Miten te koiralliset olette pärjänneet pienen lapsen kanssa? Ihmettelen myös sitä, että vaikka kuinka imuroisi ja harjaisi koiraa päivittäin niin karvanlähdön aikaan lattialla on taas hetkisen kuluttua karvoja, joutuuko ne konttaavan lapsen hengitysteihin? Entäs lelut kuinka ne pysyy karvattomina? Teenkö kärpäsestä härkäsen murehtimalla näitä jo etukäteen ennen kuin vauva on syntynyt? Kaikki kokemukset aiheesta kiinnostaa.
Koira ja vauva
tuleva äiti
5401
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kun kuopuksemme syntyi 7v. sitten ,meillä oli 5-vuotias tiibetinspanieli,joka oli hyvin leimautunut minuun (perheen äitiin).Vauvan synnyttyä teimme kaikki tutustumisrituaalit ,mutta koiramme ei koskaan oppinut hyväksymään vauvaa.Suurimmat ongelmat tulivat,kun vauva oli vajaa puolivuotias ja olisi jo kaivannut lattiallaoloa.Koira murisi vauvalle,ei muille.Emme uskaltaneet jäädä katsomaan kuinka kävisi,vaan luovuimme koirasta raskain sydämin.Koira voi olla tosi nopea käänteissään ja ehtiikö siihen väliin ,pelotti meitä.
Uuden koiran hankimme tytön ollessa 4-vuotias.Hankimme villakoiran,josta ei lähde karvaa.Työtä sen turkin hoidossa tietenkin on,mutta karvaton huusholli ja koiran tottelevainen luonne korvaavat kyllä kaiken.Ongelmia ei nyt ole ollut.
Tämä on vain yksi tapaus ja varmasti toisilla on kokemuksia,jossa kaikki on sujunut hyvin.
Meillä piski oli n.vuoden ikäinen kun vaavikin tuli taloon,leppoisa epeli hyväksyi lapsen ilman vaikeuksia.Ihan pienenä lasta ja koiraa ei jätetty kahden kesken esim.toiseen huoneeseen jo pelkästään vahinkojen välttämiseksi(astuu päälle yms.)Karvaa lähtee jonkin verran muttei siitä ihmeempiä haittoja ole ollut,kukaan ei ole niitä liikaa saanut kurkkuunsa.Normaali siisteys saa riittää,liialla höösäämisellä vaan ruokitaan näitä allergioita sun muita.
Siis tervettä maalaisjärkeä peliin.
Molemmille tasapuolisesti huomiota niin "kateellisuus" ei ala kalvamaan,eikä liikaa suojella lasta koiralta.
Tämä kiinnostaa siksi kun otin 5v vuotta sitten erään lapsiperheen "hylkäämän"tipsun tampereelta.
Olisi ollut kiva sanoa tämän koiran omistajille pari valittua sanaa:) Onnea sen villakoiran kanssa, Varmaan senkin annatte pois kun toinen lapsi syntyy. Tuollasille ei koiraa ollenkaan:((((
Koiramme muutti ystäväni perheeseen toisen tipsun kaveriksi ja tapaamme aina välillä.Koira rakastaa meitä edelleenkin ja oma sydän aina itkee,kun lähdetään.Joten ihan onnellinen koiran elämä meidän entisellä on ollut.
Aika rankasti minua arvostelit, vaikka itse tiedänkin, että silloisessa tilanteessa se oli ainut järkevä ratkaisu.Jokainen saa tietysti ottaa millaisia riskejä lapsen turvallisuuden suhteen kuin haluaa, minä en vain uskaltanut riskiä ottaa.Muuten, koirasta luopuminen on tosi rankka juttu henkisesti.Ei sitä tavallinen ihminen ihan noin vaan tee!