Suunnitelemme omakotitaloa ja rakentamisen tulisi alkaa kesällä 2007. Arkkitehtimme on piirtänyt meille korkean olohuoneen ja ikkunat metsäiseen puistoon. Muualle ei ole mahdollisuutta avata suuria ikkunoita, sillä maisemana olisi naapurin talon seinä.
Mietimme, miten hankalaa on pestä korkeat ikkunat itse? Mitä apuvälineitä olette käyttäneet? Vai oletteko turvautuneet ulkopuoliseen apuun ja paljonko pesukerta maksaa (pk-seudulla)?
Korkeiden ikkunoiden pesu
6
2056
Vastaukset
- takia
Kuinkas lähellä se metsä on? Meillä on korkeat ikkunat ja on ollut tapana pestä ne helikopterilla ja painepesurilla. Onnistuu kivasti, mutta se lastamiehen rooli on hankala. Se on sitten laittanut narun kaulaan ja vedellyt ne ikkunat kuiviksi ollessaa narunjatkona.
t: Läpi Näkyy
P.S. Kannattaa miettiä sellaisia itsensä puhdistavia ikkunoita. Esim. Skaala-ikkunoiden mallistosta. - löytää
teleskooppivarrella varustettu pesulaite.
- pienen mökin laittaja
Kun kantapäät täytyy saada yli 150 cm:n korkeuteen, suosittelen alumiinitelineitä. Ne pystyy purkamaan osiin ja kantamaan ovesta sisään ja ulos. Lattia tietenkin täytyy suojata ja huonekalut siirtää syrjään. Kun telineet on rakennettu, ikkunana pesu ei ole enää iso juttu. Samalla voi vaihtaa kaikki korkealla olevat lamput. Edullisimmat telineet lähtevät ilmeisesti noin 20 €/päivä.
Mutta jos haluat telineet kotiin kuljetettuna, kasattuna, uudellen purettuna ja takaisin vuokraamoon kuljetettuna, hinta on jotain aivan muuta. Se maksaa satoja euroja. - lasia
Jos korkeiden ikkunoiden ulkopintoihin pääsee satamaan (ei siis pitkiä räystäitä), kannattaa näissä nimenomoisissa ikkunoissa käyttää uloimpana lasina itsepeseytyvää lasia.
Sitä saa tasapuolisesti kaikkien ikkunavalmistajien tuotteisiin.
Eipä tarvitse niin usein ulkopintoja pestä
http://www.pilkington.com/applications/products2006/finnish/bybenefit/selfcleaning/default.htm- ongelmana
Sisäpuolihan se varsinainen ongelma on. Ulkonahan voi laskea vaikka letkulla vettä ikkunoihin, jos sade ei niihin osu.
Sisällä itsepeseytyvä pinta ei voi tulla kysymykseen ja jonkinlainen kiipeily on välttämätöntä, mutta minkalainen kiipeily? Miten teette käytännössä? - maksaa
ongelmana kirjoitti:
Sisäpuolihan se varsinainen ongelma on. Ulkonahan voi laskea vaikka letkulla vettä ikkunoihin, jos sade ei niihin osu.
Sisällä itsepeseytyvä pinta ei voi tulla kysymykseen ja jonkinlainen kiipeily on välttämätöntä, mutta minkalainen kiipeily? Miten teette käytännössä?n. 300 - 400 euroa työkalukaupassa. Se on kevyt ja helppo koota sisätiloissakin, eikä vaadi sivusuunnassakaan paljoa tilaa. Teline oli meillä välttämätön jo rakennusaikana, joten hankintahintaa ei auttanut murehtia. Purettuna menee pieneen kokoon säilytyksen ajaksi.
Telineeltä pystyy tukevasti pesemään talomme n. 5 m korkeiden ikkunoiden yläosat, perinteisillä ikkunanpesuvälineillä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät
Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain597482Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava
valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak1232906- 1421756
Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous
saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha651639Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi
Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim1151448Miten voit olla niin tyhmä
että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle1671394- 1291116
- 73817
Kyriake=Kirkko
Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko47802- 51707