Julkkisvieras?

Ilta-Sanomissa oli tänään juttu, että Jenkeissä voi (rahalla) saada/kutsua jonkun staran kutsuilleen, vaikkapa laulamaan syntymäpäivilleen.

Pikkuhiljaa me tietysti apinoimme Amerikoista tulevia trendejä ja pari haastateltua manageria oli myös sitä mieltä, että eiköhän sama tyyli vähitellen rantaudu myös Suomeen.

Minä voisin kutsua kekkereihin Jari Tervon. Pidän hänen tavastaan kirjoittaa ja tyylistään puhua.
Liekö kallis mies?

Kenet Sinä kutsuisit ja miksi?
(Jos ei tarvitsisi ajatella palkkiota.)
241415
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Suomalainenko hänen pitäisi olla, pahus,
noita ulkolaisia olisi ollut pilvin pimein.
Sanotaan Römpän Ukko, vaikka hänen osoitettaan
en tiedä, joten kutsunkin piispa Huovisen.

Mielenkiintoinen ja aikaansa seuraava mies.

Äänestä

Jari Tervonko Olivia kutsuisit/palkkaisit?
Minä kyllä arvelisin. Onhan hän kyllä sanavalmis ja partaveitsenterävä, mutta tapansa kirjoittaa on vähintäinkin epäselvä ja kysenalainen! Ainakin teoksen: "Myyrä" perusteella arvioituna. Itseasiassa kirja kaikessa epäselvyydessään on jopa lukijaa aliarvioiva.
Ennenvanhaisessa kansakoulussakin opetettiin esittämään asiansa selkeämmin ja paremmin.

Äänestä
  • on aina subjektiivinen.
    Et kertonut, kenet sinä kutsuisit ja miksi.
    Kerro. Saanko pyytää?

    Äänestä

  • OliviaKoo kirjoitti:

    on aina subjektiivinen.
    Et kertonut, kenet sinä kutsuisit ja miksi.
    Kerro. Saanko pyytää?

    No ehkäpä...ehkäpä Jari Tervon, mutta ehdolla, että tulee vain sanaseppona, ei missään tapauksessa kirjailijana. Tai jos kirjailijana yrittää, saa lähteä saman tien.

    Äänestä

  • Pelle1Peloton kirjoitti:

    No ehkäpä...ehkäpä Jari Tervon, mutta ehdolla, että tulee vain sanaseppona, ei missään tapauksessa kirjailijana. Tai jos kirjailijana yrittää, saa lähteä saman tien.

    Kiitos vastauksestasi.Se miellytti minua.

    Äänestä

  • Kauneinta mitä tuli mieleen,juuri nyt on mieskuorot. La Cumparsita,Täysikuu,Tonavan aallot,Hopeinen kuu,ym.

    Äänestä

kutsuisin Tommy Tabermannin. Ja koko illan sais lausua runojaan ja mietelmiään.

Äänestä

...kutsuisin Veikko Huovisen jutustelemaan ja Seminaarimäen mieslaulajat (Semmarit) laulamaan.

Äänestä

saisipa Jörn Donner version vaikka...vaikka vuonna 1976!

Äänestä
  • ..pääskyni mun...

    Miten sinä nyt noin? Että ihan tupakki-älykkö Donnerin. Perusteles nyt vähän.

    Äänestä

  • Pelle1Peloton kirjoitti:

    ..pääskyni mun...

    Miten sinä nyt noin? Että ihan tupakki-älykkö Donnerin. Perusteles nyt vähän.

    orjalapsiparka olen. Onhan hänellä vaikka mitä avuja, niin olen ainakin lukenut.
    Sitten hän on niin jännittävä: ei osaa millään arvata, mihin suuntaan hän seuraavaksi heilahtaa, ei sitäkään osaa arvata, mitä seuraavaksi sanoo - ja mikä erityismielenkiintoista, ettei sitäkään tiedä, missä puolueessa milloinkin on. Virkistävää! Silmille ja mielikuvitukselle liikuntoa.
    (Se nuori JD-versiotoive on tietenkin salaisuus.)

    Äänestä

  • Pelle1Peloton kirjoitti:

    ..pääskyni mun...

    Miten sinä nyt noin? Että ihan tupakki-älykkö Donnerin. Perusteles nyt vähän.

    sinulle tuosta "pulmuni, pääskyni mun"!

    Äänestä

  • mesi_marja kirjoitti:

    orjalapsiparka olen. Onhan hänellä vaikka mitä avuja, niin olen ainakin lukenut.
    Sitten hän on niin jännittävä: ei osaa millään arvata, mihin suuntaan hän seuraavaksi heilahtaa, ei sitäkään osaa arvata, mitä seuraavaksi sanoo - ja mikä erityismielenkiintoista, ettei sitäkään tiedä, missä puolueessa milloinkin on. Virkistävää! Silmille ja mielikuvitukselle liikuntoa.
    (Se nuori JD-versiotoive on tietenkin salaisuus.)

    Nuo perustelut ovat ihan hyvät. Sitäpaitsi, itsehän Donnerisi kestitset, jos hänet 'kylääsi' saat. :))

    Äänestä

  • mesi_marja kirjoitti:

    sinulle tuosta "pulmuni, pääskyni mun"!

    ...vastaanotettu ja sytämmen syvvyyksiin talletettu. ;)

    Äänestä

Dannyn siksi,että voisin omin silmin katsoa, onko mies hörhö vai mikä. Tuulaliina Variksen, jotta seurassa olisi yksi sivistynyt ja fiksu vieras.

Äänestä

Jari Sillanpää laulamaan hiljaa korvaan.

Äänestä

Laulajan valinta kohdistuu Anna Erikssoniin, koska Annan ääni on upeinta mitä Suomenmaasta löytyy.

Jos taas mielenkiintoista keskustelua haluaa, valinta olisi joku Rinteen tai Jurkan näyttelijäsuvun jäsen. Olisi mukavaa kuulla sukujen historiaa suvun jäsenen itsensä kertomana. Onhan niitä muitakin mielenkiintoisia sukuja, mutta nämä nyt tulivat ensimmäisenä mieleen.

Äänestä

voisin rahoittaa tyttäreni häät osittain siten, että myisin ulkopuolisille lippuja korkeaan hintaan. Sukumme häät ovat hauskoja, moni ei koskaan ole ollut vastaavanaisissa. Tämä edellyttää tietysti päähenkilöiden suostumista.

Äänestä

Unohdettiinko hänet kokonaan.
Empä kutsuisi minäkään, en vaikka vähän maksaisi.

Mutta Tomi Metsäketo, hän olisi poikaa....

Äänestä

koska maailma on pullollaan mielenkiintoisia ihmisiä.
Minun kotiini tulisi varmaankin Katri Helena. Hän on ihmisenä aito, empaattinen ja syvällisesti ajatteleva. Saisimme varmaankin mielenkiintoisia keskusteluja aikaiseksi.
På svenskalla hankkisin kuningatar Silvian luokseni. Hän on todella mielenkiintoinen ja hänen elämästään kyllä riittäisi kuunneltavaa ilman, että itse tarvitsisi sanoa yhtään mitään!

Äänestä

synttäreillä oli yksi tangokuninkaalisista. Siellä oli musiikki liian kovalla kuten nykyään monissa paikoissa. En haluaisi mitään julkkiksia omiin juhliini, mieluummin vaikka yhteislaulua ja seuraleikkejä, joihin kaikki voisivat osallistua.

Äänestä

Saahan tällaisen julkun nyt jo Suomessakin käyttöönsä. Kun tarpeeksi maksaa niin seisoo vaikka päällään.

Itse palkkaisin (älkää nyt sanoko hömpötykseksi)- Maija Vilkkuman laulamaan.

Äänestä
  • Polyteknikkojen kuoro saisi laulaa serenadeja parvekkeen alla, on vaan syntymäpäivä talvella.

    Äänestä

Teit kinkkisen kysymyksen, mutta pienen miettimisen jälkeen ehkä näin:
* Jari Sillanpää laulamaan
* Katri-Helena keskustelemaan
* Jaakko Teppo hauskuuttamaan
* Kari Heiskanen silmäniloksi
* Matti Nykänen kertomaan muistojaan

Terveisin Ilona(nne)

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


OliviaKoo kirjoitti:

Ilta-Sanomissa oli tänään juttu, että Jenkeissä voi (rahalla) saada/kutsua jonkun staran kutsuilleen, vaikkapa laulamaan syntymäpäivilleen.

Pikkuhiljaa me tietysti apinoimme Amerikoista tulevia trendejä ja pari haastateltua manageria oli myös sitä mieltä, että eiköhän sama tyyli vähitellen rantaudu myös Suomeen.

Minä voisin kutsua kekkereihin Jari Tervon. Pidän hänen tavastaan kirjoittaa ja tyylistään puhua.
Liekö kallis mies?

Kenet Sinä kutsuisit ja miksi?
(Jos ei tarvitsisi ajatella palkkiota.)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu