Hieman pohdintaa

Alkoholi tuo kyllä ihmisissä sen todellisen olemuksen usein esille.

-Mira, purki pahaa oloaan Mialle, kun ei saanut nukkua Janin vieressä, selitteli myöhemmin asiaa kun huomasi menneensä liian pitkälle. Hormoonitko heittelee vai mistä syystä moinen tuittuilija, tuntuu tosikolta.
-Mia, ei mukana koko hommassa, tuntuu että pää ei kestä mukana.
-Olli, hauska mies, mutta tuntuu että orastava alkoholisimi on tuloillaan, oksentelee ja virtsailee mihin sattuu (teki sen jo toisen kerran). Epäsiisti olemus on ehkä laskelmoitua, mutta se ei ainkaan positiivistä kuvaa anna miehestä.
-Jani, hieman tylsänkin oloinen, mutta ehdottomasti asiallinen kaveri, vaikka Mira on humalapäissään useampaan kertaan yrittänyt Jania, hän ei näihin lepertelyihin ole lähtenyt mukaan.
-Kari, härskit jutut ovat ehkä olleet hänen imagoaan, mutta parhaimmillaan mies on todella herkkä sielu, huonoimmillaan jutut on aika huonoja.
-Hanne, ollut aika näkymätön tyyppi, mutta hän on huumorintajuinen nainen, hän ei vain ole suunapäänä tuomassa itseään esille koko aikaa.
-Sari, vaikattu ulkokuori voi hämätä, tuossa paketissa asustaa oikeasti tasapainoisen oloinen nainen. Huumorintajuakin löytyy, Karin kanssa pelaamisesta voi olla montaa mieltä, ehkä se on peliä, ehkä ei.

Seuraava äänestys tulee olemaan tiukka, kestääkö Miran kannatusjoukkojen tuki vielä kun vastassa on ensimmäistä kertaa kaksi todellista voittajaehdokasta. Mira tulee purkauksensa vuoksi saamaan ennätysmäärän miinuksia, kun taas Kari on ollut viimepäivinä jopa sympaattinen. Janihan on tasaisen varma, hieman tylsähkö mutta asiallinen herrasmies joka ei äänestäjiä paljon saa liikkeelle, ei niin hyvässä kuin pahassakaan.

Mielestäni äänestys käydään todellisesti Karin ja Miran välillä.
4253
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Joo, ja puolueellisempaa koostetta saa hakea BB.n historiasta.
Koosteen seuraajat näkevät tasan tarkkaan sen, mitä bb-läiset haluavat.
Esim nyt Miran oikeutettu purkaus Mialle vaikutti merkilliseltä kun ei näytetty taustoja.

Sari, Hanne ja Olli ovat todella törkeitä humalaisia. Hanne on ryypännyt joka kerta itsensä noloon tilaan. Hävettää muijien puolesta.

Äänestä
  • Tuo on tietysti totta että sitä näemme mitä näytettäväksi valitaan.

    Saatan jopa uskoa tuon Sarin ja Hannen humalakäyttäytymisen, Olli on jo nähtynä.

    Kuka jää sitten tasapainoiseksi voittajaksi, Jani? Mutta kun se on vähän liiankin harmaa kaveri... vai käykö kuten edellisessäkin BB:ssä että se "hauska mutta tyhmä" voittaa, eli Kari.

    Kaikella kunnioituksella naisia kohtaan, mutta en usko heidän mahdollisuuksiinsa.

    Äänestä

  • Vaikeaa päättelyä kirjoitti:

    Tuo on tietysti totta että sitä näemme mitä näytettäväksi valitaan.

    Saatan jopa uskoa tuon Sarin ja Hannen humalakäyttäytymisen, Olli on jo nähtynä.

    Kuka jää sitten tasapainoiseksi voittajaksi, Jani? Mutta kun se on vähän liiankin harmaa kaveri... vai käykö kuten edellisessäkin BB:ssä että se "hauska mutta tyhmä" voittaa, eli Kari.

    Kaikella kunnioituksella naisia kohtaan, mutta en usko heidän mahdollisuuksiinsa.

    edes vähän. Ei tunnu puolueettomalta arviolta. Arviosi ko. tyyppien tyhmyys (Perttu & kari) verrattuna Hanneen ja Miraan. Mikä on tyhmyytesi määritelmä ?

    Äänestä

  • perustella kirjoitti:

    edes vähän. Ei tunnu puolueettomalta arviolta. Arviosi ko. tyyppien tyhmyys (Perttu & kari) verrattuna Hanneen ja Miraan. Mikä on tyhmyytesi määritelmä ?

    Eihän nämä arviot ole tarkoituskaan olla puolueettomia, ja miten ne oikeasti voisikaan. Olemme ihmisiä jotka arvioivat toisia ihmisiä.

    Tyhmyyteni määritelmä tässä tilanteessa on se hölöhölö-asenne ja itsensä esilletuominen tällä tasolla.

    Kummankin mainitsemasi miespuolisen henkilön suusta todennäköisesti tarvittaessa tulee hyvinkin loogista, asiallista ja järkevää tarinaa.

    Miraan ja Hanneen verrattuna, Kari tuntuu tyhmältä sen vuoksi että Mira yrittää olla kovin asiallinen, jopa tiukkapipo, siinä välttämättä onnistumatta. Miespuolisia (miksei naispuolisiakin) katsojia saattaa myös hämätä Miran "kauneus" jolloin todelinen sanoma jää huomaamatta.

    Hanne taas jättäytyy useimmiten näkymättömäksi (ainakin niissä pätkissä mitä meille tarjotaan), kun taas Kari suorastaan tyrkyttää omaa tarinaansa (tyhmyyttänsä) esille. En pysty Karin ja Hannen eroa määrittelemään tarkemmin kuin juttujen määrällä ja tasolla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


talon tilanteesta kirjoitti:

Alkoholi tuo kyllä ihmisissä sen todellisen olemuksen usein esille.

-Mira, purki pahaa oloaan Mialle, kun ei saanut nukkua Janin vieressä, selitteli myöhemmin asiaa kun huomasi menneensä liian pitkälle. Hormoonitko heittelee vai mistä syystä moinen tuittuilija, tuntuu tosikolta.
-Mia, ei mukana koko hommassa, tuntuu että pää ei kestä mukana.
-Olli, hauska mies, mutta tuntuu että orastava alkoholisimi on tuloillaan, oksentelee ja virtsailee mihin sattuu (teki sen jo toisen kerran). Epäsiisti olemus on ehkä laskelmoitua, mutta se ei ainkaan positiivistä kuvaa anna miehestä.
-Jani, hieman tylsänkin oloinen, mutta ehdottomasti asiallinen kaveri, vaikka Mira on humalapäissään useampaan kertaan yrittänyt Jania, hän ei näihin lepertelyihin ole lähtenyt mukaan.
-Kari, härskit jutut ovat ehkä olleet hänen imagoaan, mutta parhaimmillaan mies on todella herkkä sielu, huonoimmillaan jutut on aika huonoja.
-Hanne, ollut aika näkymätön tyyppi, mutta hän on huumorintajuinen nainen, hän ei vain ole suunapäänä tuomassa itseään esille koko aikaa.
-Sari, vaikattu ulkokuori voi hämätä, tuossa paketissa asustaa oikeasti tasapainoisen oloinen nainen. Huumorintajuakin löytyy, Karin kanssa pelaamisesta voi olla montaa mieltä, ehkä se on peliä, ehkä ei.

Seuraava äänestys tulee olemaan tiukka, kestääkö Miran kannatusjoukkojen tuki vielä kun vastassa on ensimmäistä kertaa kaksi todellista voittajaehdokasta. Mira tulee purkauksensa vuoksi saamaan ennätysmäärän miinuksia, kun taas Kari on ollut viimepäivinä jopa sympaattinen. Janihan on tasaisen varma, hieman tylsähkö mutta asiallinen herrasmies joka ei äänestäjiä paljon saa liikkeelle, ei niin hyvässä kuin pahassakaan.

Mielestäni äänestys käydään todellisesti Karin ja Miran välillä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu