Tuore poltergeist juttu

Lapin Kansa 24.1. Täällä Arkangeli, Jelena Markova, Tieteellisen kirjaston hoitaja.

Yksi hyvin kummallinen tapahtuma sattui Arkangelin alueella. Pieni poika tuli isoäitinsä luokse vierailulle, minkä jälkeen alkoi tapahtua jotakin kummallista. Kalusteet alkoivat liikkua, esineet putoilla, tuli paljon pieniä tulipaloja, jotka sattuivat eri paikoissa aivan odottamattomasti. Poika kertoi, että hänen päässään on pieniä punaisia palloja, jotka ovat lentäneet hänestä ja sytyttäneet erilaisia esineitä tuleen. Pallot olivat eri värisiä, sinisiä, vihreitä. Muut ihmiset, sekä pojan läheiset sukulaiset että toiset ihmiset eivät näe palloja, mutta he näkevät kuinka esineet syttyvät. Poika sanoo, että hän näkee pallot, mutta ei voi niille mitään. Hän yritti "kerätä" pallot, sitten hän sanoi, että hän keräsi satakolmekymmentä palloa, mutta päähän jäi vielä kaksisataakaksitoista palloa. Poika lähetettiin sairaalaan, mutta mitään ei löydetty, lääkärit eivät voineet selvittää kummajaista. Kummalliset tapahtumat kestivät kaksi päivää, sitten kaikki päättyi itsestään.
2267
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ei kuullosta poltergeistilta.

Vaikuttaa pikemminkin siltä että pojalla olisi pyrokineettisiä ja telekineettisiä kykyjä ja hän mieltäisi niiden kontrollin pallojen keräilyksi. Heihou, X-men rulez.

Äänestä

todella hämmästyttävä asia. siis punaisia palloja jotka olivat vihreitä ja sinisiä. tässä riittää pohtimista.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jeesukseen uskova kirjoitti:

Lapin Kansa 24.1. Täällä Arkangeli, Jelena Markova, Tieteellisen kirjaston hoitaja.

Yksi hyvin kummallinen tapahtuma sattui Arkangelin alueella. Pieni poika tuli isoäitinsä luokse vierailulle, minkä jälkeen alkoi tapahtua jotakin kummallista. Kalusteet alkoivat liikkua, esineet putoilla, tuli paljon pieniä tulipaloja, jotka sattuivat eri paikoissa aivan odottamattomasti. Poika kertoi, että hänen päässään on pieniä punaisia palloja, jotka ovat lentäneet hänestä ja sytyttäneet erilaisia esineitä tuleen. Pallot olivat eri värisiä, sinisiä, vihreitä. Muut ihmiset, sekä pojan läheiset sukulaiset että toiset ihmiset eivät näe palloja, mutta he näkevät kuinka esineet syttyvät. Poika sanoo, että hän näkee pallot, mutta ei voi niille mitään. Hän yritti "kerätä" pallot, sitten hän sanoi, että hän keräsi satakolmekymmentä palloa, mutta päähän jäi vielä kaksisataakaksitoista palloa. Poika lähetettiin sairaalaan, mutta mitään ei löydetty, lääkärit eivät voineet selvittää kummajaista. Kummalliset tapahtumat kestivät kaksi päivää, sitten kaikki päättyi itsestään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu