tuuli tuutii valkolatvaa puuta
poika antaa tytölle suuta
on marraskuu alullaan
ja poika on halullaan
poika antaa tytölle suuta
on marraskuu alullaan
ja poika on halullaan
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 73
Vanhimmat
Tänne uuteen runonurkkaan, uunna vuonna jälleen kurkkaan. Eipä eksy tänne kukaan , ystävän jos saisin mukaan. Tervetulleeks toivottasin, halauksen ehkä saisin? ONNELLISTA UUTTA VUOTTA! Sitä en kai toivo suotta.
PS Nyt vasta luin tuon Eikan runon, ihan punastuttaa ;-))
Ystävääni ensin halaan) kun puutarhaan taasen palaan. Toivon elämään Onnea ja hyvää laatua tänä vuonnauunna 2008
itsekin olin kirjoitellu väärin pv määriä ja sitten päiväkaudet myöhästelee vikaa on jossakin pahasti.
Kovasti paukuteltiin ymmärtää yrittää vaan täytyy pauke kuului paljon ei näkyny siinä sumussa.
Yritänpä uudelleen. Katsotaan onnistuuko.Onhan se aina ennen onnistunut. Voipa olla niin että vasta ensi vuonna ehtivät perille.
Onneksi osasit uuteen nurkkaan.Uusi vuosi, uusi paikka. Kyllä täällä näkyi komeasti raketit kun ikkunat on tuonne järven suuntaan ja rantapuistossa paljon ammuskelivat. Onhan se komeaa katseltavaa, mutta kyllä miljoonia siihen upposi. Espoollahan on oikein juhlavuosi. Siellä on tänä vuonna monenlaista juhlaa.
Aina vuoden alussa sitä miettii: mitähän vuosi tuo tullessaan? Kun ajattelen omia viime vuosiani, niin monenlaista muutosta voi vuoden mittaan ollakin, Mutta väliin mahtuu sitten tavallista arkea paljonkin.
Tavallisesta arjesta pitäiskin oppia ottamaan enemmän irti, sitähän elämä enimmäkseen on.
Yritetään olla kiinnostuneita joka hetkestä. "Carpe diem" sen on hyvä toivotus tällekin vuodelle. Sitä Sinullekin toivotan.
kelit kovenevat ja mieliala paranee, vaikkakin olen aina tottunut kestämään matalapaineet asiaan kuuluvina vaiheina.
Katselin kaikki sivut puutarhan historiasta, silmäilemällä, ja aikamoinen opushan tämä alkaakin olla, kyllä valkoiset sivut riittävät.
Salaisuus on se jokin, että voi luottaa, nämä tavalliset tärkeät' asiat pysyvät meidän välisenä.
Olisi minunkin syytä enemmän osallistua Espoon ja Hesankin tapahtumiin; ravisteltava itseään:
En kuitenkaan tee lupauksia odotan näyttöjä itseltäni. Sinä olet jo näyttöjä antanutkin.
Vai kävit historiassa saakka. Ai , niin meidän vuodessammme onkin vielä sivuja jäljellä ja kun ei joka päivä tule kirjoitettuakaan.
Tänään innostuin taas vähän järjestelelään kaappeja ja laatikoita. Papereitakin näin vuoden vaihtuessa sais raivata.
Kirjaston kirjoissa olikin mukana joku uutuus, en huomannut,joten maksoin pienen sakon. Ei harmittais jos hyvä kirja olis ollut , mutta oli ihan tylsä.
Pyhien aikaan muutenkin päivät sekaisin.Selvästi virkeämpi olo, en vain ymmärrä kun päivä on illassa heti kun alkuun pääsee.
Katson liikaa telkkaria kun aamusarja: 'Sydämen asialla' on ollut ohjelmassa vielä 'Viihteen veteraanien jälkeen' Silloinhan päivä onkin jo puolessa.
On kiinnostavaa nähdä minkälainen talvi täällä tulee olemaan. Kuvittelen, että valoisat aamut saisivat minut aikaisemmin hereille ja vaikka aamulenkille. Nyt päivittäinen lenkki on vain ½-1/½ tuntia
Aurinkoinen päivä yllättävän piristävä. Vähän pitempi lenkki tuli tehtyä. Runoilualallakin vilkkaampaa. Osallistun Keravalla yhteen runokilpaan ja kun siellä on runokahvila, yritän mennä kuuntelemaan. Myös J-päässä on senkaltaista suunnitelmaa ja ensi maanantain kirjallisuusillassa on aiheena Hannu Väisäsen Toiset kengät.
hyvä kirjoitus Sinulta, osallistuvaa, varmaan menestystäkin on sinulla tiedossa.
Ulkon sataa jo lunta, talvi tapansa näyttää, eipä valiteta sitten.
Kirjoittelu virkistää kummasti, asioista asiattomasti annan lausuntoja, olen lausunnonantaja. ;)
...on tuuli pyyhkinyt eiliset jälkeni puutarhasta
ehkä ne ei niin tärkeitä olleetkaan. Huonosti nukutun yön jälkeen olo jotenkin turtunut. Lähden tekemään reippaan lenkin, joten kyllä se siitä.
Huomasinkin tuolta
ja vastasinkin tuolla
toisella puolla.
Lumenvalo sekö unen vei
reipas lenkki takaisin sen toi
ainakin arvelen mä noin.
Olitpa kauniin runon kirjoittanut. Sinuksi sen tunnistin. Minun pitää poimia talteen se runo, niin kaunis se on.
Se oma oli puutarhani ajoilta kun mökillä kirjoittelin. Puutarha oli täynnä jäniksen ja muiden jälkiä. Silloin kirjoitin:" Omat jälkeni haluan minäkin puutarhani puhtaalle lumelle, siellä on jo sinun jälkesi rusakko ja monen pienen piipertäjän jäljet ...jne... mutta minäkin haluan jälkeni teidän jälkienne rinnalle."
Vaikka eilen oli harmaa päivä,innostuin ompelemaan ja sitten imuroimaan oikein kunnolla.
Minulla kaikki on niin inspiksestä kiinni. kun innostun yhdestä asiasta, tuntuu , että sinä päivänä voisin tehdä vaikka mitä. Sitten on taas toisenlaisia päiviä....
Huh, nyt rupes jo vähän pelottamaan kun ovat ruvenneet historioita tutkiskelemaan. löytävätkö puutarhan sokkeloihin,. No , toivotaan että mnonien vuosien lumi on peittänyt jälkemme, niin etteivät löydä. Sinullahan ei ole mitään vaaraa tunnistamisesta, mutta minä kun olen tuolla samalla nikillä kirjoitellut palstallakin. Toisaalta, eihän me olla mitään väärää tehty. Paljonhan ihmiset kirjoittelevat nettipäiväkirjoja muuallakin ja nehän ovat kaikkienkin luettavissa kun vain löytää.
Tänään olen itsekin omia laatikoitani penkonut, ulos en ole nokkaani pistänyt. Poikakin soitteli huolissaan ja varoitteli liukkaista teistä. Sanoin , että minäpä pysynkin sisällä näillä keleillä kun ei ole edes kauppaan pakko mennä.
Odotan vettä vesi jäätiköt sulattaa. Mutta jo huomenna pitää mennä edes lähikauppaan.
Hyvää viikonloppua
Niin minusta tuntuisi ettei haittaa kun tämä pieni julkisuusvaara on tehnyt vaan semmosen erikoisen jännityksen ja rjoittanu sitä mitä sanoo mutta mielenkiintoinen on ollut tämä 'kokeilu'
Tuskin kenelläkään on ihmeemmin aikaa tutkia jos löytäisikin tänne.
Vähän apia on mieli mutta aina kun jotakin kirjoittaa niin tuntuu niin läheiseltä Hän jolle sanat kohdistaa.
Hyvää viikonloppua vaan Sinullekin!
Harmaa ilma edelleen. Pyrkii vaikuttamaan mieleen, mutta kevättä kohti mennään ja valon määrää kyllä lisääntyy kunhan pilvet väistyvät päältämme.
Luin eilen 'historiamme' ensimmäisen osuuden. Enemmänhän se on tietysti minun päiväkirjaani, mutta sinä annat mukavaa jännitettä ja piristystä ja olet se kuuntelija jolle kerron.Ymmärrän hyvin sinun rajoituksesi, olihan itselläni suuria vaikeuksia kirjoitella aikaisemmin. Itse nautin suuresti siitä , että voin nyt kirjoitella vapaasti.
Suuret kirjoitustyöt kyllä vielä odottavat. Olen niin mahdottoman lyhytjännitteinen, etten saa aloittaneeksi laajempaa kirjoitttelua, vaikka eihän sitäkään olisi pakko yhtäkyytiä kirjoittaa, mutta kuitenkin se vaatisi suurta keskittymistä.
odottaa enempää, Sinä sielun sisar,
voisin vastata huomennakin mutta vastaan jo nyt.
Olethan jo lähentynyt, tunteen taso,
voisin sinut kaappaa ellet vastaan raappaa, noniinylitintaasrajat,
Antweeksvaanjos saisin
Sinua taas halaisin.
Aamu-uniset silmäni vallan kirkastuivat kun huomasin sinun käyneen.Minulla on kotisivuna tämä'Runoketjumme' joten sehän se ensimmäisenä avautuu.
Sinulta opin tuonkin niksin, kun tännehän olisikin muuten mutkikas ja hidas tie.
Taidanpa lueskella tänään toisen osan historiasta kertauksena, kun tuo ilma tuntuu vielä hirveämmältä. Eilen olikin aika mukava kävelyilma kun ei satanut eikä tuullut. Vaikka oikeastaan kyllä minä nautin tuulisista ilmoista kun vain on tarpeeksi päällä. Silloin on heppo hengittääkin , kun oikein paineen kanssa saa happea ;=))))
Kiva kun olet olemassa.Nautitaan siitä , että ollaan terveitä ja omatoimisia. Kaikki eivät ole.
Tuleeko teille Apu? Siinä on mielenkiintoinen kirjoitus s. 46 entisestä naapuristani Henrikssonista. Hänellä oli vastaanotto meidän talon päädyssä Käpyläntiellä, joten tuli tutuksi kun asuin n. 15 v talossa.
Myös kirjoitus 'elämästä aivovammaisen kanssa' on aika pysäyttävä.
oho! tuota nimimerkkiä; monta tapaa tulla puutarhaan oikotietä, minun on suosikkilistalla
eikan hyvän runoketjun mukaan "Runoke" minusta se on hauska.
Aapeleissa menee suoraan haluamaani Biljardi sivulle jää monta gilkkausta pois.
Pikkualepasta ostin Avun ja maapähkinöitä, tuttava osti linnuille minä sanoin syöväni itse.
Apua tutkin vähitellen.
Hyvää huomenta ja päivän jatkoa Sinulle.
huomaan. Huomaatko pientä vaihtelua. Taidat ollakin aamuvirkku, niin minäkin olen ennen ollut, ja tavallaanhan vieläkin ,kun nukkumaan meno tapahtuu aamun varhaisina tunteina. Menee joskus 2:eenkin asti. Niin pakko on sitten nukkuakin pitempään, että jonkunlainen kyseenalainen 'kauneus' säilyisi.
Eilisiltana sainkin kirjoitettua 'Kulkurilapsen' tarinaa monta sivua. Tämä suuri *EEPOS' (hah hah) on aloitettu jo Käpylässä asuessa, varmaan -98 ja nyt on menossa vasta vuosi 56 talvi.
Kuinkahan paksu romaani siitä tullee?
Katsos kun mulla ei oo sukua, en siis voi tehdä sukututkimusta, niin tutkimpa joutessani oman elämäni vaiheita.
" Kirjoittakaan aiheesta joka on teille tuttu" opetti joku kirjoittamista. Ja tarkoittikin omakohtaisia kokemuksia.
Oletko sinä tutkinut sukuasi tai kirjoittanut elämänkertaasi? Se on aika mukavakin harrastus.
Haa--kun aihe on niin mukava ! No, joo!
Tein toistatuntia kestäneen kävelulenkin, nyt ei tartte omantunnonkaan kolkutella, on kieltämättä virkumpi olo.
Olen minä lueskellut murrejuttujakin. Sinulta tuntuu sujuvan myös.
Joko pelästytin eilisellä nikilläini, niin kyllä sinäkin vähän.
Keski-Uusimaassa oli joku päivä sitten kirjoitus asiasta, josta harvemmin puhutaan.Nimittäin 'viimeisestä tahdosta'.Kun ikää alkaa tulla lisää, ajattelee sitä kyllä joskus Päätinkin poiketa Memoriassa ja hakea kirjasen:" Näin minä haluan". M. on ihan kauppareittini varrella.
Älä nyt , ystäväin, säikähdä puheitani. Olen aina ollut tällainen.
Muistuu mieleeni, sekin kun nuorena aviovaimona halusin lahjoittaa ruumiini kuolemani jälkeen tieteelle ja kun siihen tarvittiin jonkun todistus, niin menin naapurissa asuvan nimismiehen luo ja pyysin häntä todistamaan. Ymmärrän hyvin häntä kun hän halusi keskustella asiasta hiukan enemmän. Varmisti varmaan , että olen suurinpiirtein järjissäni.
Säilytin tuota arvokasta paperia vuosikymmenet ,kunnes huomasin ettei sitä laitostakaan tainnut olla enää olemassa ja taitaa niitä tutkittavia olla ilman minuakin.
Menikö mielestäsi synkäksi tämä kirjoitteluni. Minun mielestani ei, sillä kyllä näitäkin asioita pitää pystyä käsittelemään.
Mutta kaikesta huolimatta iloisin mielin tähän päivään. Olkoon sää mikä hyvänsä.
l
eihän mikki ollut aivan kaavan mukaan o. kuitenkin paikallaan
hyvä onkin poiketa kaavasta kirjojenkin suhteen
lainasin Susanna Alakosken "Sikalat"
tuntuu todelta, lapsuuden kuvaus ruotsissa.
Lupa onkin synkistellä viahteeksi mutta säilyttää kuitenkin iloisen pohjavirran.
Aamuvirkku taidan pohjimmaltaan olla harvoin katson yöllä telkkua.
auton katsastutin ilman huomautusta, autolla 8v ikää eikä ruostetta näkyvissä Lada Samara on laatuauto''-)
Sainkin 'liikutettua 'itseäni eilen yli 2 tuntia, tavallista taapertamista vain. Kaupoissa ja asioilla. Ne hakemani esitteet olivat hyvin asiallisia ja todella hyödyllisiä silloinjos haluaa esittää omia toivomuksia.
Kyllähän poikani minut aika hyvin tuntevatkin, mutta haluan tehdä senkin heille selväksi, että mahdollisimman vaatimattomasti ja hiljaisesti haluan kaiken tapahtuvan. Onneksi olen 'suvuton', joten siitäkään ei tule ongelmaa.
Mutta poikien tueksi noita papereita haluankin tehdä.
Mutta tähän päivään.
Menen ensi kertaa eläkeläiskerhoon käymään. Maksan jäsenmaksun ja katselen jos heillä olisi jotain retkiä täällä Suomessa.
Pidin eilistä ihan onnistuneena päivänä. Kävin kerhossa ja todella on retkiä tiedossa. Retki Lempäälään ja teatteriretki Kouvolaan. Päätin osallistua, että saan vähän uusia virikkeitä. Ja jo ensi maanantaina mennään Keravan eläkeläisten vieraaksi . Voihan siinä käydä niinkin ,että sitten jo kyllästynkin. niinhän kyllästyin yhden lukukauden jälkeen lattariinkin. Kun opettaja vaihtui kesken kauden, meni minultakin innostus.
Varmaan oli joku vika opetuksessa, kun lonkkani kipeytyi, mutta parani heti kun jäin pois.
Tänään sisäharrastuspäivä. Ei yhtään tee mieli ulos.
Kyllä nyt alkaa pahanilmanlintuakin jo tympäistä tämä pimeys. En ihmettele ollenkaan jo heikommat masentuu näillä ilmoilla vakavastikin.
Olen kyllä kahtena päivänä pakottanut itseni ulos ja varsinkin tänään tuntui ihan hyvältä taistella tuulta ja sadetta päin. Olinhan varustautunut oikein kumisaappailla ja hupullisella sadetakilla. Siispä nautin säästä ja posket tulivat punaisiksi. Mäkikilpailukin meni ihan pipariksi Harrachovissa, joten täytyykin jatkaa lukemista ja kirjoittelemista edelleen.
Hehh hee!
kone tilttasi viime torstaina joulukuussa vounna 06 ostettu kone, onneksi oli harvinainen 24kk. takuu, toivon vaan että tiedostot pelastuis mutta ei auta itku, kaivoin vanhan koneen kaapista ja sain sen toimiin jotenkin Soneran ajurit vaan laitoin siihen. ompahan varakoneena. En ole paljon ilmojakaan ehtinyt pidellä.
Kyllä Me pärjäillään eikö niin.
Pärjäillään, pärjäillään. Mutta aika oudolta tuntuis jo ei sinun jälkiäsi löytyisi ollenkaan.
Aurinko on ihme kyllä olemassa. Näyttäytyi sentään.
Päivä kulunut paljolti puhelimessa. innostuin soittelemaan Käpylän ystäville. On mukava pitää, vaikka harvoinkin, yhteyttä sellaisiin ihmisiin, joitten kanssa ennen puutarhassa päivittäin tavattiin ja juteltiin.Moni on mökistään luopunut, mutta muistot on lämpimät.
Keväiseltä näyttää keskitalvi kuitenkin on.
Vanha tietokone toimii hyvin olikohan minulla kunnon syytä ostaa uutta?
Sain luettua Susanna Alakosken harvinaisen mukaansa tempaava kirja "Sikalat" oli.
Hyvältä minusta tuntuu tuo että muistat minut, Sinäkin olet mielessäni ja kurkin välillä näkyykö jälkiäsi täällä puutarhassa.
maanantaina olin Keravan eläkeläisten vieraana ja jäin ex:lle kylään. Eilen tultiin tänne nettipankkiin ja tänäaamuna olin jo klo 10:ltä
'seniorikahvilassa' missä oli vähän tylsältä kuulostava luento: 'Tahtipuikon taikaa' , joka ei ollut ollenkaan tylsä. Musiikkiopiston rehtori
kertoi kapellimestareiden eri tyyleistä , näytti myös videoilta tunnetuimpien työskentelyä ja kertoi kiinnnostavia tarinoita.
Seuraavien kahviloiden aiheita ovat runous, taide ja kirjallisuus . 5x maksa vain 15€ ja siihen kuuluu hyvät kahvitkin niin ei ole edes kallista. Virkisti kovasti kun sauvakävelin sinne
vaikka matka ei ole pitkä.
Nopola newsissä etusivulla kuva joka on otettu ihan meidän talon vierestä joelta. Talomme siellä jäi juuri tuonjoen ja järven kainaloon-. Kaverikin on tuttu sahanomistaja.
Torstaina mukava lumimyräkkäpäivä. Pahanilmanlinnulle oikein sopiva ulkoiluilma. Nautin pienestä lenkistäni.
Eilinen oli sitten ihan päinvastainen, nautin kyllä siitäkin. Kävelin Tuusulanjärvenrantaa ja istahdinkin penkillä vähän aikaa. Käyn reppu selässä kaupassa ja reppu on myös hyvä istuinalusta, kun siinä on styroksia selkäosassa.Ei haittaa jos penkki on kylmä tai kostea.
Sinäkin olet näköjään palstan pyörityksissä mukana. On siellä kummallista poistomeininkiä. Minä en ole juuri kirjoitellut. Harvoin edes runonurkassa.
Olenko kertonut , että menen eläkel. mukana käymään Lempäälässä. Saatan tavata *Tulenlieskat* siellä. Hän lähetti kuvansa minulle ja minä hänelle. Minusta on mielenkiintoista tavata uusia ihmisiä. Olemme kirjoitelleet hänen kanssaan jo syksystä saakka ihan sähköpostissa. Miellyttävää viikonloppua sinulle.
Onhan sinulla tiedossa mielenkiintoinen retki jos vielä T..l.. n tapaat hän on minunkin sousikkivetäjä näissä ketjuissa.
Olen näköjään vähän kiinnostunut availemaan lukkiutuneita tilanteita on vain oltava varovainen ettei häippässyttäkään kovin loukkaa.
Kun itsenikin tiedän, otan nokkiini aika helposti vaikka nimmari vähän suojelee.
Mukavaa viikonloppua Sinullekin.
Hyvän näköinen sää aloittaa tämän viikon.
Olen jopa esimerkkinä runonurkassa "siillätavalla" hyvä minä.?
politikoin poistoja vastaan väärällä foorumilla.
Ulos pitää ehiä kiertään tuttuja kehiä;)))
Sinulle Hyvää viikon alkua.
Oletpa ollutkin virkeänä tänä aamuna. Itse nukuin vasta 3:n jälkeen ja heräsin vasta ½10. Se on ihan anteeksiantamatonta. Pyrin kyllä heräämään yleensä ennen 8.aa, mutta kun olen yökyöpeli, annan itelleni anteeksi pienet notkahdukset.
Kaunis ilma virkistää kovasti.Pakotan itseni kyllä ulos, vaikka olisi kuinka mielenkiintoista puuhaa sisälläkin.Eilenkin kävelin lenkin kirpparille. Tule paremmin lähdettyä kun on joku päämäärä.
Perjantaina sain aikaan vihdoikin sen , että etsin täältä hammaslääkärin ja varasin jopa ajan ens perjantaiksi.Olin koko ajan ajatellut että menen Hesaan samalle lääkärille jossa aikanaan kävin vuosikaudet.
Serkkuni Lammilta sai minut liikkeelle kirjoittamalla, että hoidata ihmeessä hampaasi, kun sulla on vielä omat! Hän on uusinut omia tekareitaan ,jotka on jo nuorena hankkinut.
Kaunista viikkoa edelleen toivottelen.
Tmmikuu kulahtamassa loppuun. Eilen kävi luonani Jokelan ystävä Ritu. Liitynyt täällä painonvartijoihin. Ei tekis pahaa mullekaan. Varmaan heidän mielestään saisin painaa 10 kg vähemmän, mutta omasta mielestäni n. 5:kin kun saisi pois. Silloin kun tanssin paljon, olinkin tuon verran kevyempi.
En minä ulkonäön suhteen niin välittäisi, kun sehän nyt on mikä on, mutta kyllähän henki paremmin kulkee ja on kevyempi olo. R. sai minullekin aikaan pienen herätyksen, joten olen turhia makeaherkkuja jättänyt pois ja lisännyt hedelmien syöntiä.
Telkkaristakin onneks tulee ihan hirveitä läskiohjelmia, niin nekin vähän havahduttaa.
Tunnin lenkki tuli tehtyä, osaksi painava reppu selässä. Piti tuoda multaa Ritun tuomille Kultaköynnöksille , joita hän on minulle kesästä saakka juurruttanut. Minulla oli ennenmuinoin paljon isoja kukkia kun asuimme omakotitaloissa, nyt on vain Saintpaulioita eri värisiä ja joku pieni kaktus.Mutta ei täällä ole isoille kukille tilaakaan ,hyvä kun nuokin mahtuvat. Kesällä sitten parvekkeelle. Täytyy vain valita paahdetta kestäviä lajeja jos kesät on viimekesän mallisia. Tulipas multapeukalo-asiaa, vaikka en oikein sellainen olekaan.
UUsi kuukausi , uudet kujeet.Hammaslääkärissä ei mitään hälyyttävää, mutta joudun varmaan muutaman kerran käymään. Hammaskiveä ym.
Tänä iltana meinaan mennä Venäläisen musiikin iltaan Keravalle ja viikonlopulla siellä on monenlaista runotapahtumaa. Venäl.mus. kiinnostaa kovasti, kun aikanaan itsekin lauleltiin paljon, kun opeteltiin sitä kieltä. En kuitenkaan osaa puhua sitä, aikaa on kulunut yli 30v, eikä ole tullut harrastettua mitenkään, mutta laulut pysyy paremmin mielessä. Haluasin myös kuulla niitä vanhoja kappeleita joita meillä oli levylläkin. Mahtava pyrytys! Hyvää viikonloppua!
Valonpäivä on minulle aina pysähtymisen päivä. Pieni hiljainen hetki erään muistolle.
Mutta muuten päivä kului kulttuurin merkeissä.
On ihan virkistynyt olo kun voi vapaasti harrastaa sellaista mikä itseä kiinnostaa. Nyt olen kantanut kirjojakin kotiin kassikaupalla.Täytyy välillä innostua lukemaan.
Olipa liukas ja tuulinen keli, mutta ei haitannut. Onhan nyt laskiainen, mutta ei sen tarvitse liukastuminenkaan olla.
Katheellinenhan olisin sinulle, jos en olisi tyytyväinen kun tunnet vapaudestasi iloa ja käytät hyväksesi kultturitarjontaa mitä tiedän asuinseudullasi olevan runsain määrin.
Olenhan käynyt Tuusulan Kansanopiston ja olen nähnyt Sibben Ainolan portilla seisomassa joten öhöm!
Kirjoitan johdonmukaisesti epäjohdonmukaisesti, saanetko selvää.
HUps! Viikko on vierähtänyt nopeasti. On ollut lekurissakäyntejä ja vähän vilkkaampaa harrastustoimintaa. Lekurikäynnit enempi tarkastuskäyntejä, kun tällä vuosituhannella ei ole juuri kontrolloitu mitään.
Runoraati oli täälläkin Ti-iltana.Ja KE-aamuna oli taas seniorikahvila, missä oli aiheena:'Runojen mahdollisuus itseymmärryksen keinona.'
Poika kävi eilen tuomassa uuden tulostimen minulle.Olinkin aika pitkään ilman.
Olen ilmoittautunut kirjoittajakurssille Hesaan.
Parina viikonloppuna kohtapuoliin. Jos oppis vielä kirjoittamaan vanholla päivillä.
Käynnit täällä harvenevat. Kohtahan vuosikin tulee täyteen.
Piiitkästä aikaa oikea viesti menosta eteenpäin osaatha jo hyvin mutta eteenpäin elähän mieli HIENOA.
Älä kokonaan lopeta täällä, olisi olavin kaino toivomus.
En yritä jarruttaa sinun vauhtia mutta on kiva seurata missä mennään.
Kiitän ystävää kauniista sanoista. Olet jaksanut olla tavallaan kaikenlaisten purkausten kohteena ja hyvänä kuuntelijana kohta vuoden ajan.
Minullehan tämä piilopaikka on ollut tarpeellinen kai omien ajatusten selvittelyyn ja päivän tuntemusten kirjaamiseen. Ja samalla linkki toisen ihmiseen.
Olen nyt kokoamassa runojani pöytälaatikoista ja ottanut selvää niiden sitomisesta.Nykyään voi painattaa vaikka kirja kerrallaan, eli hyvinkin pieniä määriä ja se ei tule edes kovin kalliiksi omakustanteenakaan.
Alappas vaan sinäkin kirjoitella elämäsi tarinaa. Jokainen ihminen on kirjan arvoinen. Kyllä jokaisen elämässä on aineksia muistelmiin. Eikö vain?
Nyt jännittää. Tänään lähetin n.150 sivuisen tekeleeni sähköpostitse Kirja kerrallaan - tekijöille. Saan siihen kansikuvaksi itseottamani
talvimaisemakuvan joka on tärkeä minulle.
Aattele , ensimmäiset runot siinä ovat -50luvulta.
Eipä ihme jos on jännitystä onhan sinulla jo kauan kokemusta ja klpuutit teokseesi vielä niin varhaiset runot. Onnittelut vai saako jo onnitella kirjailijaa!!
Panit minutkin ajattelemaan kirjoittamista, mietin tulisiko siitä enemppi traumaattisten kokemusten selostusta vai olisiko onnellisia muisteluita.
Vähitellen vois kypsyä järkevääkin sanomista vaikka vaan laatikkoon.
Eilen Lempäälässä mukava matka. Reipasta ohjelmaa eläkeläisillä. Tapasimme 'Tulenlieskan' kanssa Ideaperkissa. Aika jännä tavata nettiystäviä 'sokkotreffeillä'. Minä luulin kuvan perusteella isoksi ihmiseksi, mutta samankokoisia melkein oltiin. Kyllä kännykkä on tarpeellinen, muuten olis vaikea tavata, kun ei ole tuttu paikka ja aikakin epämääräinen.
Elämä on yllätyksiä täynnä.
Tänään tutustuin moneen ihmiseen kerhossamme. Pirteitä ihmisiä ja mukavaa ohjelmaa.
Yks vanha mies ohjaa lausuntaryhmäämme.Voi olla lähempänä 90v Pirteä ukkeli.
Sinä olet ollut ystäväni jo kohta vuoden päivät.
Kiitos siitä! H.
On ollut antoisaa tälläinen vapaa ystävyys kiitos itsellesi, kekseliäs Sinä.
Varmaan oli hauskaa nähdä ystävä Lempäälässäkin.
Olin Antti Kaikkosen tarjoamilla kaffeilla oli siinä tosi lunteva edustaja, vaikka ei ihan omaa puluetta eustakkaan.
Ihanan aurinkoisen päivän haittapuoli pölyävät kadut tuulessa ja pölyt myöskin sisällä.
Mistä kummasta niitä aurinkoisella ilmalla ilmaantuukin villakoiria?
Vähän oli pakko siivota ja pari pikku lenkkiäkin tuli tehtyä.
Runoiltukin on!
Taasen aurinkoista lenkki on tehty runojuttuja ihmetelty ja siellä yhtäpidetty.))
Sekosin matkojakin suunnittelemaan vaikka utopiselta ne tuntuu itsestäkin.
Kyllä huomasin runojasi vaikka puun takana vähän kuikuilin.Minua viehättää kovasti erilaiset naamiot. Toiveenani on joskus ollut klovnin rooli. Siinähän on tavallaan naamion takana. Minulla on joitakin klovni-aiheisia runojakin olemassa. Kuvastaakohan se jotain ujoutta, kun halaa olla naamion takana? Tavallaanhan me näillä palstoillakin ollaan piiloutuneina monienkin naamioiden taakse.
Joittenkin taakse pääseen vähän kurkistamaan.
Olisi muuten ollut aika vaikea muodostaa sinustakin hahmoa ilman kuvaa. Et sinäkään varmaan olisi osannut minua kuvitella.
Rupesin miettimään minkä kuvan sinulle laitoin , mutta muistinkin . Se oli sieltä pyöräretkeltä.
Hyvää viikkoa Sinulle!
tulikohan vähän vaikea siitä lorusta ymmärtääköhä sitä oudompi, ymmärränkö edes itse?
jokainenhan on jonkin naamion takana ja leikkii jotakin roolia.
Kunnes lipsuu ja paljastuu.
Itseä jos huvittaa niin kohta sen jo lähettää,
ehtimättä miettimään liikaa jos miettii ei lähetä ehken mitään.
Hyvää viikkoa Sinullekin.
Olen taas urakoinut sen runokirjani kanssa. Kun mulla ei tahdo olla tämä tekniikka oikein hallussa , sain kirjoittaa kaikki 90 sivua uudelleen, säästin sillä lailla kustannuksia ja se oli hyväkin niin tuli vähän karsittua uudelleen.
sain postissa Klimenkon aikanaan venäjäksi laulamia levyjä. Yks nainen lähetti mulle ilmaiseksi . niitä olen samalla tässä kuunnellut. Ne on IHANAN nostalgisia , nuoruudesta tuttuja. Aurinkokin paistaa, vieläköhän ehtis ulos.
Sumuista on taasen, aurinkoisina päivinä minäkin kuljen enempi ulkona saamassa valohoitoa.
Sinulla on toimintaa runojen kanssa ja vielä aurinkoonkin ehdit. Lähetän kuvan Klimenkosta.
Kiitän kuvasta! Olisipa kuvaajakin ollut kuvassa.
Tiesitkö , että runojakin voi kuunnella levyiltä
Kuuntelen samalla tässä Saarikosken runoja luettuna.Olen varmaan kertonut, että aikanaan itsekin luin kaikenlaista kasetille mm Kalevalan,Kantelettaren, Mikaelit Hakim ja Karvajalka ja kymmeniä muita isoja
juttuja.Itsellenikin nauhoitin yhden kasetillisen lempirunojani.2-3 vuotta niitä luin näkövammaisille.Se oli mieleistä hommaa mutta sitten väsyin.
Olisi kyllä mukava käydä jollekin lukemassa vieläkin. Mutta nykyään saa kirjastoista niin paljon äänikirjoja, mutta opiskelijat usein tarvitsevat sellaista mitä ei ollut nauhoitettu. Tuli nyt vain mieleen kuunnellessa.
Tänne rauhaan on taasen hyvä tulla.
Valotit itseäsi valtavasti muutamalla sanalla,
olen ajatellutkin Sinua miten enemmän' olet tavallaan sovittaudut joukkoon.
Mieliala vähän heittelee menen kävelemään kun jalat ei heittele niin tasottuu mielialakin.
Hyvää viikonloppua Sinulle.
Huomaan, että huomenna on ystävälläni nimipäivä. Onneksi olkoon! Eikö elämä ole joskus aika yllättävääkin kun olemattomuudesta voi putkahtaa uusia ihmisiä ihan ystävyyteen saakka.
Vaikka tällaiset ystävyydet eivät tietysti voi korvata fyysistä ystävää. voivat nämä mielestäni lisätä henkistä hyvinvointia ja sillä tavalla jopa parantaa terveyttäkin.
Ainakin minä olen saanut monesti iloa päivään täällä piilossa kirjoitellessamme.
Ex-kumppanikin on hankkimassa tietokonetta itselleen, se tietää varmaan minullekin muutamia koulutustunteja, vaikka poikansa varmaan alkuun opettaa, mutta ei se niin nopeasti perille mene kuitenkaan. Aika näyttää.
Nyt toivottelen hyvää lauantai-iltaa. Ja huomista sankaruutta!
Myöhästyneeet onnittelut tänäpänä Sinulle minä tonttu en huomannu ajoissa Sinä olit valpas Heli.
Kiito Sinulle onnitteluistasi.
Päivällä suorastaan kesäinen tunnelma hetkenaikaa
kävin katsomassa exän uutta konetta. Poikani meneeillalla hänelle sitä asentelemaan kun omat poikansa eivät hallinneet loppuun hommaa. Toivottavasti järjestyy. Minulle kannettavat on aika vieraita. Olen ollut omaani tyytyväinen ja siihen , että poika auttaa jos ongelmia tulee. Usein puhelinsoitto riittää.Tekstinkäsittelyn olen opetellut itekseni.
tilasin Eeva Kilven kootut.
Tiedän että tykkään.
Luulen että osaan, mutta jo tekstin käsittely on hepreaa en osaa siirtää esm tekstin osaa uuteen paikkaan, se olis joskus tarpeellinen taito.
Muuten osasin asentaa uuden koneen itse leuhkimatta kuitenki paras.
Vihdoinkin odottamani päivä!!! Sain käsiini oikovedoksen kirjastani. Et usko mikä tunne!
Se kansikin on niin kaunis, kun sain siihen itse ottamani talvimaiseman kanneksi. Olet Olavi ensimmäinen ihminen jolle tämän kerron. Olen parille ystävälle maininnut suunnittelevani omaa kirjaa.Poikani eivät tiedä mitään, eikä exä.
Kirjan nimi on "Helinöitä" . Ei tule myyntiin.
Ai kun voisin lähettää kuvan sinulle joskus.
olisi tosiaan hieno saada se kansikuva ja nähdä koko kirjakin, onnittelen saavutuksestasi Sinua.
jotenkin kevään vaikutus tuntuu jo semmoiisena tuntumisentunteenna virkistää ja odottaa vaikka kevät ei saisi näin pitkällä olla vielä.
Kiva huomata kun tuttavapiirissä sähköpostin käyttö lisääntyy.Sellaisetkin ihmiset( kuten exä)
kun innostuvat Pc.n hankkimisesta, niin se on jo suuri ihme. 3 ystävääni on hiljattain hankkinut, ja minä olen saanut opettaa, vaikka itsekin koko ajan opettelen. Esim. sisällysluettelon teosta ei kyllä automaatisesti ole tullut mitään , toki sen käsipelilläkin tehdä voi, mutta kyllähän sen löytyä pitäisi, vaan eipäs löydy. Tää kone uhkailee jo minua kun yritän selvittää juttuja ;-))) Mutta mukavaa on kuitenkin kirjoitella. Hyvää Viikonloppua
€:n päivä tuli hyvin käytettyä. Monta pitkää puhelua tuli puhuttua. Arkisin yritän rajoittaa turhat pulinat pois. En ulkoillut ollenkaan, siitä tietysti olematon omatunto soimaa.
Yritän ulkoilla enemmän lähipäivinä.
£&$ löysin mutta missä € plopulta senkin löysin
uusi liittmä soneran minullakin siinä sunnuntain pulina vaikken tiedä käytänkö sitä minkäänvertaa.
niin vähän puhun yläensäkään.
Kahvinkeittoon huutaa yksi
johan sitä mielitekeekin.
Mulla meinaa hermot mennä puhelinneuvojana. Kun oliskin samanlainen kone, mutta kun on eroavaisuuksia, niin on vaikea neuvoa. Poikani on käyny exää auttamassa alkuun, kun asuu lähellä, kai ne nyt sai sen kunnolla käyntiin , mutta kun se kone on niin hipaisuherkkä. aloittelijalla olisi parempi tämmönen pöytäkone kuin läppäri.Soittelee mulle vähän väliä ja kysyy jotain.
Onko sulla skype? Siitä minä en ymmärrä mitään.
puuttui peliin. On varmaan herkkä se läppäri.
itse aloitin vanhalla koneella ja poika ihmetteli kun omin päin sevitin ongelmat ja en välittäny jos kone särkyy ei se iso vahinko ole vanha kun olikone.
En viittiny ketään häiritä kun jokaisella on tekemistä omissa asioissaan.
Tässä uudessa koneessa jo emolevy paukahti rikki mutta muuten olen hyvin tän kans pärjänny.
Sitä skypeä en varmaan tarvi kun ei tuttuja ole ulukomailla, kännykkäki on niin vähällä käytöllä.
muutenhan se skype on helppo laittaa kuulemma.
Koita nyt pitää hermot kuunnosa; niinhän tuo minullakin välillä joku väsymys teettää ärtysiä kiriotuksia pitänee pittää pikku taukoa ja kirjoitella vain täällä Sinulle:
Taitaa pian täyttyäkin nurkkamme. Tuli mieleeni , että sinä kyllä voisit kirjoittaa 'oikeaan sähköpostiinikin', toisinpäin ei varmaankaan ole oikein sopivaa? Voin pistää Galleriaan oik.os., käyn kovin harvoin siellä G:ssä, kun ei sinne kukaan kirjoita ja sinne on niin mutkikasta ja hidasta mennäkin, koko 24:ään.
Jokelan tutullani on se skype-puhelin, kun hänen miesystävänsä asuu itä-hesassa ja soittelevat paljon, niin nyt on ilmaiset puhelut. Siks minäkin sitä aattelin, kun me aika paljon kans soitellaan exän kans. Kai se jotain läheisriippuvuutta sitten on.
Eilen kuulin , että eläk. voi mennä ilmaiseksi uimaan. Täytyy ens viikolla aloittaa, nyt en vielä saa uida pienten operointien jälkeen.
Alkaa tätä ohjelmaa tulla kaikenlaista.
Kai kohta pitäs uus osoite keksiä taas ? Täällä.
Miten minä Gallerian kautta sitä osoitetta lähetän, Sullakin on varmaan muuttunut siitä kun viimeks on kirjoiteltu.
ja olenko minäkään omaani antanu. Käyhän se näinkin: [email protected]
Valoisia päiviä!
en osaa tulkita tai en saa lähtenmään mutta
[email protected]
pitäisi toimia.
Rakas Ystäväni hyvää päivänjatkoa Sinulle.
T Matti
Minä halusin salata nimeni niillä pisteillä, en ollut niin rohkea kuin sinä, ajattelin jos joku täällä kuitenkin käy. En usko kyllä että kukaan on käynyt. Olin opettajana taas. Kumma juttu siellä sähköpostit lähtee, mutta mitään ei tule, vaikka on lähetetty. Ei keksitty syytä poika meni taas illalla sinne.
pisteiden perusteella kirjoitin monenlailla vaan ei.
Minulla oli vaikeuksia alussa tämän uuden koneen kanssa kun torjunta heitti testiviestit roskapostikansioon, enkä heti huomannut etsiä niitä sieltä.
En paljon epäile että joku vaivautuis mutta on hyvä olla varovainen.
Ihanan aurinkoinen päivä, tulikin vähän enemmän käveltyä. AAmulla oli taideluento. Espoon EMMAssa
on mielenkiintoinen näyttely samoin Ateneumissa.
EMMAAn on kyllä hankala matka mutta Ateneumiin pääsen kyllä helposti. Siellä ei ole aina pääsymaksuakaan, niin silloin kannattaisi mennä.
Ja kirjastosta saa upeita taidekirjoja kun vain kantaa jaksaa, minä jaksoin tänään. Ilman reppua kyllä nääntyisin, vaikka matka on lyhyt.
Jos joskus haluat lukea runojani , niitä löytyy Rakkausrunot.fi 'Kulkuritar', siellä taitaa olla jo yli 100 runoani. Osa niistä on kirjassanikin.
Siellä pystyy lukemaan ja selailemaan kirjautumatta, mutta kommentoimiseen ja omien runojen kirjoittamiseen täytyy rekisteröityä. Mutta siellä on tosi mukavaa porukkaaja paljon vilkkaampaa kuin 24:ssä.
KIITOS! miksien aikaisemmin osannut tulla sinne
olet siitä joskus sanonut jotenkin vain en ole osannut.
Luin jo jotakin sinulta ja vaikutuin!!
Ilmeisesti monetkin olivat lahjasi sen tajunneet:
Täällä rupee oleen niin ahdasta jo, niin aatelin ottaarepun selkään ja muuttaa toiselle palstalle siel on hyvää tilaa
Palstan numero on 2004/37 ja tunnussana: Osaatko ajaa autoa Eetu 170504
Tavataan siellä.
H.