Mulla on kaksi chinchillaa, n.6 kk ikäinen uros ja parin vuoden ikäinen naaras. En ole vielä uskaltanut laittaa niitä samaan häkkiin, mutta kohta se on edessä, koska tarkoitus olisi laittaa ne suureen lintuhäkkiin keskenään.
Ne ovat kovasti kiinnostuneita toisistaan, mutta kaltereiden läpi nuuskiessaan uros yrittää puraista ja välillä päästää ihmeellistä ulinaa.
Naaras on rauhallisempi.
uskaltaako ne laittaa samaan häkkiin jos seuraa niitä parin tunnin ajan tämän jälkeen? Voiko syntyä isompiakin riitoja?
Ne ovat kovasti kiinnostuneita toisistaan, mutta kaltereiden läpi nuuskiessaan uros yrittää puraista ja välillä päästää ihmeellistä ulinaa.
Naaras on rauhallisempi.
uskaltaako ne laittaa samaan häkkiin jos seuraa niitä parin tunnin ajan tämän jälkeen? Voiko syntyä isompiakin riitoja?
Vastaukset 8
Vanhimmat
Ensinnäkin uros on aika nuori tulemaan isäksi kun on vasta 6kk ja toisekseen oletko ajatellut että jos laitat ne keskenään asumaan niin olisi silloin viisaampaa kastroida poika ja sekin vasta lähempänä vuoden ikää koska poikasia sitten on luvassa. Ja naaraankaan ei ole hyvä olla jatkuvalla syötöllä tiineenä. Mutten hyvä idea yhdistää, mutta mieti tuota ennen kuin päätät laittaa ne yhteen, ellei naarasta ole sitten steriloitu.
Olenko sanonut, etten halua niille poikasia?
Nimenomaan olisi tarkoitus.
Tiedän muutenkin monta tapausta jossa chinchilla on kuollut leikkaukseen, ei todellakaan tule kysymykseen.
asioista. uros ei tosiaan ole vielä 6 kk ikäisenä sopiva astumaan naarasta. Lisäksi naaraalle voi teettää maksimissaan kahdet poikaset vuodessa, mutta suositus on vain yhdet. Et voi jatkuvasti pitää tätä paria siis yhdessä, jollet leikkauta urosta.
Kun ottaa selvää, niin esim Tampereella ja Helsingissä on eläinlääkäreitä jotka osaava chilloja leikata. Tampereella Hakametsän eläinlääkäripalvelu on onnistuneesti leikannut kaikki chillat. Muistaakseni yksi on kuollut, eikä sekään varsinaisesti kastraatioon, vaan muiden ongelmien takia.
Lisäksi Helsingissä Mevetissä Einar Eriksson on jopa sterilisoinut onnistuneesti naaraan ja pelastanut vastasyntyneen cillavauvan amputoimalla sen jalkaa.
Eli kun chillan vie kastroitavaksi osaavalle lääkärille, ei pitäisi olla ongelmaa.
Itseasiassa et sanonut mitään haluat vai et halua poikasia.
Ja tosiaan niinkuin joku jo mainitsi sen suosituksen kuinka monta poikuetta sillalle vuodessa, joten et voi paria aina yhdessä pitää ettet meinaa leikkauttaa urosta tai laittaa naarasta omaan häkkiin.
Ei tarvitse nauvoa kuin pikkulasta, mulla on kyllä ollut chinchilloja ennenkin.
Yksi poikue on vaan suunnitelmissa, jäävät tämän jälkeen eri häkkeihin asumaan.
Leikkauttaa en kyllä uskalla, monessa ns. luotettavassakin paikassa on chilloja kuollut, ei todellakaan ole valetta vaan täyttä totta!
Ja mistäköhän me lukiat voidaan tietää kuinka paljon jollakin henkilöllä on mistäkin lajista kokemusta ei sitten mistään joten jätetään ne niskakarvat ihan alas vaan;)
Meillä on vanha uros ja tytön ostin siksi että haluaisimme poikasia.Häkkien läpi ollaan nuuskittu ja muristu ja nenille saatu kun omaa häkkiä pitää vartioida.
Vapaana ovat saaneet juosta valvovan silmäni alla muutaman kerran keittiössä ja tyttö käy kiinni ja jahtaa aina urosta takaa joka menee omaan mökkiinsä.kuitenkin naaras tulee uroksen mökkiinkin sisälle joksikin aikaa ja on jo kerran pissannutkin uroksen päälle.Pitäisikö ne tosiaan laittaa pieneen boxiin että hajut sekoittuvat?
mitä pienempi tila, sen parempi. Eivät pääse "hyökkäilemään" toistensa kimppuun. Pieni karvojen pöllyäminen silti on normaalia, mutta silmitön tappelu ei sallittua.
Hyviä neuvoja löytyy mm. www.kingis.net
Sieltä hoito-ohjeet -> yksi vai useampi?
(sopii luettavaksi myös aiheen aloittajalle)