Kihlat

Tahtoisin hyviä vinkkejä kihlautumisylläreiksi. Kertokaa vinkkejänne, ketkä olette yllättäneet tai teidät on yllätetty... Haluaisin mukavan yllärin järjestää
41129
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

mulle ainakin kävi niin et kun olin poikakaverini kans kaupungilla ja meille tuli riitaa niin jäin istumaan yhelle penkille ja poikakaverini lähti johonkin. hetken päästä hän tuli takasin sormuksen kanssa. se oli ihana yllätys!

Äänestä

Minun ja kihlattuni kihlautuminen tapahtui ihan vain kotona ollessa. Olimme sopineet yhdessä että mentäisiin kihloihin, mutta ajan poikaystäväni sai päättää. Yhdessä käytiin sormukset sovittamassa, mutta kuitenkin sinä päivänä kun se tapahtui, itkin onnesta.
Ei sitä tarvitse niin kauheasti suunnitella. Kyllä se vastapuolen yllättää aivan varmasti ilman sen kummempia yllätyksiä. Mutta jos järkkäät jotain, älä järkkää mitään liian erikoista ettei vastapuoli arvaa että jotain on meneillään.

Äänestä

itse toivoisin sen tapahtuvan yllätyksenä.paikka on ihan sama kunhan siitä tekee romanttisen.esimerkiksi kumppani tulee töistä kotiin ja huomaa lattialla kynttilöitä jotka johdattaa makuuhuoneeseen.sänky täynnä ruusunlehtiä ja huone täynnä kynttilöitä.samppanja on jäissä ja itse olet "piilossa". sängyn päällä on viesti jossa lukee mitä haluat kumppanisi tekevän (riisuminen ym.)mukavaa musiikkia.lopun tiedät jo itsekin. onnea teille!! itse odotan sitä vielä pitkään.

Äänestä

ystävänpäivänä syötiin hyvää ruokaa (sulhon laittamaa) ja käytiin saunassa joka on harvinaisuus täällä (mun ylläri) ja kun tultiin takas kotiin niin katottiin sohvalla "bumtsibumia". Illalla minä läksin nukkumaan aikasemmin ja löysin tyynyltä kirjeen/kortin jossa hän niin suloisesti pyysi minua vaimokseen ja samaan aikaan kun sulho pesi hampaitaan minä ryntäsin kylppäriin ja vastasin että mielelläni. Päätettiin samaan syssyyn hääpäiväkin...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Häh? kirjoitti:

Tahtoisin hyviä vinkkejä kihlautumisylläreiksi. Kertokaa vinkkejänne, ketkä olette yllättäneet tai teidät on yllätetty... Haluaisin mukavan yllärin järjestää

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu