä ainaki napsahtaisi jos joutuisin ite hullujen keskelle, missä 13vuotiaat nuoret puhuvat huumeista, ja toistensa lääkkeitten vaihtamisesta omiinsa... yök. Psykiatri oli sanonut pokkanan 15vuotiaalle tytöllä päin naamaa että " hänen mielestään kuulut hoitoon ", " Myönnä vain pois, ei sulla ole kavereita. Voit kertoa minulle kaiken " Sairautensa johdosta että hänellä petti lapsena omat munuaisensa. Päin vastoin hänellä on todella paljon tukijoukkoja ja kavereita, mutta ei ketään usko häntä vaikka kertookin totuuden kaikesta. Miettivät nyt tämän takia huostaanottoa 2viikon tulevan tutkimuksen jälkeen, eivät voi kotiuttaakkaan. Epäilevät että hän ei syö elinsiirrännäislääkkeitä, vaikka onkin syönnyt. Eihän kaikki lääkkeet voi toimia kuten aapisessa lukee, kaikilla ihmisillä. oli kuulema arvot ollut laskussa 600 noin 300, ja sen jälkeen arvo oli lopettanut laskemisen, ja ollut vähän aikaa paikallaan ja noussut sittenkin 350, jonka takia hätäinen johtopäätös. Sanon että kyllä tää menee päin V**ua, Liikaa valtaa ihmisille. Nousee kusipäähän nopeesti vallan ja immuneetin takia.

  • Keminmaassa lastensuojelulla on mopo karannut käsistä. Huostaanoton syyt vaihtuvat kun ensiksi menee mönkään jolla huostaanotto on asiaan saatu.Mennyt yli vuosi aikaa ja lääkäreiltä tuli myöntyminen tehneensä virheellisen arvion lapse terveydestä, Huostaanotto ajettiin eteen päin nyt virikedeprivaatiolla, vanhemmat eivät siis antaneet tarpeeksi virikkeitä jotta lapsi kehittyisi, Pooka ollut siajisperheessä nyt 1v8kk ja kehitysviive kasvaa omaan ikätasoon kovasti. Pojalla puhe on mutamia sanoja ja kävelyä ei kävelyksei voi kutsua, muutama askel tuen kanssa. Asia käsitteilä monesa portaalissa.KHO pitäisi antaa vastausta lähi viikkoina. Keminmaan knta ei ole kyennyt käsittelemään purkuhakemusta 2kk aikana jolloin se jätetty, laessa sanotaan että aika on 14 vrk kun asiaan pitää saadda vastaus. Näin ei tapahtunut. Sosiaaliviranomaiset vaihtui monia kertoja. Tuskin Keminmaan kunnassa uskalletaan myöntää virhettä, jolla sairas lapsi vietiin omilta vanhemmilta ja esikoinen asuu vanhempiensa luona, Sosiaaliviranomaiset olivat Keminmaan pyynnöstö käyneet tekemässä kotikäynnin ja todennet kaiken olevan normaalisti ja päättivät sen jutun siihen. Miten poikan laita... Ei uskolla sossarit myöntää tehneensä virhettä ja purkaa päätästä?? Lausunnot on olemassa ettei kehitysviive johdu virikedeprivaatiosta vaan neurologisesta vammasta. Minkälainen trauma tästä aiheutuu siskolle kun veli on poissa , suoran osastolta otettuna, vanhempien selänn takana tehty huostaanotto.. Samperi jos lehmät lentäis!!Jos poika ei palaa kotiin eli huostaanotoa pureta varmaa on että LKeminmaan maine on vaakalaudalla kun julki tulee asiakirjat ym..miten perhettä on kohdeltu vain koska äiti on sairas, ei siis päästänsä, pikku hiljaa voisi vaikka ollakin mutta vahva persoona, joka aiheuttaakin sossareille puraa... Leeni Itkoselle nostan hattua ja olen aivan samaa mieltä hänen kanssan... Voi olla että kohta luetaan tämä tarina alusta loppuun alibissa, sinne se kuuluu, sen verran rankasti sosiaalit ovat perhettä kohelleet. Onneksi esikoinen pitää vanhemmat pystyssä ja iloisina. lapsettomuushoidoilla saatu esikinen on siis kotona vanhempien luona ja luomu versio riistettiin kehitysviiveen vuoksi , jota pidettiin ja pidetään vanhmpien vikana aiheuttajana. Miten on ku epikriisit paljasdtavat totuuden, poika ei kehity juurikaan ja uudet lääkärit ensimmäisellä käynti kerralla huomasivat taustalla olevan neurologisen vamman, joka sanottu jo syntymästä asti, vaan ei uskottu Kemissä ei.. taulapäät.Leeni Itkosia pitäisi tulla enemmän Suomen valtioon, jos sossarit saataisiin järkiinsä jotenkin... eivät välitä omasta maineestaan ollenkaan, on varmasti hamkalaa kulkea jutun tullessa julkisuuteen media kautta??

    • Kai Leeni Ikonen joskus osuu oikeaankin, en tiedä.
      Raha on Leenin motiivi toiminnalleen. Piste.
      Olen ollut Leenin kanssa tekemisissä ja voin vain todeta että lapsen etu ja tahto on aivan toissijainen asia hänelle. Missä on kyseisen varatuomarin ammattietiikka, kelle valittaa kun se on kateissa?

    • skjföhshfö kirjoitti:

      Kai Leeni Ikonen joskus osuu oikeaankin, en tiedä.

      toisaalla raha vetää sijaisvanhempia ja toisaalla juristia. Mitä jää jäljelle?

    • skjföhshfö kirjoitti:

      Kai Leeni Ikonen joskus osuu oikeaankin, en tiedä.
      Raha on Leenin motiivi toiminnalleen. Piste.
      Olen ollut Leenin kanssa tekemisissä ja voin vain todeta että lapsen etu ja tahto on aivan toissijainen asia hänelle. Missä on kyseisen varatuomarin ammattietiikka, kelle valittaa kun se on kateissa?

      Kyllä hän oikeaan osuu. Olen ollut minäkin hänen kanssaan tekemisissä. Ja kyllä hän nimenomaan lapsen etua ajoi kun sai hallinto-oikeuden olemaan vahvistamatta lapsemme huostaanottoa.

  • Uusi laki on ollut voimassa kaksi vuotta, eikä sitä noudateta vieläkään, tämä on tämän hetken todellisuutta.
    Saavathan toki lain suunnittelijat mainostaa suu vaahdossa, miten se on avohuollon tukia painottava ja siis huostaanottoja ehkäisevä laki :D

    Mitä hiton väliä kun estäviä tukia ei käytetä niin ei käytetä ja sillä siisti!
    Valheita täynnä koko lasten"suojelu", ei voi muuta sanoa.

    Lait on tarkoitettu tavallisten kansalaisten noudatettaviksi, ei poliitikkojen, eikä viranomaisten.

SEISKA.FI

Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.