PENNUT

meillä uusi tilanne, pennut syntyivät kolme viikkoa sitten ja nyt olisi aika syödä muutakin kuin emänmaitoa :) mitä siis annan pennuille ettei mahat mee sekaisin ja etten ruoki liikaa ym. apua kaivataan etten vain tee mitään väärin, ekat pennut joten täysin uusi tilanne! kiitos etukäteen :)
2316
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Meillä aloitetaan raaálla, huoneenlämpöisellä jauhelihalla. Pikku murusia, sormin syöttämällä. Ensin kerran päivässä, sitten kaksi kertaa. Lisätään raakaa munankeltuaista. 1 keltuainen n. 100gr. lihaa. Lisään vielä emonmaidonvastikettakin ja hitusen maitohappobakteeria tässä vaiheessa. Nyt syödään jo kupeista. Seuraavaksi HYVIN keitettyä ja sauvasekottimella muusattua riisiäsekaan. Hiljakseen ruokavalioon lisätään liotettua pentupalikkaa, keitettyjä, soseutettuja vihanneksia, kermaviiliä, raejuustoa jne. Kaksi "kotiruoka"-ateriaa, kaksi palikkaa.
Tärkeää on, että aloitat pienillä määrillä ja annat uutta ruokaa ensin pieniä määriä. Maitohappobakteerin lisäämisen olen kokenut hyväksi, ei ole ollut mahavaivoja.

Äänestä
  • eiköhän näillä tiedoilla päästä jo pitkälle :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nimetön kirjoitti:

meillä uusi tilanne, pennut syntyivät kolme viikkoa sitten ja nyt olisi aika syödä muutakin kuin emänmaitoa :) mitä siis annan pennuille ettei mahat mee sekaisin ja etten ruoki liikaa ym. apua kaivataan etten vain tee mitään väärin, ekat pennut joten täysin uusi tilanne! kiitos etukäteen :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu