Kumpi on tunteellisempi?
Kumpiko on tunteellisempi, se, joka menee tunteelliseksi toisen teoista?
Vai se, joka on tehnyt sen?
Eli siis.
Usein naista sanotaan siksi “tunteellisemmaksi sukupuoleksi”. Puhutaan, että naisella on tunteet mukana. Saatetaan sanoa, että nainen on tunteikas, ja usein osoittaa lämpimät tunteensa esimerkiksi, purskahtaen itkuun, häkeltyen, hullaantuen …
(Tuollainen on ok.)
Mutta.
Mikä on saanut naisen tunteidensa valtaan?
Nimittäin usein huomataan se, että juuri nainen on, “purskahtanut itkuun”, häkeltynyt, “onnensa pilvilinnoissa“, “hullaantunut”.
Me huomaamme tuon.
Me tahdoimme huomata tuon. Me. Miehet. (usein sitä kautta koko maailma …)
Olemme kautta aikain pyrkineet tekemään naiseen vaikutusta.
Mutta mikä tuon kaiken on saanut aikaan?
- Miehen tunteet.
Mies tekee. Mies yrittää. Mies rakentaa. Mies pyrkii. Mies rakastaa.
Kumpi siis on tunteellisempi, se joka menee tunteelliseksi toisen teoista, vai se, joka alun perin on tunteikkaana tehnyt?
(- En kysy tuota sidottuna sukupuoliin. Koska hyvässä suhteessa nuo teot ovat tasa-arvoiset. Molemmat tekevät.
Olen esimerkiksi itse mennyt tunteelliseksi naiseni teoista minua kohtaan. Nuo teot ovat olleet naisen itsensä tekemiä huomion osoituksia ja rakkauden osoituksia.
Silloin mies herkistyy. Ja se tuntuu todella hyvälle.)
No sitten, jos jotakin kritiikkiä. Yhteiskunnasta. Vaikkapa näistä F -naisista, joita alkaa olemaan paljonkin jo. Feministeistä. Me tiedämme, että noilta naisilta ei kuulu miehille mitään muuta, kuin vaan vaatimuksia. On turha odottaa näiltä naisilta, jotka miehiäänkin armeijoihin ja töihin patistavat …, oikeastaan, mitään … Prinsessat. Pyytävät miehiltä kohtelua, sellaisen prinsessan kohtelua. Siis pyytävät.
Kun mies ja nainen ehkä vain odottavat, ehkä toivovat, että toinen kohtelisi hyvästi. Kyllä mies, niin kuin nainenkin, kun itse kohtelee toista hyvin ja huomioonottavasti, niin toivovat toiselta myös huomiota.
Mutta feministit pyytävät sitä. Ja koska feministit pyytävät sitä, niin se tarkoittaa sitä, että feministit eivät itse tee …
No sitten vielä asia, tähän liittyen.
Nimittäin usein nainen saattaa sanoa, että “Mies koittaa tehdä naiseen vaikutuksen, vain sen tähden, että pääsisi naisen pöksyihin”.
- Noilla naisilla on huonoja kokemuksia miehistä.
Me miehethän tiedämme nuo tyypit keskuudessamme, ketkä pyrkivät todellakin vain naisen pöksyjen sisälle. Me toki tiedämme nuo tyypit, mutta naiset eivät tunnista, ketkä niitä on … Tokihan sana kiertää naisten kesken, mutta sitä ennen on yksi särkynyt naisen sydän (taas) maailmassa.
Mutta suurin osa miehistä, tahtoo naiselta vielä syvällisempää. Oikeita tunteita. Rakkautta. Kumppanuutta. Ja se on hyvä asia se.
On vielä yksi asia, ainakin.
Nimittäin tämä koko maailma, missä elämme. On hyvä tunnistaa tuo ympärillään nimittäin.
Huom. Naiset ovat äärimmäisen kiinnostuneita näistä miehistä, jotka tekevät miehiin vaikutuksia rakkaudessaan. Kun ovat siinä sinkkuvaiheessa.
Naiset nielevät rakkausromaaneja ja naiset nielevät tv-sarjoja ym. ym., ja kaikki nuo ovat pullollaan esimerkkejä siitä “kuinka mies kohtelee rakkaudessaan naista”.
Naiset kiinnittävät huomionsa äärimmäisen tarkasti noihin asioihin. Muodostavat niistä itsellensä unelmia ja fantasioita …
Miehille voi tulla paineita noista asioista. Mutta kun asian on tiedostanut, niin se voi auttaa.
Yhdessäkään miehessä, ei ole mitään vikaa. On hyvä tiedostaa tuo itsessään. Ja jos itsessään tuntee vikoja, itse niihin voi vaikuttaa (kirjoitan omasta elämästäni myös).
Kun vain naiset itse huomaisivat. Osaisivat huomioida takaisin. Nähdä vielä syvemmälle miehen sydämeen. Se, mitä ovat nähneet tv-sarjoissa ja elokuvissa, ja lukeneet romaaneissa … Niin että oikea elämä tarjoaa paljon enemmän, ja paljon parempaa …
Ja on tärkeää, ettei vertaile toisten elämiä, ja omaa elämäänsä. Kumpikaan sukupuoli. Ettei kumpikaan sukupuoli vertaa, mies toista naista vaimoonsa, tai, että nainen vertaisi toista miestä mieheensä. Se on turhaa.
Ja ettei kauneuttakaan vertaile. Jos mies kääntää päänsä oman naisensa kauneudelta, ja katsoo muualle, toisiin naisiin ... Niin, tämä on usein ikävän totta ... Oma nainen rumentuu.
Samaa tapahtuu käänteisenä. Miehestä vain on tulla juoppo. Jne.
Esimerkkejä:
Niitä esimerkkejä …
Mies saattaa …
… Esiintyä uhkarohkeana naisen edessä tehden vaikutuksen naiseen ...
… Tehdä jotakin erikoista, esimerkisi moottoripyörällä ajaen ja jäljet jättäen muotoilee jalkapallokentällä sydämen ja nimikirjaimet hiekkaan …
… Tekeytyä vaikkapa “pelleksi”, saaden naisen nauramaan ...
… Tai olla vain tyystin tavallinen naisen edessä, ja näin saaden naisen huomion …
… Ollen alistuvainen ja polvistuu naisen edessä, uhrautuvainen …
… Ollen suojelevainen naista kohtaan …
… Ostaa huimia lahjoja rakkaudessaan …
Kumpiko siis on tunteellisempi?
Se, joka tulee tunteelliseksi toisen teoista (yleensäkin nainen)? (- Tämähän huomataan.)
Vai se, joka jo alun perin tekee tunteissaan (yleensäkin mies)? (- Tätähän ei huomata. Koska se ei ole tarkoituskaan miehellä. Mies vain tahtoo, että nainen huomioidaan. Ja ei siinä mitään väärin olekaan. Mies toimii oikein. Nainen toimii väärin, jos ei vastaa tuohon …)
Kumpiko on siis tunteellisempi?
Kumpiko on tunteellisempi?
17
1052
Vastaukset
- on tunteet
Hänen ei vain ole lupa ilmaista niitä yhtä vapaasti kuin naisen ja siksi hän irrottautuu tunteistaan. Mies on siis tavallaan herkempi kuin nainen, koska hän on useimmiten irrallaan tunteistaan, jotka kuitenkin vaikuttavat tiedostamattomasta käsin.
Mies on mestari kätkemään tunteensa, myös itseltään.
Tuota vähän ihmettelin, että miksei nainen saisi pyytää mitä tarvitsee ilman, että hänet heti leimattaisiin feministiksi. Eihän mies välttämättä tiedä, mitä nainen haluaa, aivan niin kuin nainenkaan ei välttämättä tiedä mitä mies haluaa, ellei mies ilmaise halujaan. En
jaksanut
lukea tuota
tekstiä
Ehkä sitä ei ollut
minulle tarkoitettu.- tyhjän nauraja
nauroin viestiäsi - ja nauran edelleenkin!
- M135
"Ehkä sitä ei ollut
minulle tarkoitettu."
- Kenties. Mistä tietää.
Milloin asiasta, mistä tahansa, on saatu täysi varmuus. Mikä maailmassa on varmaa.
- Näihin kysymyksiin kirjoitukseni ei ehkä anna vastausta. - JudgeLii
Minunkin oli
vaikea
keskittyä itse
asiaan.
Kirjoitusasulla on väliä.
- Hossi37
Kärryiltä jo tekstin puolivälissä mut tällätään nyt jotain kuitenkin ;)
Mielestäni hän joka tekee on tunteellisempi, riippuen tietysti lähtökohdista sekä tavoitteista.
Sillon kun tuo tekeminen tapahtuu ihan omasta aloitteesta ja tarkoitusperänä on omien tuntemuksien esittäminen sekä tuon ilon purkauksen tai muuten hyvänolon tunteen synnyttäminen toisessa on tunteellisempaa.
Toisen tunteisiin on helpompi vastata mut vaikeempi on toiselle omia näyttää.- M135
"hän joka tekee on tunteellisempi, riippuen tietysti lähtökohdista sekä tavoitteista.
Sillon kun tuo tekeminen tapahtuu ihan omasta aloitteesta ja tarkoitusperänä on omien tuntemuksien esittäminen sekä tuon ilon purkauksen tai muuten hyvänolon tunteen synnyttäminen toisessa on tunteellisempaa."
- Mielestäni hyvä vastaus.
Tokikaan emme koskaan kisaile tällä "kumpiko tunteellisempi", pelkkä kisailu ja "paremmuudentunne" mielessä.
Vaan tunteet kun näyttää teossa, niin tarkoitusperät on aidot. On vain mukava ja hyvä, kun toinen sen huomaa ja toisella on hyvä mieli, ja - vain se on se tarkoituskin. Saada toiselle hyvä mieli. - Hossi37
M135 kirjoitti:
"hän joka tekee on tunteellisempi, riippuen tietysti lähtökohdista sekä tavoitteista.
Sillon kun tuo tekeminen tapahtuu ihan omasta aloitteesta ja tarkoitusperänä on omien tuntemuksien esittäminen sekä tuon ilon purkauksen tai muuten hyvänolon tunteen synnyttäminen toisessa on tunteellisempaa."
- Mielestäni hyvä vastaus.
Tokikaan emme koskaan kisaile tällä "kumpiko tunteellisempi", pelkkä kisailu ja "paremmuudentunne" mielessä.
Vaan tunteet kun näyttää teossa, niin tarkoitusperät on aidot. On vain mukava ja hyvä, kun toinen sen huomaa ja toisella on hyvä mieli, ja - vain se on se tarkoituskin. Saada toiselle hyvä mieli.Nuo teot eivätkä sanat mittaavat sitä toisesta välittämistä tai sanotaan vielä et teot yhdistettynä niillä sanoilla olis tuo paras vaihto-ehto.
Juu todellakaan kyse ei ole mistään kilpailusta et kumpi on asiassa parempi. Tärkeintä on et enimmäkseen teot ovat impulsiivisia ja vailla mitään taka-ajatuksia. Teot syntyvät itsestään pelkästä sisäisestä halusta näyttää toiselle omia tuntemuksiaan sekä synnyttään toiselle sitä hyvää oloa.
- Birge
mukaan nainen on tunteellisempi. Näyttää tunteensa, ilonsa, surunsa ja reakoi jos vastapuolikin näyttää ne. Toki miehissäkin on tunteellisia, olen niihinkin elämäni aikana tutustunut, mutta suurin osa miehistä pitää tunteet omana tietonaan, aivan kuin ei olisi hyväksyttyä näyttää niitä ensinkään. Nainen, ehdottomasti, ilman noita lisämutkia.
- M135
Usein kuulemme naisten sanovan ...
"Näytä tunteesi."
Tai. "Miksi et näytä tunteitasi?"
Heh sinänsä.
Kas me miehet olemme saaneet naiset näyttämään tunteensa teoillamme. Olemme tehneet jotakin sellaista "tajunnan räjäyttävää", joka on saanut naiset "itkemään onnesta". (tarkoitan oikeita asioita, en sarkasmia ...)
Juuri tuli eräässä ohjelmassa sellainen, että mies oli tehnyt naisellensa peltokuvion, jota lentokoneesta katselivat. Nainen näytti tunteensa syvästi liikuttumalla.
(Se on ok.)
"Miksi sinä et koskaan ilahdu, tai itke tms.?"
"Miksi et näytä tunteitasi?"
Sen sijaan, että nainen kyselisi miehen tunteiden perään, voisi myös kysyä itseltänsä, että missä ovat omat tunteet.
- Milloinhan (tämä on kärjistettyä) naiset alkavat näyttämään omia tunteitaan teoissa?
Sanoisin, että miehillä ei ole hävettävää. Joskus aina katselen tätä touhua vaikkapa torilla. Miehet kannamme usein naistemme taakkoja käsissämme. Ym.
Usein teemme sellaista, joita asioita ei edes huomata. (toisaalta emme vaadikaan sitä ...)
Mutta ikävä kyllä kaikki tuollainen on vähenemään päin ...
On vaarana se, että jos mies unohtaa tunteensa naista kohtaan, niin on vaarana, että nainen ei muista omia tunteitaan enää miestä kohtaan ...
... Ja pian kukaan ei enää näytä mitään ... Ja ne harvat ketkä tunteitaan näyttävät ... Heitä pidetään outoina ... - tunteissaan??????????
ei ymmärrä ja liian pitkä stoori ..sorry!
- M135
Itse olen liikuttunut, kun olen tullut töistä kotio, ja vaimo on sanonut että "Nyt lepäät!".
Ja kun nainen on noin sanonut, se tarkoittaa sitä, että miehellä on loikoisat oltavat sinä iltana.
On monia asioita, mitä voisin elämästäni kertoa.
Kyllä mieskin liikuttuu. Kun siihen on oikea syy.
Yhteiskunnassamme on sikäli vain käynyt erikoisesti. Miehiltä vaaditaan "naisellista tunteiden purkausta", "miehelläkin on lupa olla tunteellinen" - sanotaan.
Miehiltä yleisesti vain jää kokematta naisen hellyys ja pyyteetön välittäminen. Naisista on tullut vastenmielisiä.
Miehet jätetään vaatimusten ja motkotuksien sekaan. Miten tuossa sitten tunteensa näyttää. Ei ole mitään mistä liikuttua ... - scale
hyvinkin tunteellinen, mutta se ei välttämättä näy päällepäin.
- muutama esimerkki
Kyllä naisetkin teoillaan näyttävät tunteensa.
Esim. laittamalla miehelle tämän lempiruokaa, leipomalla, siivoamalla, järjestämällä kivan koti-illan tai reissun, keittämällä kahvit, pesemällä pyykit, lähettämällä söpöjä viestejä kännykkään, hoitamalla yhteisiä asioita, halaamalla kun mies tulee kotiin, pienillä yllätyksillä ja korteilla.. - ne miehet,
jotka ovat kuivia kaivoja?
Eivät osoita tunteitaan teoillaan, reaktioillaan eivätkä sanoillaan. Ovat liian sulkeutuneita päästääkseen ketään lähelle.
Eikä kyse ole nyt mistään psykopaateista (?), vaan ihan tavanomaisista miehistä. - Merisuola
ja naisten ideaalisuhde ovat kuin eri planeetalta, pahimmassa tapauksessa.
Nainen toivoisi rakkauden osoituksia myös henkisellä eikä pelkästään konkreettisella tavalla ilmaistuina. Mies toivoisi naisen ilmaisevan rakkautensa konkreettisella tavalla ja jättämään tunteiden muunlaiset ilmaisut ja ruotimiset vähemmälle.
Kumpi on oikeassa? Ei kumpikaan. - lempi
että molemmat sekä tekijä, että reagoija ovat yhtä tunteellisia? Tosiasiassahan on niin, että naiset jotka ovat tunteneet erilaisia miehiä ja tottuneet muutenkin kuin parisuhteessa vaikka herkkiin ja ylipäätään tunteellisiin miehiin, ymmärtävät, että miehetkin ovat erittäin tunteellisia, vaikka miehisessä maailmassa asioita osoitetaan vähän eritavalla joskus kuin naiset asioita yrittävät osoittaa. Ajatuksia? :)
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 713125
- 922885
- 512125
Mietin että
Onko tästä enää paluuta entiseen? Ainut asia joka päiviini toi taannoin iloa, oli meidän yhteinen hassuttelu ja huumorin201595- 151359
Nyt rupeaa löytymään talonmiestä ja muuta sankaria hallipaloon
Kyllä on naurettavia juttuja tuossa paikallislehdessä, että saa tosiaan nauraa niille..51348- 191314
Aaamu on täällä taas!
Hyvää ja rauhallista työpäivää rakkauteni. Kunpa vaan hymyilisit enemmän. Toivon, että joku kaunis päivä kanssani et vaa131311Tajusin vaan...
Että olen pelkkä kroonistunut mielisairas. Olen sairauspäissäni luullut itsestäni liikaa. Luulin, että olen vain korkein131283Noin ulkonäkö-jutut ei multa
Nainen, koskaan en ole kirjoittanut siitä mitään ilkeää. Ei kuulu tapoihin241242