Aika loppuu...

Enää vajaa kaksi kuukautta Sävelradiolla elinaikaa jäljellä. Varsinkin iltaisin ja öisin on tullut kuunneltua kanavan keski-ikäistä miellyttävää musiikki tarjontaa. Kyllä vituttaa Huovisen ja viestintäneuvoksien poliittinen kähmintä ja amatöörimainen toiminta. Aiotteko keski-ikäiset keskisuomalaiset vielä äänestää Huovisen eduskuntaan tekemään tihutöitään?
18988
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Kun puhut keski-ikäisistä, puhu vain omasta puolestasi. Hirveetä, jos joku antaa formilat maksulliseksi panevan Karhuvaaran riehumisen vaikuttaa äänestyspäätökseensä.

Äänestä
  • Mitä on formilat?

    Äänestä

Huovinen laittoi Suomen rikkaimman henkilön edun puolen miljoonan kuulijan edun edelle. Asia valmisteltiin tietenkin salassa ilman kansalaiskeskustelua. Asian luonne ei ainakaan estänyt etteikö asiasta olisi ennalta voinut tiedottaa. Kyllä prosessi pitäisi pistää uusiksi.

Äänestä
  • palstalla ja muuallakin on tohistu jo iät ja ajat.
    pääpaino oli tosin paikallisuuden korostamisella ja musalistojen vastustamisella.

    maikkari lähti vaan soitellen sotaan, siis lobbaamaan kilpailijoille huonompia etuja. itseltä jäi sitten selusta varmistamatta. kun ministeriö sanoi että luvat jaetaan puhtaalta pöydältä niin olisi kantsinu uskoa myös. etenkin kun omistus meni ulkomaille. olihan se siinä vaiheessa selvää että swelcom tulee geimeihin mukaan

    Äänestä

  • johan tuosta kirjoitti:

    palstalla ja muuallakin on tohistu jo iät ja ajat.
    pääpaino oli tosin paikallisuuden korostamisella ja musalistojen vastustamisella.

    maikkari lähti vaan soitellen sotaan, siis lobbaamaan kilpailijoille huonompia etuja. itseltä jäi sitten selusta varmistamatta. kun ministeriö sanoi että luvat jaetaan puhtaalta pöydältä niin olisi kantsinu uskoa myös. etenkin kun omistus meni ulkomaille. olihan se siinä vaiheessa selvää että swelcom tulee geimeihin mukaan

    Juuri näin. Kyllä mielestäni voisi myöskin ko. radion lupahakemukset täyttäneet katsoa peiliin...
    Lobbaus on isojen poikien taitolaji... Eikä änkkääminen...

    Äänestä

  • Röhde kirjoitti:

    Juuri näin. Kyllä mielestäni voisi myöskin ko. radion lupahakemukset täyttäneet katsoa peiliin...
    Lobbaus on isojen poikien taitolaji... Eikä änkkääminen...

    Eihän Sävelradio nyt varmaankaan maailman paras kanava ole, mutta se on AINOA KANAVA radio suomen ohella, mikä tarjoaa jotain meille keski-ikäisillekin. Tuskin bassoradio, lesbofm ja uusi nuorisokanava juuri kiinnostaa nykyisiä Sävelradion kuuntelijoita. Kun kanava kerran hiljenee niin se hiljenee ikiajoiksi. Siksi pidämme Sävelradiosta kiinni. Ihan sama kuka kanavan omistaa - mitenkään omistaja ei "lyö lävitse" radion ohjelmissa.

    Äänestä

  • SSlaager kirjoitti:

    häh???????

    Äänestä

  • nuorisokanava kirjoitti:

    häh???????

    Erkon dynastia sai kaksi uutta toimilupaa, toinen lesboFm, toinen 25-44 vuotiaille miehille tarkoitettu rock-kanava. Luulisi näiden nykyistenkin rokkikanav ien riittävän. Katso jostakin nettisivulta Suomen väestän jakautumista kuvaavaa ikäpyramidia.

    Äänestä

  • SSlaager kirjoitti:

    Erkon dynastia sai kaksi uutta toimilupaa, toinen lesboFm, toinen 25-44 vuotiaille miehille tarkoitettu rock-kanava. Luulisi näiden nykyistenkin rokkikanav ien riittävän. Katso jostakin nettisivulta Suomen väestän jakautumista kuvaavaa ikäpyramidia.

    että kisaa lähinnä radio suomen kanssa hautaan menevistä. -> ei kaupallista potentiaalia. erotettakoon kaupallisesta toiminnasta public service yleisöt

    Äänestä

  • SSlaager kirjoitti:

    Erkon dynastia sai kaksi uutta toimilupaa, toinen lesboFm, toinen 25-44 vuotiaille miehille tarkoitettu rock-kanava. Luulisi näiden nykyistenkin rokkikanav ien riittävän. Katso jostakin nettisivulta Suomen väestän jakautumista kuvaavaa ikäpyramidia.

    muka? Kaltaisesi keski-ikäiset pitävät Bay City Rollersia ja Dannya rockina. Sitä moni kalkkis luulee, että joku So Called Plan tai muu teinipaska on jotain rockia. No eipä ole, eikä Tö Biitles ole klassista musiikkia.
    Suomessa on toiminut osavaltakunnallsesti vain yksi rock asema, eikä se todellakaan ole ollut esim Uusi Kissis tai ÄNÄRJII Novasta puhumattakaan.
    Teille keski-ikäisille (lue. 65-v ---> ) sopii ihan hyvin Iskelmä ja Radio Suomi! Vai ovatko nekin niin sanottuja "nuorten" "rock" kanavia!?

    Äänestä

ääähh.. vielä kaks kuukautta? perkele! olisi joutanut teuraaksi jo ajat sitten. tämä on vissiin dementikoille tarkoitettu kanava jotka eivät muista mitä viisi minuuttia sitten tapahtui? ei edes nova pahimpina aikoinaan kierrättäny samoja biisejä yhtä tehokkaasti. alkaa lähennellä jo mielisairautta moinen touhu.

Äänestä
  • Halvat on sunkin huvit.

    Äänestä

  • on huvit kirjoitti:

    Halvat on sunkin huvit.

    juuri sunlaisten takia meillä ei ole pääsääntöisesti kuin halpoja soittolistaradioita, kiitos siitä.

    Äänestä

  • abugarcia kirjoitti:

    juuri sunlaisten takia meillä ei ole pääsääntöisesti kuin halpoja soittolistaradioita, kiitos siitä.

    Ole hyvä.

    Äänestä

  • Ei kai se ole sulta pois, jos yksi vanhemmillekin kuuntelijoille tarkoitettu kanava jäisi toimimaan.

    Äänestä

  • se ole kirjoitti:

    Ei kai se ole sulta pois, jos yksi vanhemmillekin kuuntelijoille tarkoitettu kanava jäisi toimimaan.

    kyllä se olisi minulta pois, eipähän enää kukaan duunissa vahingossakaan kääntäisi sitä päälle, ellei sitten haluasi kuunnella kohinaa. tosin sitäkin ennemmin kuin jotai scunt mckenzien friscoa, hirveä rostin "hittejä" kirkan "ikivihreitä" pepe willbergin raiskaamia biisejä, simon&garfuckelin parhaita huonouksia, die!ana rossia..eeih, orbisonin pretty womania...
    kokeile ite pakkokuunnella samaa kanavaa 8h ja 5 vrk viikossa parin viikon ajan.

    Kuunneltu on ja kuunnellaan jatkossakin niin kauan kuin kuuluu. Anna hyvä ihminen erilaisille kanaville mahdollisuus , jos ei tykätä niin vaihdetaan kanavaa . Yksinkertaista eikö totta. Jos Sävelradio on kolmanneksi kuunnelluin kaupallinen kanava, niin et sinäkään täysin oikeassa ole. Kuuntele Iskelmää, jos haluat oikeata hömppäkanavaa kuunnella.

    ei minulla ole mitään humppaa/iskelmää vastaan, kyrpii vaan se toiston toistaminen. eikö radioasemilla todellakaan ole minkäänlaista mielikuvitusta nykyään. ja vaihdan kyllä kanavaa aina kun se on mahdollista.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

SSlaager kirjoitti:

Enää vajaa kaksi kuukautta Sävelradiolla elinaikaa jäljellä. Varsinkin iltaisin ja öisin on tullut kuunneltua kanavan keski-ikäistä miellyttävää musiikki tarjontaa. Kyllä vituttaa Huovisen ja viestintäneuvoksien poliittinen kähmintä ja amatöörimainen toiminta. Aiotteko keski-ikäiset keskisuomalaiset vielä äänestää Huovisen eduskuntaan tekemään tihutöitään?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu