Tuuli kävi Essin vaatteiden läpi ja tuntui, että se olisi kohmettanut kaiken hänen sisällään.
Varpaat… Jäässä. Reidet… Jäässä. Sormet… Jäässä. Kasvot… Jäässä. Käsivarret… Jäässä. Korvat…Jäässä. Maha… Jäässä. Kaula… Jäässä…
Olihan Essillä ennenkin ollut kylmä, mutta nyt siinä oli jotain pelottavaa. Tuntui, kun sydänkin olisi ollut jäässä. Lunta meni kenkään, mutta se ei sulanut niin kuin tavallisesti, vaan se pysyi siellä lumena… Jäisenä lumena.
Katulamppujen alla näytti lämpimältä, mutta kun sinne meni, valo olikin kylmää valoa.
Essillä olisi pitänyt olla nälkä, mutta ei ollut enää. Jos ei syö neljään päivään ja juo vain vettä, ei enää tunne pahemmin nälkää. Essi yritti muistella, miltä ruoka maistuu ja miltä se tuntuu suussa, mutta ei enää onnistunut… Eikä välttämättä halunnutkaan. Ruuan ajattelemisesta tuli nälkä.
Nyt oli vain kylmyys. Vaikka Essi kuinka yritti olla ajattelematta sitä, se tuntui silti. Jokin siinä porautui, porautui syvälle, mutta ei päässyt sydämeen, koska se oli jo jäässä.
Suuria lumihiutaleita tipahteli Essin mustille hiuksille. Ne leijailivat hitaasti täyttäen tytön päälaen ja saaden tämän näyttämään pieneltä, rähjäiseltä lumiprinsessalta.
Kalpeat kasvot, suuri punainen suu ja suuret siniset silmät, olivat kauniit, mutta silmien kovuus niiden jäinen katse, tekivät tytön ylpeän näköiseksi, niin, että kenellekään ei olisi voinut tulla mieleen hakea tyttöä ilotaloon.
Essi ei jaksanut enää jatkaa. Hän huomasi erään pienen lumettoman kohdan suuren kerrostalon vieressä. Se näytti kylmältä, mutta silti kotoiselta.
Tyttö käpertyi talon kovaa tiiliseinää vasten ja painoi silmänsä kiinni. Hänen suunsa liikkui äänettömän ilta lorun, tai rukouksen, sitä mikä se oli, ei kukaan osaa kertoa. Ensin rintakehä kohoili tasaisesti, mutta pian se lakkasi kohoilemasta. Essi oli päässyt pois maailmasta. Hänellä ei ollut enää kylmä eikä nälkä. Hän pääsi… niin minne hän pääsi…? Sitä ei kukaan tiedä varmasti, mutta jonnekin muualle, toivottavasti jonnekin parempaan paikkaan.
Varpaat… Jäässä. Reidet… Jäässä. Sormet… Jäässä. Kasvot… Jäässä. Käsivarret… Jäässä. Korvat…Jäässä. Maha… Jäässä. Kaula… Jäässä…
Olihan Essillä ennenkin ollut kylmä, mutta nyt siinä oli jotain pelottavaa. Tuntui, kun sydänkin olisi ollut jäässä. Lunta meni kenkään, mutta se ei sulanut niin kuin tavallisesti, vaan se pysyi siellä lumena… Jäisenä lumena.
Katulamppujen alla näytti lämpimältä, mutta kun sinne meni, valo olikin kylmää valoa.
Essillä olisi pitänyt olla nälkä, mutta ei ollut enää. Jos ei syö neljään päivään ja juo vain vettä, ei enää tunne pahemmin nälkää. Essi yritti muistella, miltä ruoka maistuu ja miltä se tuntuu suussa, mutta ei enää onnistunut… Eikä välttämättä halunnutkaan. Ruuan ajattelemisesta tuli nälkä.
Nyt oli vain kylmyys. Vaikka Essi kuinka yritti olla ajattelematta sitä, se tuntui silti. Jokin siinä porautui, porautui syvälle, mutta ei päässyt sydämeen, koska se oli jo jäässä.
Suuria lumihiutaleita tipahteli Essin mustille hiuksille. Ne leijailivat hitaasti täyttäen tytön päälaen ja saaden tämän näyttämään pieneltä, rähjäiseltä lumiprinsessalta.
Kalpeat kasvot, suuri punainen suu ja suuret siniset silmät, olivat kauniit, mutta silmien kovuus niiden jäinen katse, tekivät tytön ylpeän näköiseksi, niin, että kenellekään ei olisi voinut tulla mieleen hakea tyttöä ilotaloon.
Essi ei jaksanut enää jatkaa. Hän huomasi erään pienen lumettoman kohdan suuren kerrostalon vieressä. Se näytti kylmältä, mutta silti kotoiselta.
Tyttö käpertyi talon kovaa tiiliseinää vasten ja painoi silmänsä kiinni. Hänen suunsa liikkui äänettömän ilta lorun, tai rukouksen, sitä mikä se oli, ei kukaan osaa kertoa. Ensin rintakehä kohoili tasaisesti, mutta pian se lakkasi kohoilemasta. Essi oli päässyt pois maailmasta. Hänellä ei ollut enää kylmä eikä nälkä. Hän pääsi… niin minne hän pääsi…? Sitä ei kukaan tiedä varmasti, mutta jonnekin muualle, toivottavasti jonnekin parempaan paikkaan.
Vastaukset 1
Vanhimmat
herkkä teksti.. jeps.. ihan hyvä oli..