sijoituskoiraa

Olen jo pitemmän aikaa tiettyä rotua katsastellut ja päättänyt myös rodun edustaja hankkia, pitemmällä tähtäimellä en pitäisi mahdottomana, että joskus jopa kasvattaisin rotua.
Mutta koska olen aika amatööri näyttelyiden ja muunkin kasvatushommien suhteen, ajattelin että sijoituskoira voisi olla hyvä vaihtoehto.
Näin pääsisin ehkä parhaiten rotuun, kasvatukseen, näyttelytoimintaan ja kaikkeen muuhun tutustumaan.

Eli, voinko kysellä kasvattajilta mahdollisuutta sijoituspennun ostamiseen?
Vai pidetäänkö minua hulluna, jos alan sijoitusta ehdottelemaan?

Sijoitussopimuksen tekisin ainoastaan kennelliiton kaavakkeen mukaisesti, mielestäni sopimuksessa on kaikki oleellisimmat asiat mainittu.

Jos joku kasvattaja viitsisi vastata, miten te suhtautuisitte ihmiseen, joka kyselee sijoituspentua?
4263
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Jos olet noin epävarma itsestäsi ja suunnittelet kasvattajaksi ryhtymistä, niin kannattaisi harkita ensinnäkin vielä pari kertaa.
Sitten voisit ottaa yhteyttä ko.rodun kasvattajiin ja kysellä sieltä.

Tosiaan, jos sinun pitää hakea turvaa ja itsetuntoa täältä; eli minkätahansa rodun kasvattajilta, niin olet aika heikoilla jäillä.

Ei kukaan kasvattaja voi puhua ´toisen suulla´, eli joka rotu on omansa ja jokainen kasvattaja on myös ihminen ja yksilö.

Äänestä
  • En ole epävarma, jos olet asian noin tulkinnut, olet tehnyt silloin omat johtopäätöksesi ja mahdollisesti olen hieman huonosti tarkoitukseni ilmaissut.
    Jos olisit kirjoitukseni lukenut, tietäisit, etten ole suunnitellut kasvattajaksi ryhtymistä, kirjoitin ainoastaan, etten pitäisi mahdottomana ajatusta ryhtyä myös _joskus_ kasvattamaan rotua.
    Tiedätkös muuten, että monet kasvattajat ovat aloittaneet kasvattamisen juuri sijoituskoiralla?
    Ihan vain nippelitietona...

    Minä en ole hakenut turvaa tai itsetuntoa täältä, halusin kasvattajien vastauksia siihen, miten he suhtautuvat asiaan, jos sijoituspentua kyselen heti alkuunsa. Edes hyvällä itsetunnolla ei pysty kasvattajien mielipiteitä päättämään!

    Ja kyllä, minulla on tavallaan myös oma lehmä ojassa, haluan parhaan pennun, osin myös siksi, että saattan joskus rotua kasvattaa. Osin myös siksi, että vain haluan parhaan! Haluan myös päästä "piireihin" sisään, haluan jonkun joka opastaa näyttelytouhuissa yms. Mielestäni kaiken voin parhaiten saada sijoituspennun kautta, vai onko sinulla mahdollisesti parempia ideoita?

    Jos haluaisin vain "kasvattaa", en tarvitsisi siihen sijoituspentua, voisin vain ostaa sopivia koiria.

    Äänestä

aina kannattaa kysellä ja varsinkin kun selität kasvattajalle miksi etsit sijoitus koiraa, mielestäni perustelu oli hyvä. Koska on myös sijoituskoiran etsijöitä, jotka luulevat tällä tavoin saavansa ilmaisen koiran ja näinhän asia ei missään nimessä ole.

Äänestä

on suorastaan pulaa. Jos sellaisen omaat, on sinulla myös varaa valita hyvä kasvattaja. Kannattaa tutustua etukäteen kasvattajan hyvin, että huomaa toimiiko kemiat. On sitten ikävää, kun sukset menevät ristiin.

Niin, ja paljon on tosiaan niitä, jotka luulevat, että sijoituskotia tarjoamalla saa koiran ilmaiseksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


etsivä kirjoitti:

Olen jo pitemmän aikaa tiettyä rotua katsastellut ja päättänyt myös rodun edustaja hankkia, pitemmällä tähtäimellä en pitäisi mahdottomana, että joskus jopa kasvattaisin rotua.
Mutta koska olen aika amatööri näyttelyiden ja muunkin kasvatushommien suhteen, ajattelin että sijoituskoira voisi olla hyvä vaihtoehto.
Näin pääsisin ehkä parhaiten rotuun, kasvatukseen, näyttelytoimintaan ja kaikkeen muuhun tutustumaan.

Eli, voinko kysellä kasvattajilta mahdollisuutta sijoituspennun ostamiseen?
Vai pidetäänkö minua hulluna, jos alan sijoitusta ehdottelemaan?

Sijoitussopimuksen tekisin ainoastaan kennelliiton kaavakkeen mukaisesti, mielestäni sopimuksessa on kaikki oleellisimmat asiat mainittu.

Jos joku kasvattaja viitsisi vastata, miten te suhtautuisitte ihmiseen, joka kyselee sijoituspentua?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu