"Muut oli prinsessanukkeja, pitsimekkosia, kultakiharaisia sinisilmiä, mut mä olin vain mollamaija, ommeltu hymy riepunaamalla, villalangasta puretut hiukset, nuhraantunut nuttu yllä. Kuka vois rakastaa mollamaijaa, sano kuka."
Mä luin niitä sanoja päiväkirjasta ja mulla oli paha olla. Päiväkirja oli kai kun mollamaija itekin, nuhraantuneet, rispaantuneet kangaskannet, oikeastaan se oli vain hikinen vihko, josta oli revitty sivujakin välistä. Mut sanat oli painavia, teräviä ja teki kipeää, ne osui mua johonkin sellaiseen paikkaan, jota mä en tiennyt mussa edes olleen.
Mä löysin sen päiväkirjan roskiksesta. Mä olin mutsin käskystä kiikuttamassa roskapussia sinne ja se herätti mun huomion, kun mä olin kiskaissut luukun auki. Tavallisesti mä en edes vilkaissut niiden rumien, ruostuneen harmaitten säiliöitten kitaan, en siitä huolimatta, että meidänkin asuinalueella oli roskiksista kuulemma löydetty vaikka mitä, elävistä kissanpennuista aina puolikuolleeseen pultsariin.
Mut jostain syystä mä nyt katoin alas ennen kuin kippasin ämpärin tyhjäksi ja liike jäi puolitiehen. Musta, resuinen vihko, jonka kangaskansissa kasvoi punaisia ruusuja, osui mun silmiin ja ennen kuin mä huomasinkaan, mä olin poiminut sen käteen. Vieressä oli jonkun puoliks syöty jugurtti ja siitä tarttui töhkää mun rotsin hihaan, muutenkin roskalaatikoitten lemu lämpösenä päivänä sai melkein oksentamaan.
Mutta mä otin sen kirjan, jemmasin sen kannelle, tyhjensin ämpärin ja pyyhin mun hihan taskusta löytyneeseen paperiin. Päiväkirjakin lemusi, kun mä löyhäytin sen auki, lisäksi se oli vähän kostea kulmistaan, tekstikin näytti osittain nuhraantuneen. Ekalta sivulta pilkottava otsikko sai mut kuitenkin kiinnostumaan lisää, siinä luki isolla, hiukan kulmikkaalla käsialalla: Mollamaijan päiväkirja.
Mä olen aina ollut utelias, oikein sietämätön nuuskija kuulemma ja sairaan kiinnostunut kaikesta selittämättömästä. Mä olen itekin duunaillut sellasia juttuja, harrastanut kirjottamista pienestä asti. Vaikkakaan en kyllä mitään päiväkirjoja, kundithan ei paljon sellasen kanssa puuhaile. Mut mutsin vanha kirjotuskone oli saanut kyytiä siitä asti kun mun sormet oli ylettyny näppäimille, nykysin mä naputtelin tarinoitani vanhalla tietsikalla, jonka kummisedän kaima oli puolilmaseks roudannut meille.
Mä siis vein päiväkirjan himaan ja aloin lukea sitä. Ja kun mä luin, mä sain tietää uskomattoman asian. Mulla oli sydän ja siihen sattui mollamaijan tarina, mut enemmän oli takuulla sattunut mollamaijan sydämeen.
Mä luin niitä sanoja päiväkirjasta ja mulla oli paha olla. Päiväkirja oli kai kun mollamaija itekin, nuhraantuneet, rispaantuneet kangaskannet, oikeastaan se oli vain hikinen vihko, josta oli revitty sivujakin välistä. Mut sanat oli painavia, teräviä ja teki kipeää, ne osui mua johonkin sellaiseen paikkaan, jota mä en tiennyt mussa edes olleen.
Mä löysin sen päiväkirjan roskiksesta. Mä olin mutsin käskystä kiikuttamassa roskapussia sinne ja se herätti mun huomion, kun mä olin kiskaissut luukun auki. Tavallisesti mä en edes vilkaissut niiden rumien, ruostuneen harmaitten säiliöitten kitaan, en siitä huolimatta, että meidänkin asuinalueella oli roskiksista kuulemma löydetty vaikka mitä, elävistä kissanpennuista aina puolikuolleeseen pultsariin.
Mut jostain syystä mä nyt katoin alas ennen kuin kippasin ämpärin tyhjäksi ja liike jäi puolitiehen. Musta, resuinen vihko, jonka kangaskansissa kasvoi punaisia ruusuja, osui mun silmiin ja ennen kuin mä huomasinkaan, mä olin poiminut sen käteen. Vieressä oli jonkun puoliks syöty jugurtti ja siitä tarttui töhkää mun rotsin hihaan, muutenkin roskalaatikoitten lemu lämpösenä päivänä sai melkein oksentamaan.
Mutta mä otin sen kirjan, jemmasin sen kannelle, tyhjensin ämpärin ja pyyhin mun hihan taskusta löytyneeseen paperiin. Päiväkirjakin lemusi, kun mä löyhäytin sen auki, lisäksi se oli vähän kostea kulmistaan, tekstikin näytti osittain nuhraantuneen. Ekalta sivulta pilkottava otsikko sai mut kuitenkin kiinnostumaan lisää, siinä luki isolla, hiukan kulmikkaalla käsialalla: Mollamaijan päiväkirja.
Mä olen aina ollut utelias, oikein sietämätön nuuskija kuulemma ja sairaan kiinnostunut kaikesta selittämättömästä. Mä olen itekin duunaillut sellasia juttuja, harrastanut kirjottamista pienestä asti. Vaikkakaan en kyllä mitään päiväkirjoja, kundithan ei paljon sellasen kanssa puuhaile. Mut mutsin vanha kirjotuskone oli saanut kyytiä siitä asti kun mun sormet oli ylettyny näppäimille, nykysin mä naputtelin tarinoitani vanhalla tietsikalla, jonka kummisedän kaima oli puolilmaseks roudannut meille.
Mä siis vein päiväkirjan himaan ja aloin lukea sitä. Ja kun mä luin, mä sain tietää uskomattoman asian. Mulla oli sydän ja siihen sattui mollamaijan tarina, mut enemmän oli takuulla sattunut mollamaijan sydämeen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Sujuva alku, jatkoa kaivataan.
sujuvaa, ja kiinnostavaa. Mitkään pienet yksityiskohdat eivät jääneet vaivaamaan, vaan kaikki oli yhtä suurta kokonaisuutta. Kiinnitti huomion tästä muusta joukosta hyvin positiivisella tavalla.
-Mikä täällä haisee? mutsi kysyi kurkaten ovesta. Me asuttiin kahdestaan, oltiin asuttu jo vuosikausia faijan lähdön jälkeen ja oikeastaan meillä meni ihan iisisti. -Kalle, oletko sinä potkaissut taas sukkasi jonnekin sängyn alle, minähän olen sanonut, että ne pitää laittaa pyykkikoriin ja muutenkin sinun pitäisi siivota täällä joskus!
Mutsin vuodatus meni multa lähinnä ohi, sitä samaahan se aina oli. Se yritti kasvattaa musta miestä, joka pärjäis joskus omillaan sit kun sitä ei enää olis, mut omasta mielestään se onnistui huonosti. Mä olin piilottanut päiväkirjan jo kuullessani sen askeleet ja mä otin sen uudelleen esiin ryömittyäni ensin mutsin mieliks sängynaluset ja avattuani ikkunan saadakseni sen katoamaan.
Päiväkirja lemusi todella ummehtuneelle. Ensin mä olin ajatellut, että se saattoi olla vaikka kuinka vanha, mut sitten mä tsekkasin päiväykset. Viimeiset ei olleet kuin parin kuukauden takaa, vuosiluku oli ysiysi aivan selvästi, jotenkin lapsekkaan kulmikkaista numeroista ei voinut erehtyä. Mut stoori ei kylläkään ollut mitään herttasia lapsuudenmuistoja ja jotenkin musta tuntui, ettei se ollut satuakaan, vaan totta.
Mä en olis mä, jos mä olisin malttanut olla vilkaisematta päivämäärien lisäks myös loppusivujen tekstejä, mä olen aina lukenut kirjoistakin ensin alun ja sit lopun ja sit sen muun siitä väliltä jos se on sattunut enää kiinnostamaan.
Tää kiinnosti. Alku oli aika tavanomaista tarinaa mainintoineen, et sitä kirjoittava kimma oli päättänyt nyt alkaa pistää juttua paperille eli pitää päiväkirjaa. Mut loppu oli sitäkin kovempaa kamaa, viimesiltä sivuilta henki melkis käsinkosketeltava kipu ja epätoivo ja se pakotti mut ottamaan selville, mitä siinä välissä oli.
Monikin kimma, niitä sen paremmin luettelematta, on väittäneet mulle, ettei kundeilla ole sydäntä. Tai tietty se lihas, mut ei siellä sisällä mitään, millä vois tuntea jotakin. Mun kylkiluitten alla alkoi kuitenkin näivertää kumma tunne, kun mä siirryin lopusta taas alkuun.
Mä sain selville, että päiväkirjan kimma oli kärsinyt pienestä asti kiusaamisesta ja siitä, et se oli erilainen kuin toiset. Mä työnsin kirjan kauemmas ja aloin ekaa kertaa miettiä, kuka mollamaija oikein mahtoi olla. Joku meidän talostako? Joku, jonka mä ehkä tunsin? Ja miten ja miks päiväkirja oli roskikseen joutunut?
Aloitus oli kaunis, ei mikään kovin perinteinen. Tämä toinen kuulosti taustojen selvittelyltä, jonkinlaiselta kehittelyltä, joka kaipaa kipeästi jatkoja. Mutta, minä pidän tuosta ideasta. Ellei se olisi sinun omaisuuttasi, varastaisin sen. *hymynen*
Siihen oli tietty aika monta vaihtoehtoa. Se oli voinut joutua sinne vahingossa tai tarkotuksella, sen oli voinut heittää kirjottaja ite tai kuka tahansa muu. Joku oli voinut ottaa sen salaa, lukea ja viskata menemään. Tai mollamaija oli kyllästynyt kirjottamaan tai sitten... viimeinen vaihtehto oli hurjin ja selittyi ehkä parhaiten mun vilkkaalla mielikuvituksella. Ehkä mollamaijaa ei enää ollut ja joku sen läheisistä oli lukenut kirjan ja kauhuissaan halunnut päästä siitä eroon. -Herranen aika! mutsi kiekui tempastuaan taas oven auki, tällä kertaa mä en edes ehtinyt piilottamaan kirjaa. -Tyhjennä nyt roskakorisi, makkarankuoriako sinä olet taas sinne heittänyt? Siellä kysytään sinua puhelimessa, joku tyttö, en minä tuntenut äänestä.
Mutsi tuli nenäänsä nyrpistellen lähemmäs, mä vainusin vaaraa, ei ollut muuta mahdollisuutta kuin ottaa päiväkirja äärimmäisen tyynesti käteen ja siirtää se pöydänkulmalla lojuvaan reppuun niin kuin se olisi ollut koulukirja.
Hiukan levottomana mä silti nousin pöytäni takaa ja rohnustin eteiseen, vaikka mä olinkin melkein tasan varma, ettei mutsi mun reppua menisi nuuskimaan, yleensä se antoi mun henkilökohtasten kamojen olla rauhassa.
-Kalle, mä tokaisin puhelimeen ja toisessa päässä oli hetken aikaa aavemaisen hiljasta, kuului pelkkää huminaa.
-Moi Kalle, ohut, hento ja anteeksi pyytävä ääni sanoi sitten. -Tää on Siru, muistat sä vielä?
-Siru, mä ähkäsin. -Tietty mä muistan, sä olet vastapäisestä talosta, ite asiassa meiltä melkein näkee teille tai no ei nyt ihan. Mitä sulle?
-Ei mitään erikoista, Siru mutisi. -Mä vaan toivoisin, et sä auttaisit mua yhdessä asiassa. Mehän oltiin ennen kavereita, aika hyviäkin kavereita joskus.
-Totta, mä myönsin. Me oltiin tosiaan kuljettu joskus samoissa porukoissa, meitä oli ollut enemmänkin tältä samalta lähiömäeltä, mut kun me oltiin menty yläasteelle, sakki oli jotenkin hajonnut.
-Mä vaan ajattelin, sähän kirjoittelet, ainakin kirjoittelit silloin ennen, Siru tokaisi. -Mä tarvisin apua yhdessä jutussa ja mä ajattelin, et ehkä sä voisit vilkasta sitä.
-Milloin? mä kysyin ja mun repussa lojuva päiväkirja poltteli mun mieltä.
-Miten olis tänään? Siru ehdotti.
-Parin tunnin päästä, mä myönnyin, siinä ajassa mä ehtisin lukea päiväkirjan loppuun. -Tuunko mä teille?
-Mä tulisin teille, jos sopii, Siru jupisi ja äkkiä sen ääni kuulosti taas hirveen aralta ja ohuelta. Ihan kuin se olis alkanut katua että oli soittanutkaan.
toi on iha sikahyvä...jatka ja äkkiä... =)
en tavallisesti vastaa näihin, mutta tää oli niin hyvä että oli pakko, minkä ikäinen olet???
katka ihmeessä!!!
oon 16vuotias :)Entä sä???
oon 16vuotias :)Entä sä???
JATKA!!TOI ON TOSI HYVÄ..MISTÄS SÄ MUUTEN OOT??=)MUT JATKA.....=D
Stadist :)Entä sä???