AMIS-JÄRKEVÄN VALINTA

Kun valmistut ammattikoulusta, sinulla on ammatti ja voit ansaita todella hyvin- paljon paremmin kuin esim. sairaanhoitaja tai luokanopettaja. Esim. metalliteollisuudesta vapautuu lähivuosina paljon hyvin palkattuja työpaikkoja. Ammattikoulussa tehdään töitä käsilla ja opiskelu on "toiminnallisempaa" kuin lukiossa. Esim. sähköalan opinnoissa "vedetään piuhoja pitkin luokkaa" ja huumori lentää. Kun ammattikoulusta valmistuu, itsetunto kasvaa kovasti, kun huomaa, että nuoresta iästä huolimatta saa hyvää palkkaa ja pystyy elättämään itse itsensä. Jos pänttäämistä kaipaa, niin opintoja voi jatkaa korkeakouluissa.
123112
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

nimimerkistä päätellen sinullakin alkaa olla viimeiset hetket mennä amiskaan.

itse menin lukioon vuonna 1984 sen takia, kun en vielä tiennyt miksi haluan .
tutkinto on, mutta alan töitä en ole tehnyt kuin harjoittelussa.
pätkätöitä on ollut.

ehdottomasti suosittelen amiskaan menoa, minulle se ainakin olisi sopinut, jos olisin tajunnut silloin.

opiskelen nyt, mutta eiköhän mullekin töitä löydy kun suuret ikäluokat siirtyy eläkkeelle.

Äänestä

Joo, mutta kun valmistuu lukiosta osaa käyttää suomenkielen passiivia.

Äänestä
  • Onko suomenkielen passiivin osaamisella ratkaiseva merkitys työpaikan saannissa?

    Sinullakin on virhe siinä ainoassa virkkeessä, jonka kirjoitit!

    Äänestä

  • Kaisa kirjoitti:

    Onko suomenkielen passiivin osaamisella ratkaiseva merkitys työpaikan saannissa?

    Sinullakin on virhe siinä ainoassa virkkeessä, jonka kirjoitit!

    No ei, onhan M.Häkkiselläkin työpaikka tai ainakin oli. Mut kun sä haet töitä niin työnantajaa saattaa vituttaa olla sä joka sä et olekkaan.

    Äänestä

  • kaikkein paras vaihtoehto on ammattikoulu, jossa suorittaa samalla lukion oppisuunnitelman mukaiset äidinkieli, ruotsi, englanti ja matematiikka. näin on molemmat opinnot suoritettuna 3. vuodessa samalla vaivalla.

    Äänestä

  • M.Häkkinen kirjoitti:

    No ei, onhan M.Häkkiselläkin työpaikka tai ainakin oli. Mut kun sä haet töitä niin työnantajaa saattaa vituttaa olla sä joka sä et olekkaan.

    on koulutukseltaan muuten levyseppä-hitsaaja. Ammattikoulun käynyt. :)

    Äänestä

entäs jos haaveammatti on sellainen, mihin tarvitaan lukio-opintoja? esim. joku haaveilee jostain kirurgin ammatista. (iteasiassa en tiedä oisko mahollista tulla kirirgiksi myös amisopinnoilla, voi olla en tiedä..)

Tai jos joku haluaa näyttelijäksi, niin pitäisikö sen mennä amikseen vetelemään piuhoja ympäri luokkaa, kun hän voisi samalla aikaa olla jossain ilmaisutaidon lukiossa jossa näyttelyä ja teatteria harjoitellaan.

asioilla on aina monta puolta. ei voi yleisesti sanoa onko amis vai lukio vai vaikka prostituoiduksi ryhtyminen paras vaihtoehto. (no ehkei kuitenkaan huora olisi se paras mahollinen kenellekään..=)

Äänestä
  • usein se suorin ja luonnollisin tie korkeakoulu ja yliopisto opintoihin. Eli jos haaveilee vaikka lääkärin tai arkkitehdin ammatista on järkevintä mennä lukioon josta saa vankan pohjan jatko-opintoja ajatellen.
    Taas jos haluat vaikka kokiksi, silloin järkevintä on valita ammattikoulu. It's so simple.

    Äänestä

  • kannattaa mennä amikseen hankkimaan teatteri- ja tanssialan perustutkinto. Siitä saa paremman pohjan kuin jostain ilmaisutaidon lukiosta. Amiksessa harjoitellaan koko 3 vuotta ja kuinka paljon lukiossa voi painottaa?
    Olen itse näyttelijäksi opiskeleva ja meistä on melkein kaikilla amis takana eli teatteri-ja tanssialan perustutkinto.

    PS. Amiksessa voi opiskella paljon muutakin kuin piuhojen vetämistä. Pikkusysterini meni käsi- ja taideteollisuus oppilaitokseen eli amikseen ja valmistui artesaaniksi ja nyt opiskelee TaiKissa!

    Äänestä

  • Tuomas kirjoitti:

    kannattaa mennä amikseen hankkimaan teatteri- ja tanssialan perustutkinto. Siitä saa paremman pohjan kuin jostain ilmaisutaidon lukiosta. Amiksessa harjoitellaan koko 3 vuotta ja kuinka paljon lukiossa voi painottaa?

    jos olet yhtä fiksu kuin mitä esität, niin ymmärrät kyllä mitä tarkotin.

    Äänestä

  • MeMyselfAndI kirjoitti:

    jos olet yhtä fiksu kuin mitä esität, niin ymmärrät kyllä mitä tarkotin.

    Olen nähnyt näitä auto-, sähkö- ja elektroniikkapuolen tapauksia ja ne on todella säälittäviä siis suurinosa ei kaikki.

    Halusin vain kertoa miten taide- ja kulttuurialoille pääsee parhaiten =)

    Mutta kaikkea hyvää sinulle valitsemallasi tiellä.

    Äänestä

  • Tuomas kirjoitti:

    kannattaa mennä amikseen hankkimaan teatteri- ja tanssialan perustutkinto. Siitä saa paremman pohjan kuin jostain ilmaisutaidon lukiosta. Amiksessa harjoitellaan koko 3 vuotta ja kuinka paljon lukiossa voi painottaa?
    Olen itse näyttelijäksi opiskeleva ja meistä on melkein kaikilla amis takana eli teatteri-ja tanssialan perustutkinto.

    PS. Amiksessa voi opiskella paljon muutakin kuin piuhojen vetämistä. Pikkusysterini meni käsi- ja taideteollisuus oppilaitokseen eli amikseen ja valmistui artesaaniksi ja nyt opiskelee TaiKissa!

    Ez Wave Rap tähti / tuottaja / näyttelijä, Aloittaa oman tv shown komediallinen hauska ja mukava pääsette nekemään Hra: Ez Wave:n livenä Pääset tv:seen hyvällä tuurilla ja vaikka et pääsisikään tämä tv show On HIENO KOKEMUS PÄÄSTÄ TODISTAMAAN PAIKAN PÄÄLLE!
    Ilmoittautuminen: [email protected] sarjasta tulee ilmoitus paikasta ja ajasta 2007-2008.
    TErv,
    Manageri

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

TIINA1975 kirjoitti:

Kun valmistut ammattikoulusta, sinulla on ammatti ja voit ansaita todella hyvin- paljon paremmin kuin esim. sairaanhoitaja tai luokanopettaja. Esim. metalliteollisuudesta vapautuu lähivuosina paljon hyvin palkattuja työpaikkoja. Ammattikoulussa tehdään töitä käsilla ja opiskelu on "toiminnallisempaa" kuin lukiossa. Esim. sähköalan opinnoissa "vedetään piuhoja pitkin luokkaa" ja huumori lentää. Kun ammattikoulusta valmistuu, itsetunto kasvaa kovasti, kun huomaa, että nuoresta iästä huolimatta saa hyvää palkkaa ja pystyy elättämään itse itsensä. Jos pänttäämistä kaipaa, niin opintoja voi jatkaa korkeakouluissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu