nyt oot poissa
en sanonut kuinka rakas olet
en sanonut kuinka paljon tarvitsen sinua
annoit itsesi, kaiken
en edes kiittänyt
jälkeesi vain tyhjät askeleet
silti lähelläni, kanssani
hiljaa soi kaipaukseni kitara
en sanonut kuinka rakas olet
en sanonut kuinka paljon tarvitsen sinua
annoit itsesi, kaiken
en edes kiittänyt
jälkeesi vain tyhjät askeleet
silti lähelläni, kanssani
hiljaa soi kaipaukseni kitara
Vastaukset 6
Vanhimmat
Saatko itellesi rauhan tämmösellä tekeleellä? Aikaa oli varmasti isän eläessä....nää tämmöset on oikeesti ahdistavia....
jotkut eivät vain ymmärrä ennen kuin oikeasti menettävät isänsä.
Ymmärrän.
mua ainakin kosketti ja itketti
ajattelitko?
Hän tietää...
en yleensä lue näitä "nikittömiä" runoja, mutta
nyt tuo sinun käyttämäsi melankolina sattunees-
ta syystä pisti silmään, ja veikkaan, että olet
"melankolimän" siksi astuin tämän runon sisään.
Ja, koska tiedän, mitä elämässäsi on tapahtunut,
sitäkin suuremmalla syyllä mielipiteeni vain
vahvistuu.
Eikö ole kummallista, että kun läheinen on
viereltä pois, niin vasta sitten heräämme ajatte-
lemaan mitä jäi sanomatta, kuinka rakas toinen
on/oli.
Mutta, itse runostasi - siinä soi hiljainen ja
herkkä kaipaus, tyhjissä askelissa, koskettava.
Minulla oli kyllä hyvät ja läheiset välit isäni kanssa ja vietettiin todella paljon aikaa yhdessä.
Silti, aina kun läheinen on poistunut, tuntuu kuin ei kuitenkaan olisi saanut olla tarpeeksi kauan yhdessä ja tarpeeksi lähelläkään.
siksi noi sanat...