Zyxel 660

On hyvä purkki kun ei käytetä wlan puolta olleskaan...Yhteen sopivuus on jostain syvältä..pätkii wlan puolella niin että monelta on hermot mennyt ja purkki joutanut myyntiin/roskiin.

Ongelmia on esiintynyt eniten Intelin wlan piireillä varustetuissa läppäreissä..Esim 2000 sarjalaisissa muut muutkin valmisteet ovat olleet epäkelpoja zykkelin purnukan kanssa.
4698
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Itsellä purkki temppuili aikansa kunnes menetin hermoni ja postitin sen huoltoon. Johan alkoi toimimaan, huollon jälkeen ei ole pätkinyt ollenkaan.

Äänestä

Itte olen käyttänyt ZyXELin kanssa ongelmitta neljää eri laitetta, joista parhaimmillaan kolmea yhtä aikaa (ja nopeutta on piisannut tavalliseen surffaukseen ihan riittävästi 1Mbit/s liittymästä):
-ASUS -emolevyn oma WLAN
-Fujitsun läppärin oma WLAN
-LG:n läppärin oma WLAN
-Nokian 9500-kommunikaattori
Yhteys saadaan aina ja parhaimmalla mahdollisella nopeudella. ZyXELin malli on P660HW-61. Matkaa modeemiin mikroista on ollut tosin vain viitisen metriä enimmillään ja välissä on ollut vain puuseinää, joten hankalampia olosuhteita en ole kokeillut. Enkä tiedä, onko noissa läppäreissä Intelin WLAN-piiriä.

Kerrotko tarkemmin, millä läppäreillä olet kokeillut ja muuta mahdollista asiaan liittyvää?

Äänestä
  • Ja firmwaren olen päivittänyt uusimpaan PE.9:ään silloin kun se tuli ja nyt käytössä on PE.10. Tällä hetkellä uusin kai on jo PE.11, johon päivittänen sitten kunhan joskus viitsin.

    Jos sinulla on vanha firmware, niin kannattanee päivittää uudempaan ja sen jälkeen resetoida modeemi ja laittaa mahdolliset asetukset uudestaan (VPI/VCI, WLANin suojaukset).
    http://www.zyxel.fi/?deptid=11189 (PE.11 täältä)

    Äänestä

Omassa käytössä moinen ja Centrino-kannettava, Intel 2200 WLAN tai jotain, jossa oudosti tuntuu Linux-puolella langaton toimivan sähäkämmin kuin XP-puolella. Ei se yhteys XP:lläkään katkeile tai töki, mutta Linuxilla ei huomaa kertakaikkiaan mitään eroa langalliseen yhteyteen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


joopati joo kirjoitti:

On hyvä purkki kun ei käytetä wlan puolta olleskaan...Yhteen sopivuus on jostain syvältä..pätkii wlan puolella niin että monelta on hermot mennyt ja purkki joutanut myyntiin/roskiin.

Ongelmia on esiintynyt eniten Intelin wlan piireillä varustetuissa läppäreissä..Esim 2000 sarjalaisissa muut muutkin valmisteet ovat olleet epäkelpoja zykkelin purnukan kanssa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu