Kävin siihen aikaan kun vielä olin energisempi, iltakoulua jossa kertasin lukiota ja parantelin numeroita. Koulussa tapasi hyvin erilaisia ihmisiä ja syntyi mielenkiintoisia keskusteluja monista asioista. Opettajatkin olivat hyviä persoonia ja ottivat meidät oppilaat hieman eri tavoin kuin mitä muksuna olin kokenut, aikuisopiskelu on siinä mielessä otollisempaa.
Otollisempaa se oli muussakin suhteessa.
Opiskelu alkoi olla loppusuoralla ja kevät oli koittanut. Oikein ihanan lämpimänä toukokuun alun iltana olin lähdössä jälleen koulun penkille. Minulla oli sellainen olo että voisi hieman poiketa sovinnaisesta ja antaa kevään tulon näkyä muussakin kuin fiiliksissä.
Mieleeni tuli hieman uskallettu juttu joka liittyi pukeutumiseen. Päätin että kouluun kun olin menossa niin voisin näyttääkin opiskelijalta.
Pukeuduin lyhyeen skottiruudulliseen hameeseen, valkoiseen paitapuseroon, mustiin stayupeihin, valkoisiin nilkkasukkiin ja mustiin balleriina-avokkaisiin. Hiukseni laitoin kahdelle ponnarille jotka olivat pään sivuilla, näytin ihan teiniopiskelijalta. Asuni alle laitoin parhainta mitä alusasuvarastosta löytyi; mustat pitsiset silkkipikkarit ja mustat läpikuultavat rintsikat. Meikin tein tietoisesti hieman liian raflaavan jossa mm. silmät olivat hieman goottimaiset eli runsaasti mustaa ja voimakkaat rajaukset. Kirkkaan punaista huulipunaa kiilteen kanssa ja olin valmis lähtemään.
Koulussa herätin heti huomiota miesten suhteen ja se hiveli itsetuntoani vaikka katseet eivät aina olleet vain ihailevia. Muutama vanhempi mies katsoi minua närkästyneenä ja voin vain kuvitella mitä heidän päässään liikkui. Taisivat vain olla katkeria kun eivät kotona saaneet moista hutsua sänkyynsä. Sillä hutsuksi kieltämättä tunsin itseni. Toisaalta se oli ollut tarkoituskin.
Muutama tunti meni ihan ok mutta sitten biologian tunnilla alkoi tapahtua. Opettajamme oli sellainen vanhempi 'proffa' tyyppi. Toisaalta uudistuksellinen mutta jossain määrin vanhoollinen. Tullessaan luokkaan ja kierrättäessään katsettaan meissä opiskelijoissa, hänen katseensa hipaisi minua ja meni ohi. Palasi sitten takaisin ja jäi tuijottamaan minua kiinteästi. Näin hänen katseessaan tietynlaista paheksuntaa mutta samalla mielenkiintoa josta hän itse ei tainnut olla hyvillään sillä otsalleen nousi ryppyjä.
Opettaja availi salkkuaan ja aina väliin loi minuun arvioivaa katsetta. Hän kröhi kurkkuaan ja oli ilmi selvästi päättänyt unohtaa minut keskittyen opettamiseen.
Aivan kuin kohtalo olisi puuttunut asioiden kulkuun, oli tunnin aiheena lisääntyminen. Minua hymyilytti kun näin opettajamme poskilla karehtivan lievän punan.
Ensimmäiset kymmenen minuuttia meni lähes normaaliin tapaan mutta sitten päätin että alan kysellä asioita lähemmin opettajalta. Hänen punaisuutensa lisääntyi aste asteelta kysymysteni mukana ja otsan rypyt syvenivät. Välillä annoin hänen luennoida rauhassa mutta seurasin hänen ilmeitään ja katsettaan tiiviisti. Katse ei jättänyt lopputunniksi minua enää rauhaan. Vaihdoin tietoisesti asentoa istuimellani niin että opettaja aina välillä näki sukkieni reunat hameen alta. Aivan kuin hänen otsalleen olisi noussut hikikarpaloita. Toisaalta minun kävi häntä sääliksi mutta olin päättänyt hiostaa häntä. Lisäksi ajatuksiini oli hiipinyt että saattaisin vietellä tuon vanhan ajan maikan. Mitä enemmän asiaa ajattelin sitä enemmän haaroissani alkoi sykkiä.
Tunti oli lähestymässä loppuaan ja esitin vielä muutaman kysymyksen sekä kommentin miehen ja naisen välisestä kanssakäymisestä. Opettaja selvästi havaitsi että tein kysymyksiäni alleviivaten. Hän kuitenkin selvisi niistä moitteetta ja nostin hänelle hattua.
Tunti loppui ja opiskelijat alkoivat kerätä tavaroitaan rientääkseen seuraavalle kurssille. Itse jäin viivyttelemään koska tämä tunti oli ollut viimeiseni sille illalle.
Huomasin opettajan tekevän lähtöä ja kiirehdin kysymään josko hänellä olisi hetki aikaa erään kysymyksen selvittämiseen. Näin että rypistys otsalla oli edelleen syvä ja katse harhaileva, kuin apua anova ja pakoreittiä etsivä.
Opettaja istuutui poötänsä taakse ja tuijotti minua. Luokka oli tyhjentynyt ja nousin paikaltani. Kävelin lantio keinuen ovelle ja suljin sen. Lukkoon sitä ei saanut mutta pieni jännite kiinnitulemisen vaarasta sai vain vereni kuohuamaan entistä enemmän.
Kävelin opettajan pöydän luo ja hymyilin viatonta hymyä katsellen opettajaa pää kallellaan. Hän vastasi katseeseeni ja avasi sitten suunsa. Hän tiedusteli minulta miksi olin herennyt niin tunkeilevalla tavalla utelemaan asioita jotka olisin saanut vaivatta selville kun olisin katsonut kirjoista. Vastasin halunneeni sivistyneet vastaukset kokeneelta mieheltä. Sanoissa piili selvä kaksimielisyys ja se ei jäänyt opettajalta huomaamatta.
Nousin hänen viereensä pöydän sivustalle ja näin suoraan hänen salkkuunsa, joka oli avoinna pöydällä. Hän hätkähti ja paiskasi salkun kannen kiinni hätäisesti. Olin silti nähnyt sisällön. Oppikirjojen lomassa oli teiniseksistä kertova julkaisu jonka kannessa poseerasi lähes näköiseni tyttö paitapusero avoinna ja rinnat pullottaen näkyvillä.
Hymyilin tietäväistä hymyä ja sanoin opettajalle että hänellä oli mielenkiintoista materiaalia biologiaan liittyen mutta miksi hän ei esitellyt sitä tunnilla. Punoitus opettajan kasvoilla oli syventynyt lähes purppuraiseksi. Hän kakisteli kurkkuaan ja sai sanotuksi että hänen asiansa eivät kuuluneet minulle.
Painauduin opettajan kylkeen kiehnäten lantiollani hänen käsivarttaan ja nostin käteni hänen niskaansa. Hivelin sormin niskahiuksia ja hymyilin kiusoittelevasti. Sanoin että ei se ole ihmeellistä jos vanhempi herra, opettaja kaiken lisäksi, on kiinnostunut nuorista opiskelijatytöistä. Taisin siinä lisäksi iskeä vielä silmääkin.
Opettaja ponnahti seisomaan ja hetken luulin menneeni liian pitkälle. Luulin hänen lyövän minua tai tekevän jotain muuta ikävää kiihkoissaan. Samassa tein merkittävän huomion; opettajalla seisoi.
Opettaja tarttui minua käsivarsista ja sylki suusta roiskuen hän melkein huusi minulle että kiusasin häntä tahallani. Hän halusi tietää miksi olin ryhtynyt moiseen. Minuun meni pikku piru ja heilautin uhmakkaasti hiuksiani. Kehräävällä äänellä sanoin hänelle että siitä hänen pitäisi ottaa itse selvää.
Hetken hän piteli minua käsivarsista kiinni, katseli syvälle silmiin ja sitten näin silmissä tietyn välähdyksen. Hän oli antanut himolleen periksi.
Opettajan kuivahkot huulet painuivat omilleni. Hänen kielensä tunkeutui lähes pakottamalla suuhuni ja kietoutui oman kieleni kanssa. Antauduin suudeltavaksi koska olin päättänyt että annan hänelle palkinnon jos hän uskaltautuu kisaan. Nostin käteni hänen niskaansa ja hän taas puristi toisella kädellään lantiotani toisen noustessa rinnoilleni.
Sormet askartelivat kovettuvien nännieni kimpussa ja saivat minut vikisemään mielihyvästä. Stringini alkoivat kostua heti kun rintoihini koskettiin.
Opettaja pyöräytti minut itseensä selin ja pian oli molemmat kädet rinnoillani. Hän puristeli niitä ja sormeili nännejä paidan läpi kuin radion nappeja säätäen.
Huohotin jo aivan oikeasti kiimasta sillä se oli syttynyt kehooni ja halusin kovan kullin sisääni. Opettaja avasi paitikseni nappeja ja pian kädet olivat liiveilläni. Ne eivät kauaa suojanneet rintojani vaan hän nosti kupit pois paikoiltaan ja pian hän oli venyttelemässä nännejäni. Uikutin ja vein käteni väliimme. Sormeni kohtasivat kovan kalun housujen kätköissä.
Opettaja tarttui olkapäihini ja työnsi minut vasten pöytää. Siitä hän taivutti minut selälleni. Hän istuutui tuoliinsa ja veti sen niin lähelle haarojani kuin vain voi. Hän levitti jalkani, raastoi stringini pois ja kumartui häpyni puoleen. Painoin pääni vasten pöytälevyä ja huokailin kun kieli kosketti ensi kerran klitoristani joka oli turpeana. Sormet avasivat posliinini ja kieli työntyi syvemmälle lemmen luolaani joka tihkui mahlaa. Kieli lipoi pilluani ylhäältä alas ja alhaalta ylös painuen väliin sisäänkin. Puristelin itse rintojani ja venytin nännejä niin että kipu raastoi kehoani mutta lisäsi vain kiihkoani.
Opettaja kostutti sormensa pillulimassani ja painoi sitten sormensa anukselleni. Siinä se pyöri hetken ja painui sitten hitaasti sisään. Pian sormi oli kokonaan minussa. Opettaja jatkoi nuolemistaan. Siinä vaiheessa kun opettaja alkoi ujuttaa keskisormeaan peppuuni, laukesin uikuttaen orgasmini palossa.
Opettaja istui kasvot kiillellen pillulimastani kun nousin ylös ja kävin muitta mutkitta polvilleni lattialle hänen jalkojensa väliin. Opettaja oli avannut housunsa mutta kalu oli vielä piilossaan. Minulle tuotti suurta mielihyvää saadessani kaivaa kalu esiin. Se oli tavanomaisen kokoinen jos nyt kokoa voi niin mainita. Ei pieni eikä iso...!
Runkkasin hitaasti vartta ja esinahka liikkui vetojeni mukana aina peittäen tai paljastaen punaisena hehkuvan terskan.
Kumarruin ja nuolaisin terskaa kuin jäätelötötteröä. Pyöritin kieltä terskan ympäri ja opettaja inisi. Hän nautti silminnähden.
Opettaja teki jotain josta en pitänyt mutta en sanonut mitään. Hän otti salkustaan tyttölehden ja alkoi samalla katsella lehden kuvia kun otin häneltä suihin. Hän ilmeisesti pehmensi omatuntonsa ääntä katsellen lehteä ja poissulkien minut tilanteesta. Olkoon niin sitten ajattelin ja hotkaisin koko terskan suuhuni imaisten kunnolla. Lehti vapisi opettajan otteessa kun kullia alkoi painua yhä syvemmälle suuhuni. Nain suullani tuota kovaa lihanuijaa ja opettajan hengitys kiihtyi kiihtymistään.
Pian lehti lensi salkkuun ja opettaja työnsi minut pois haaroistaan. Hän kiskaisi minut kovakouraisesti pystyyn, käänsi minut ja työnsi mahalleni pöytälevyn päälle. Kuulin kuinka hänen suupielestään putoili sanoja murahtelun säestyksellä. Hän nimitti minua huoraksi, nartuksi, kiimapilluksi ja vaikka miksi. En pahastunut koska tiesin sen kuuluvan hänen fantasiamaailmaansa jossa hän halusi kurittaa ja naida nuoria koulutyttöjä jotka olivat asetettu kouluihin vain miesopettajien kiusaksi.
Opettaja läiskäisi avokämmenellä minua pakaroille. Ääni oli kova mutta se ei sattunut paljoakaan, vain sen verran että se kiihotti minua entisestään. Vaikersin kuitenkin ääneeni ja pyysin opettajaa lopettamaan. Sylki suupielestä roiskuen hän käski minun olla hiljaa ja ottaa rankaisu hänen kiusaamisestaan vastaan mukisematta. Olinhan pikku huora joka oli tullut viettelemään viattoman miesopettajaraukan.
Muutaman kerran opettaja läiski pakaroitani ja sitten tunsin miten kalu alkoi hinkata pakaravakoani. Kalu työnteli sinne tänne kuin oikeaa reittiä etsien. Hamusin kädelläni kalusta kiinni tarkoituksena ohjata se oikeaan osoitteeseen. Opettaja kuitenkin kirosi minua ja käski olla koskematta kaluaan.¨
Hän levitti kovakouraisesti pakaroitani ja painoi kalunsa pilluni huulille. Survaisu ja kalu upposi märkään loveeni helposti.
Opettaja alkoi nussia minua kiihtyvällä nopeudella samalla murahdellen rivouksiaan minulle. Väliin kämmen läiskähti pakaralleni. Levitin itse pakaroitani ja opettaja painoi kaluaan syvälle pilluuni. Puskin hieman vastaan ja olisin halunnut hänet vieläkin syvemmälle.
Opettaja alkoi huohottaa kiivaammin samalla kun minussa heräsi orgasmin jälleen tuleminen.
Opettaja sylki peppuuni ja samassa peukalo porautui anukseen. Kulli sousi vauhdilla kuplivassa luolassani.
Aloin vaikertaa ja huusinkin hieman tahtomattani kun orgasmini räjähti liekkeihin. Opettaja mutisi jotain epämääräistä samalla kun hänen kalunsa alkoi nytkähdellä. Opettaja veti kalunsa sisältäni ja veti minut hiuksista pystyyn. Se sattui jo hiukan mutta en välittänyt. Käännyin ja polvistuin. Ehdin juuri saada kullin suuhuni ja imaista kerran kun spermaa alkoi suihkuta. Lämpimät, kitkerän makuiset aallot täyttivät suuni. Nielin ja silti osa valui leualleni. Opettaja korahteli ja nai suutani työnnellen kaluaan kiivaasti sisään.
Orgasminsa jälkeen opettaja mutisi vielä jotain, kätki kalunsa housuihinsa otti salkkunsa ja katosi ovesta selvästi häpeillen. Siistin itseni, keräsin tavarani ja poistuin myös paikalta. Opettavaa tuo biologia, eikö vain ;)

Vastaukset 1
Vanhimmat
Se oli kuin oma fantasiani! ;o)