23v neitsyt

tosi tarina

Olin odottanut, etsinyt ja kaivannut ihmistä joka saa minut tuntemaan sitä jotain suurta, mistä aina puhutaan. Kun tätä mahtavaa tunnetta ei löytynyt, huomasin olevani jo niin "vanha" että neitsyys alkoi tuntumaan taakalta. Olihan noita miesehdokkaita ollut, mutta jarruttelin minkä ehdin. pelotti, oma kokemattomuus.
Eräänä kauniina kesäiltana olin kavereiden kanssa baarissa. Siellä minulle tuli juttelemaan eräs mies, (aksu) jonka kanssa oltiin aikaiseminkin tavattu baari-illan merkeissä. Komea mies, kuin suoraan päiväunistani. Siinä sitten illan aikana Aksu alkoi osoittamaan aikalailla huomiota minuun. Kosketteli vaihvihkaa, antoi yllättäen pusun, pyysi vähänväliä tanssimaan, tiiviisti lähekkäin. Aksu sai käytöksellään minut tuntemaan itseni halutuksi ja ujous katosi.
Myöhemmin illasta Aksu kyseli lähtisinkö käymään kahvilla hänen luonaan. Mietin hetkisen ja sanoin että lähden. Aksu oli aikalailla kännissä, joten ajattelin nyt lähtee neitsyys, tämä mies ei muista huomenna mitään. Lähdimme kävelemään noin puolen kilometrin päähän, mukaan lähti Aksun kaveri ja hänen uusi tuttavuus.
Pääsimme asunnolle ja Aksu herrasmiehenä keitti kahvit, kuten oli luvannut. Menimme Aksun kanssa parvekkeelle juomaan kahvia ja juttelemaan.
Tultuamme sisälle Aksun kaveri lähti tuttavansa kanssa pois. Aksu kyseli haluanko jäädä yöksi, voisin kuulemma nukkua vaikka hänen tyttönsä sängyssä (ei ollut kotona) tai tulla hänen viereen, ihan nukutaisiin vain. No viereen tietyti, jos kerta yöksi jään.
Valoit pois, vaatteet pois ja peiton alle. Sydämeni hakkasi tuhatta ja sataa, tässäkö se nyt sitten menisi. Aksu oli aika humalassa, ehkä hän ei kykene mihinkään.
Aksu kaappasi heti minut kainaloon, siinä muutama kuuma suudelma vaihdettiin. Hyvät yöt toivotettiin ja alettiin nukkumaan. Eihän siinä uni tullut.. Kohta Aksun kädet alkoivat vaellella vartalollani. Silittivät, tunnustelivat ja vihdoin löysivät tiensä rinnoilleni. rintani oikein odottivat kosketusta, nännit olivat jo kovettuneet odotuksesta. Samaan aikaan Aksun toinen käsi vaelteli reisiäni pitkin kohti jo märkää vakoani. Huokailin kaipuusta, vaikka samalla kokoajan jännitin. Aksu kuiski ihania helliä sanoja korvaani jatkaen samalla tutukimusmatkaani. Aksu ohjasi käteni, jo täydessa valmiudessa olevalle kalulleen. Säikähdin, tämänkö pitäisi mahtua sisääni. Hieman rohkaistun ja aloin kosketella Aksun kalua, tunnustelin ja kosketin hieman arasti. Aksu huomasi epäröintini ja luontevasti vaihtoi asentoa ja siirtyi suutelemaan rintojani. Ja sehän tuntui hyvältä. Suuteli, imi, näykki ja sai minut kiemurtelemaan himosta. Jossain välissä Aksu kyseli miksi jännitän?! sanoin etä olen niin kamalan ujo ja tämä kelpasi vastukseksi. Hyvin luontevasti Aksu levitti jalkojani, kuiskien samalla kiihottavia asoita. Aksu kiinnitti huomiotani kuiskailulla ja suutelulla niin, että itse kalun työntäminen vakooni meni kuin puolihuomaamatta. Huomasinhan minä sen, sävähdin kivusta, Aksu pysähtyi vähäksi aikaa, neuvoi minua, rentoudu, niin ei satu, keskittyen suutelemaan. Ja jatkoi sitten työntymistä sisääni. Ajattelin tältäkö se tuntuu, Aksun aloittaessa hitaasti työnnöt. Olin kiihottunut, halukas, mutta kuitenkin niin pelokas, että en osannut oikein nauttia täysin siemauksin. Ei tuntunut pahalta, mutta ei oikein hyvältäkään.
Aksu kiihdytti tahtiaan ja laukesi sisääni.
Pusu ja sitten Aksu lähti suihkuun. Oikea känninen pikapano. Pomppasin nopeaa ylös ja menin heti Aksun jälkeen suihkuun. Seisoin suihkun alla kauan aikaa. Kömmin takaisin sänkyyn, jossa Aksu kuorsasi jo täyttä päätä.
Ajattelin, onpa nyt sitten neitsyys menetetty, en oikein tuntenut mitään. Nukuin pari tuntia Aksun vieressä ja lähdin pois.
Aksulla oli puhelinnumeroni, joten jätin lapun keittiön pöydälle, "menin jo, soita jos haluat vielä nähdä". Ajattelin kuitenkin, että jos tästä miehestä viel jotain kuuluu, johan on ihme.
Vaan niin kävi että puhelin soi seuraavana päivänä ja Aksu kyseli kuulumisia. Ihmetteli kun olin sillälailla häipynyt. Ja kyseli uusinta tapaamista. Sovittiin että menen käymään ruokatunnilla.
Siellähän se komistus minua odotteli. Ja kuten oikein arvasin, oli ollut niin kännissä edellisenä iltana, ettei muistanut mitään. Se meni juuri niin kuin olin ajatellut. Siinä sitten eksyttiin sängyn puoelelle ja homma meni jo paljon paremmin. Ratsastin Aksun päällä, Aksun samalla hyväillessäni minua, sain elämäni ensimmäisen orgasmin yhdynnässä. Aksu tuli heti minun jälkeen. Käytiin suihkussa ja jatkoimme kumpikin matkaa työpaikoillemmme. Taas pikapano. Mutta tämä tyttö hymyili koko loppupäivän.
Näiden sattumien jälkeen olimme pari viikkoa erossa, mitä nyt sillointällöin soiteltiin. Minulla oli siinä välissä pari yhden yön juttua, joilla hain hieman kokemusta.
Siinä vain kävi niin että tutustuimme Aksun kanssa paremmin ja aloimme seurustelemaan. Myöhemmin olen kertonut ensimmäisestä illastamme ja neitsyyteni menetyksestä. Aksu on antanut kyllä korkojen kera nautintoa minulle joka jäi ekakerrasta uupumaan. Ne on juttuja sitten erikseen.
Mutta näinkin voi käydä. Piti olla vain neitsyyden menetys ja vieläkin ollaan yhdessä.

1

17327

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • MINÄ VAAN

      Harvemminse eka kerta mikään nautinto on

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta

      Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei
      Kansallinen Kokoomus
      438
      1901
    2. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      150
      1237
    3. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      90
      1141
    4. Mitä kaivattusi

      pelkää? 👻
      Ikävä
      113
      1131
    5. Mitähän ajattelet

      Nykyään minusta tai meistä tai tapahtuneista?
      Ikävä
      69
      1125
    6. Miksi naiset tuoksuvat vaihdevuosien tietyssä vaiheessa todella etäännyttäviltä

      Mietin tätä, onko luojalla ollut jokin tarkoitus näin voimakkaan lemun aikaan tekemiselle. Monet ajattelevat miten joku
      Sinkut
      176
      984
    7. Hankkikaa elämä

      Tiedetään että hän on mielenkiintoinen mutta rajansa kaikella.
      Ikävä
      100
      783
    8. Sinun silmiisi kun

      Katson niin ymmärrän sen. 👁️👁️👀
      Ikävä
      45
      701
    9. Voisitko mies auttaa..

      Ottaisit yhteyttä vielä kerran, jos haluat? 🤔 Jätäthän ilkeät kommentit pois.
      Ikävä
      50
      699
    10. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      57
      664
    Aihe