Ajatelkaapa

Jos ja kun sinulle tulee toiselta paikkakunnalta vieraita, tai ulkomailta, niin miten esittelet Vaasan kaupunkia heille? Mitä näytät ja minne viet? Siinä on ideat aika vähissä sen jälkeen kun on pakollinen kiertoajelu tehty:)

Nimittäin kerran oli yksi tuttu Englannista käymässä. Ajelutin häntä keskustassa aikani ja esittelin kaupunkia joka vinkkelistä. Sitten hän kysyi näin: "Okey we have seen this area but where is the downtown?" Eli hän odotti että jossain on vielä joku "todellinen" keskusta:) heh! Kun kerroin että tämä on nyt sitä keskustaa niin hän pyöritteli silmiään että "ohhoh".
Tietenkin Vaasa on pieni kaupunki mutta kyllä pienemmissäkin paikoissa on jotain esiteltävää ja nähtävää. Samaa pitäisi kyllä Vaasasta löytyä. Eli "se jokin todellinen nähtävyys" olisi saatava.
7388
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

kerran ( edes) opastetulle bussikierrokselle täällä Vaasassa, hämmästyt todella mitä kaikkea Vaasa voi tarjota nähtävää. Silmäni aukesivat kun ajoin ensimmäisen kerran oppaan johdolla bussia. En tiennyt minäkään mitä kaikkea Vaasa voi tarjota ulkopaikkakuntalaiselle / ulkomaalaiselle. Ja tämä on tosi.

Äänestä
  • kyllä kehua kestää ja Vaasa varsinkin. Minulla on ollut kymmenittäin ulkomaisia vieraita joille
    olen kaupunkini esitellyt. Täällä on tosi paljon näyttämistä että jos on kahden päivän vierailu
    niin tungosta on ohjelmasta. Jos kesällä niin silloin tehdään saaristoristely, meidän saaristomme kuuluu maailman kolmanneksi kauneimpaan saaristomme ja saamme ylpeinä esitellä maailan luonnonperintö maisemaa. Vieraitten kanssa kauniina kesäpäivänä lounastaa Jannen saluunalla,
    tutustua Raippaluotoon ja Björköbyyhyn ja syödä päivällinen Suomen suurimman sillan kupeessa ja sen jälkeen huvilalle saunomaan ja istumaan iltaa
    ja nauttimaan saariston pontikkaryyppy ja siinä kertoa Vaasasta tänään ja historiasta. Seuraavana päivänä tutustuminen vanhaan Vaasaan, kävely torilla ja Rewell centerissä. Lounas hyvässä ruokapaikassa esim Stramppenilla vaikka ruuan laatu ei siellä aivan päätähuimaava olekaan. Käynti kirpputorilla ja sieltä Vaskiluotoon ja tutustuminen Vaasan satamaan.
    Sitten käynti Pohjanmaan museossa ja Tripiclandiassa. Tässä on kahden päivän ohjelma
    ja vieraat ovat olleet hyvin tyytyväisiä. Jos on korkeimpia viraita niin kaupungin johto ottaa vastaan ja vielä tehdastutustumiset Wärtsilään ja Romppaan. Kyllä meillä riittää kehumista ja näyttämistä yllin kyllin. Jos on taiteesta kiinnostunut, niin Tikanojan taidekoti on tutustumisen arvoinen. On mielikuvituksen puutetta jos meillä ei ole mitään näyttämistä.

    Kun olen itse ulkomailla niin minulle on näytetty
    paikallista kylää ja sen elämää kyläpäällikön johdolla käyty tutustumassa taiteilija-ateljeeseen, koruverstaaseen, kyläkouluun, terveyskeskukseen. On sitten voinut vertailla mitä meillä on ja miten on.

    Pentti

    Äänestä

  • porkan kirjoitti:

    kyllä kehua kestää ja Vaasa varsinkin. Minulla on ollut kymmenittäin ulkomaisia vieraita joille

    kuulu Mustasaaren kuntaan? Ja taitaa Björköbykin kuulua?

    Waasa on aina omimassa muiden nähtävyyksiä omikseen ...

    Vaasan saaristossa ei oo hirveesti kattomista. Se on loppujen lopuksi TYLSÄ! Uskon että Vanhan Vaasan esittely ei kiinnosta juuri ketään. Ei ne rauniotkaan jaksa ketään sytyttää. Torielämä on kuollutta, oli sitten kesä tai talvi. Raippaluodon sillan voisi näyttää, se on Suomen mittakaavassa isohko. Vaasan kirpputorille ei viitsisi vieraita juuri viedä, on sen verran aneemista kauppatavaraa niissä, jotain vanhoja yskänlääkepulloja ja kalsareita. Vaasan sataman voisi esitellä juuri siitä syystä miten onneton se on. Ja kyllä RG Linen laiva on PIENI LAIVA. Se on kuin joku sillipurkki. Tikanojan taidekoti vois olla jees jos siellä olis joku hyvä näyttely just silloin.

    Äänestä

  • minne mennä? kirjoitti:

    kuinka voi olla mielikuvituksetonta!!!!!
    Täällä Vaasassa on näyttämistä, tekemistä,
    olemista aivan riittämiin. Silmät ummessako sitä eletään? Jonku muun pitää ajatella puolestasi.
    Täällä on niin paljon näyttämistä ja aina on ollut kuten ulkomaisetkin innostuneita. Vielä vuosikymmen jälkeen on tullut minulle kiitoksia ikimuistettavasta saaristomatkasta. Se oli todella rattoisa. Ja Palosaarella on studenttityttöjen friipeti aina lämöisenä. On konserteeja kesällä ja talvella, on biletyspaikkoja jne jne... Mitä vielä pitäisi olla???? Minä olen esitellyt omaa kotikylääni ja kyllä on riittänyt kiinnostusta. Se on itsestä kiinni mitä esittelee ja kuinka.

    Äänestä

  • whkl kirjoitti:

    Voidaan esitellä vaasan varuskunta: "tässä oli ennen vaasan rannikkopatteristo".

    Kohta voidaan esitellä asema: "tänne tuli joskus junia".

    Satama: "tuo pieni laiva on tuolla vaasan ylpeys".

    Rauniot Vanhiksessa: "eikö ookkin mahtavat"

    Kansainvälisyys: "puhu suomea sairaalassa ja sinua ei ymmärretä".

    Jokaisessa kaupungissa ja kylässä on omat museonsa ja teatterinsa. Eivät ne mitään ainutlaatuisia ole.
    Konsertteja täällä ei ole juuri koskaan. Liian kaukana artisteille, eikä ole mitään hyvää keikkapaikkaakaan jonne joku isompi stara tulisi.

    Sellainen olisi ehdoton juttu vaasalle. Saatais tännekin suurempiakin nimiä esiintymään.

    Tapahtumat: Water Carnival. huh huh.

    Äänestä

  • siis niinku kirjoitti:

    yhtä paljon herättää kiinnostusta

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

jos kirjoitti:

Jos ja kun sinulle tulee toiselta paikkakunnalta vieraita, tai ulkomailta, niin miten esittelet Vaasan kaupunkia heille? Mitä näytät ja minne viet? Siinä on ideat aika vähissä sen jälkeen kun on pakollinen kiertoajelu tehty:)

Nimittäin kerran oli yksi tuttu Englannista käymässä. Ajelutin häntä keskustassa aikani ja esittelin kaupunkia joka vinkkelistä. Sitten hän kysyi näin: "Okey we have seen this area but where is the downtown?" Eli hän odotti että jossain on vielä joku "todellinen" keskusta:) heh! Kun kerroin että tämä on nyt sitä keskustaa niin hän pyöritteli silmiään että "ohhoh".
Tietenkin Vaasa on pieni kaupunki mutta kyllä pienemmissäkin paikoissa on jotain esiteltävää ja nähtävää. Samaa pitäisi kyllä Vaasasta löytyä. Eli "se jokin todellinen nähtävyys" olisi saatava.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu