Mieskoe

Mitähän kaikkea mies joutuu kestämään, jos suostuu vaimon painostuksesta menemään lapsettomuustutkimuksiin? Täällä ei taida juuri olla miesten mielipiteitä, mutta varmaan naiset näistä enemmän tietääkin. Asiallinen "rohkaisu" vois olla mulle paikallaan miehiltä tai naisilta. Kiitos jo etukäteen! Siis miten lapsettomuustutkimus etenee käytännössä?
222160
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Ei sua voi tutkia ollenkaan kun oot nii raukka...ei susta oo isäks.

Äänestä

Ensiksikin haluaisin sanoa, ettei painostuksen kautta kannata lähteä viemään asiaa eteenpäin. Molempien pitäisi haluta tutkimuksia yhtä paljon.
Ainakin minä ja mieheni näin ajattelimme, kun tutkimukset tulivat ajankohtaisiksi. Minä olin hiukan aikaisemin valmis lähtemään tutkimuksiin, mutta odotin, kunnes mieheni oli myös valmis siihen. En painostanut, sanoin vain että ajattele asiaa rauhassa ja puhutaan sitten, kun olet valmis.
Tutkimukset olivat miehen kohdalta aika simppelit, siemennestenäyte purkkiin ja labraan. Meillä miehen ei tarvinnut edes käydä lääkärillä, minä sain lähetteet molemmille ja tulokset sain gynellä käydessäni.
Naisen tutkimukset ovatkin sitten enemmän aikaa ja vaivaa vieviä.
Itse olen käynyt useassa kierrossa verikokeissa. Gynellä olen käynyt perustutkimuksessa ja munanjohtimien aukiolotutkimuksessa. Nyt olen clomifenkuurilla, jolla koitetaan saada munasolu irtoamaan. Olemme siis aivan alussa näissä hoidoissa. Jatkosta en vielä tiedä, enkä sitä murehdi.
Mieheni on ollut koko ajan tukena ja tsempannut, kun on ollut välillä mieli maassa.
Toivottavasti tästä oli edes vähän apua.
Onnea teille yritykseenne!

Äänestä

Mieheltä tutkitaan siittiöt sperma näytteestä, jonka voi antaa kotona tai klinikalla. Näytteen pohjalta voidaa joutua tekemään lisätutkimuksia. Esim miehen kivekset katsotaan suonikohjujen yms varalta. Jos näytteestä ei löydy siittiöitä, voidaan siittiöitä etsiä suoraan kiveksistä otettavasta punktionäytteestä.

Oletko vieraillut sivuilla
www.hedelmallisyys.fi
www.lapsettomuus.com
Niiltä löytyy melkoisesti tietoa tutkimuksista ja hoidoista. Varsinkin kohdassa miehen hedelmällisyys puhutaan miehen tutkimuksista yms.
Meillä miehen tutkimuksiin lähtöä helpotti se, että hän sai rauhassa omaan tahtiin ensin selvitellä asioita.

Äänestä

Vai vaimon pianostuksesta. No mitähän kaikkea sinä joudut kestämään... lue aikaisemmista viesteistä. Mutta tiedoksi sinulle, että vaimosi joutuu kestämään sekä henkisesti että fyysisesti sata kertaa enemmän kuin sinä. Katso peiliin ja mieti, oletko edes oikea isäehdokas.

Ja tämäkin tiedoksi; tällä palstalla on paljon miehiäkin ja hyvin asiallisia sellaisia. Kaikki ovat samassa tilanteessa. Miehisyytesi ei tutkimuksista kärsi, mytta tuosta asenteesta kyllä.

Äänestä

Meillä se oli mies, joka ehdotti tutkimuksiin lähtöä, mutta molemmat sinne siis halusivat lopulta.

Oikeastaan mies joutuu "kärsimään" vaan sen, että toimittaa spermanäytteen tutkittavaksi, ja joissain paikoissa myös kiveksiä tutkitaan (meillä lääkäri tutki niitä vähän pintapuolisesti). Tämä tehdään ihan tutkimusten alkuvaiheessa, koska mies on helpompi tutkia kun nainen. Ja sitten jos koeputkihedelmöitykseen asti päädytään, joudut hoidon loppupuolella antamaan taas spermaa, jotta vaimostasi kerätyt munasolut saadaan hedelmöitettyä labrassa.

Naisen kärsimyksiä en viitsi alkaa tässä luettelemaan, mutta sanottakoon että hoidot ovat hyvin raskaita sekä henkisesti että fyysisesti.

Äänestä

Minun mielestäni on suuri kärsimys miehelle joutua masturboimaan julkisesti jossain klinikan vessassa. Onko siellä edes mitään "luukkua" mihin muki laitetaan, vai joutukoo näytemukin antamaan virnistävän labrahoitajan käteen suoraan. Minusta ei siihen tehtävään ainakaan ole, en kestäisi häpeää.

Äänestä
  • Joissain paikoissa voit antaa spermanäytteen myös kotonasi, purkki pitää vaan toimittaa lämpimänä ja tunnin sisällä tutkittavaksi (käytännöt vaihtelee). Esim. klinikalla, jossa me olemme käyneet, on spermanäytteet kuitenkin annettu erillisessä huoneessa.

    Ja sitten... ei siinä kuule ole mitään seksuaalista. Hoitaja EI virnistele sinulle, eikä lääkäri. Heille sinä olet vaan potilas, jota tutkitaan. Meillä mies on hoitanut tuon homman nyt jo ainakin viisi kertaa, ei ole sanallakaan ruikuttanut tai hävennyt. Ja hänen osansa tässä prosessissa on erittäin helppo verrattuna siihen mitä nainen joutuu koeputkihedelmöityshoidossa kestämään.

    Äänestä

  • tai sitten ei. Kopit ovat äänieristettyjä ja sivummalla, ei siis suoraan jonostusaulan vieressä. Sitä paitsi siellä klinikalla on varmaan nähty muitakin miehiä kuni sinut, et ole mitenkään erikoinen poikkeustapaus. Lähinnä asenteellesi saatetaan nauraa, ei sille, mitä siellä kopissa teet.

    Äänestä

  • Tuo purkkiin tekeminen on täysin kiinni itsetunnosta - jos itsetunto on olematon, voin kuvitella, että se on hankalaa. Sehän on täysin mekaaninen toimenpide, vähän niinkuin verinäytteen antaminen. Ja jos lasta oikeasti haluaa, tuo on pikkujuttu. Ole mies.

    Äänestä

pilkkanasi tämän palstan käyttäjiä. jos masturboimalla selviäisi kaikista elämän mutkista ja haasteista niin hyvä olisi näin naisenkin näkökulmasta. Vaikka eipä taida olla koko lapsihankekaan ajankohtainen tilanteessasi...ei se siemennesteen toimitus labraan niin ylivoimaista voi sinulle olla...

Äänestä
  • noloa, kun labran väki ja vaimo saa tietää, että masturboin. Voisiko edes vaimo tulla mukaan sinne spermanäytteenottoon, että voisi luulla hänen ottaneen näytteen?

    Äänestä

  • Ana31 kirjoitti:

    noloa, kun labran väki ja vaimo saa tietää, että masturboin. Voisiko edes vaimo tulla mukaan sinne spermanäytteenottoon, että voisi luulla hänen ottaneen näytteen?

    Ja
    se
    tietenkin
    olisi
    ensimmäinen kerta
    kun sinä masturboit?

    Jep
    Jep

    Äänestä

  • Jep jep kirjoitti:

    Ja
    se
    tietenkin
    olisi
    ensimmäinen kerta
    kun sinä masturboit?

    Jep
    Jep

    miehelle paljon hankalampaa olla tutkimuksissa. Tosi noloa on, jos on herkkä ja alkaa seisokki samalla, kun lääkäri tutkii mun sukuelimiä. Oon ihan varma et mulle käy just noin varsinkin ,jos lääkäri on nainen. Oon taatusti naama ihan punasena ja häpeissäni,ei oo helppoo. Naisella ei oo mitään ton rinnalla.

    Eihän se tunnu juuri miltään, kun emättimen pohjan läpi tungetaan munasarjoihin neula, jota sitten liikutellaan siellä. Eihän tuota kipua voi edes verrata pikku nolostumiseen.

    Äänestä

  • Ana31 kirjoitti:

    miehelle paljon hankalampaa olla tutkimuksissa. Tosi noloa on, jos on herkkä ja alkaa seisokki samalla, kun lääkäri tutkii mun sukuelimiä. Oon ihan varma et mulle käy just noin varsinkin ,jos lääkäri on nainen. Oon taatusti naama ihan punasena ja häpeissäni,ei oo helppoo. Naisella ei oo mitään ton rinnalla.

    Ihan kamalaahan se on, kun joutuu ihan yksin kopissa tekeen jotain tollasta, mitä tosin lähes kaikki muutkin miehet lapsettomuuspolilla joutuu tekemään (ja suurin osa niistäkin miehistä, jotka ei lapsettomuustutkimuksissa käy, tekee sitä ihan vapaaehtoisesti, tosin jossain muualla).
    Ja sitten vielä lääkäri tutkii kivekset! Lääkäri, joka on niitä nyt nähnyt satoja työssään, mutta sulla varmaan on niin poikkeevat, että saattaa niitä jäädä pitkäänkin ihmettelemään. Onhan se hirvee paikka verrattuna siihen, että nainen vaan makaa selällään loistelamppujen alla metallinen spekula emttimessä, lääkäri neulalla tekee munasarjat täyteen reikiä ja vieressä seuraa ainakin yks hoitaja ja labrahoitajakin siinä käväisee. Ja kipeetäkin se tekee, iha oikeesti. Ja ennenkuin tähän päästään, niin useampia emättimen kautta tehtäviä ultria ja muita tutkimuksia tehty.

    Olet oikeessa, kyllä tuo miehen osa on sitten ihan kamala! Voin vain todeta, että unohda koko homma, et siitä selviä. sano sille äidiksi haluavalle, että hankkii itselleen MIEHEN, jonka kanssa voi sitten tarvittaessa asiaa viedä eteenpäin.

    Äänestä

  • hellevi kirjoitti:

    Voit ihan hyvin pyytää lääkäriä/hoitajaa käyttämään muovista speculaa, jos metallinen tuntuu hankalalta Sinusta. Ihan kaikkeen mielivaltaan ei tosiaan ole pakko suostua edes lapsettomuushoidossa, ainakin vaimo ja minä ajattelimme pitää puoliamme ja olla ihmisarvoisia hankalista tutkimuksista huolimatta. Kaikkeen ei ole pakko suostua.

    No joo, veikkaan että teidän lapsettomuushoidot tyssää sitten siihen, kun sinä vetoat naama punaisena ihmisoikeuksiisi hoitajan antaessa sinulle kupin käteen spermanäytteen antamista varten. Ilman tuota spermaa kun on vaikeaa hedelmöittää vaimoasi.

    Kasva mieheksi tai häivy provoamasta tältä palstalta, tämä aihe on meille oikeasti lapsettomuudesta kärsiville vaikea ja vakava.

    Äänestä

  • hellevi kirjoitti:

    Ihan kamalaahan se on, kun joutuu ihan yksin kopissa tekeen jotain tollasta, mitä tosin lähes kaikki muutkin miehet lapsettomuuspolilla joutuu tekemään (ja suurin osa niistäkin miehistä, jotka ei lapsettomuustutkimuksissa käy, tekee sitä ihan vapaaehtoisesti, tosin jossain muualla).
    Ja sitten vielä lääkäri tutkii kivekset! Lääkäri, joka on niitä nyt nähnyt satoja työssään, mutta sulla varmaan on niin poikkeevat, että saattaa niitä jäädä pitkäänkin ihmettelemään. Onhan se hirvee paikka verrattuna siihen, että nainen vaan makaa selällään loistelamppujen alla metallinen spekula emttimessä, lääkäri neulalla tekee munasarjat täyteen reikiä ja vieressä seuraa ainakin yks hoitaja ja labrahoitajakin siinä käväisee. Ja kipeetäkin se tekee, iha oikeesti. Ja ennenkuin tähän päästään, niin useampia emättimen kautta tehtäviä ultria ja muita tutkimuksia tehty.

    Olet oikeessa, kyllä tuo miehen osa on sitten ihan kamala! Voin vain todeta, että unohda koko homma, et siitä selviä. sano sille äidiksi haluavalle, että hankkii itselleen MIEHEN, jonka kanssa voi sitten tarvittaessa asiaa viedä eteenpäin.

    mitä järkeä on vertailla sitä kumpi joutuu kärsimään enemmän? Jokainen kokee asiat omalla tavallaan, niin fyysisesti ja henkisestikin. On totta, että naiselle tehdään varsinaiset hoidot. Mutta miksi silti pitää ottaa martyyrin asema, kummankaan? Eikös hoidot ole yhteinen projekti?

    Jos toinen koko ajan puhuu kuinka hän joutuu kärsimään ja toinen pääsee helpolla, niin mitä hän sillä hakee? Eikö pitäisi yhdessä tukea toinen toistaan. Voiko tuollaisessa kilpailu asemassa edes kunnolla puhua tunteistaan ja ajatuksistaan?

    Kyllä meillä mies ymmärtää miten epämiellyttävänä koen tämän kaiken ja osaa olla sympaattinen. Ja kyllä minä ymärrän miten näytteen antaminen voi nolottaa ja voin yrittää kannustaa. Yhteinen projektihan tämä on. Jos toista vaan haukkuu ja aliarvioi niin voiko silloin odottaa, että tästä kaikesta selvitään yhdessä, pariskuntana.

    Äänestä

  • Ana31 kirjoitti:

    Voit ihan hyvin pyytää lääkäriä/hoitajaa käyttämään muovista speculaa, jos metallinen tuntuu hankalalta Sinusta. Ihan kaikkeen mielivaltaan ei tosiaan ole pakko suostua edes lapsettomuushoidossa, ainakin vaimo ja minä ajattelimme pitää puoliamme ja olla ihmisarvoisia hankalista tutkimuksista huolimatta. Kaikkeen ei ole pakko suostua.

    No, jos valita saa, niin kyllä mieluummin metallinen kuin muovinen ankannokka. Tosin en usko että muoviseen sortuisivat punktiossa. Mutta minään ihmisarvokysymyksenä en tuota materiaalivalintaa olekaan ennen ajatellut! Sinänsä tuo spekula tuossa on ihan pikkujuttu, sen varmaan itsekin ymmärrät, kun se aina PAPA-koettakin otettaessa emättimessä on (mieluiten metallisena).

    Ei lapsettomuustutkimukset ja hoidot ole mitään mielivaltaa! Kaikki toimenpiteet ja läsnäolevat henkilöt olivat ihan tarpeellisia. Pointti on se, että jos naista ei tuossa nolota (minua ei ainakaan yhtään) niin miten voi spermanäytteen antaminen olla noin vaikeaa?

    Mutta hei, ehkä ratkaisu sinulle olisi, että osoitat olevasi ihmisarvoinen ja vaadit metallisen näyteastian.

    Äänestä

  • annneli kirjoitti:

    mitä järkeä on vertailla sitä kumpi joutuu kärsimään enemmän? Jokainen kokee asiat omalla tavallaan, niin fyysisesti ja henkisestikin. On totta, että naiselle tehdään varsinaiset hoidot. Mutta miksi silti pitää ottaa martyyrin asema, kummankaan? Eikös hoidot ole yhteinen projekti?

    Jos toinen koko ajan puhuu kuinka hän joutuu kärsimään ja toinen pääsee helpolla, niin mitä hän sillä hakee? Eikö pitäisi yhdessä tukea toinen toistaan. Voiko tuollaisessa kilpailu asemassa edes kunnolla puhua tunteistaan ja ajatuksistaan?

    Kyllä meillä mies ymmärtää miten epämiellyttävänä koen tämän kaiken ja osaa olla sympaattinen. Ja kyllä minä ymärrän miten näytteen antaminen voi nolottaa ja voin yrittää kannustaa. Yhteinen projektihan tämä on. Jos toista vaan haukkuu ja aliarvioi niin voiko silloin odottaa, että tästä kaikesta selvitään yhdessä, pariskuntana.

    Vastasit ilmeisesti minulle? Olen ihan samaa mieltä, ja me mieheni kanssa todella tuemme toisiamme tässä projektissa, enkä koe olevani missään marttyyrin asemassa. Mutta on mieskin aina hoitanut oman osuutensa ihan ongelmitta nolostumisistakin huolimatta.

    oikeastaan en suunnannut vastaustani erityisesti kellekään. En vain jaksanut kelata viestiketjun alkuun...
    Yleisesti vain tuli tuollaista mieleen, kun ketjun luki läpi. Toki joukossa oli fiksujakin vastauksia. Silti ihmetyttää tuommoinen kilpailu asetelma.

    Äänestä

  • annneli kirjoitti:

    mitä järkeä on vertailla sitä kumpi joutuu kärsimään enemmän? Jokainen kokee asiat omalla tavallaan, niin fyysisesti ja henkisestikin. On totta, että naiselle tehdään varsinaiset hoidot. Mutta miksi silti pitää ottaa martyyrin asema, kummankaan? Eikös hoidot ole yhteinen projekti?

    Jos toinen koko ajan puhuu kuinka hän joutuu kärsimään ja toinen pääsee helpolla, niin mitä hän sillä hakee? Eikö pitäisi yhdessä tukea toinen toistaan. Voiko tuollaisessa kilpailu asemassa edes kunnolla puhua tunteistaan ja ajatuksistaan?

    Kyllä meillä mies ymmärtää miten epämiellyttävänä koen tämän kaiken ja osaa olla sympaattinen. Ja kyllä minä ymärrän miten näytteen antaminen voi nolottaa ja voin yrittää kannustaa. Yhteinen projektihan tämä on. Jos toista vaan haukkuu ja aliarvioi niin voiko silloin odottaa, että tästä kaikesta selvitään yhdessä, pariskuntana.

    kiitos näistä järkevistä sanoista. Noin minäkin tämän asian ajattelen. Jokainen kokee omalla tavallaan ja ketään ei ole syytä tuomita. Yhteinen projekti tämä on ilman muuta ja lähentaa ja syventää suhdetta enemmäm kuin mikään muu.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ana31 kirjoitti:

Mitähän kaikkea mies joutuu kestämään, jos suostuu vaimon painostuksesta menemään lapsettomuustutkimuksiin? Täällä ei taida juuri olla miesten mielipiteitä, mutta varmaan naiset näistä enemmän tietääkin. Asiallinen "rohkaisu" vois olla mulle paikallaan miehiltä tai naisilta. Kiitos jo etukäteen! Siis miten lapsettomuustutkimus etenee käytännössä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu