Miten

Työpaikallani on seksuaalisesti vinksahtanut mies. Hän suhtautuu kaikkiin naisiin sairaan seksistisesti. Aivan kuin olisi joku ihmeen eläin, ei mitään sivistyneitä tapoja. Kolme vuotta olen nyt sietänyt ko henkilön lähentely-yrityksiä ja kun ne eivät ole tuottaneet tulosta on miehen jutut muuttuneet todella törkeiksi. Nimittelee ja ottaa kantaa aina kaikkeen seksistisesti värittäen. Oksettavaa! Miten tällaisesta latvastalahosta pääsee eroon? Onko ainoa mahdollisuus vaihtaa työpaikkaa. Samalla mietityttää, että onko tämä pelkästään Seinäjokinen ilmiö. Itse en ole koskaan ennemmin enkä muualla suomessa samanlaiseen oksettavaan kohteluun törmännyt. Mikä ihme miehiä vaivaa, eikö pohjalainen uros voi kohdella työkavereitaan ihmisinä? Missä on vika?
21091
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

meillä oli duunissa samaa ongelmaa, yks miespuolinen nelikymppinen mies alkoi lääppiä mua 20 nuorta, varattua naista. itse pukeudun normaalisti olen raitis enkä ravaa baareissa. Kestin tuota lääppimistä sellaset pari vuotta sitten en jaksanut enää noita päivittäisiä vinkkejä panosta ym, jopa muiden työkavereiden kuullen, lopulta olin niin lukossa että menen kertomaan asiasta työterveyshuollossa, ja minua neuvottiin puhumaan esimiehelleni asiasta, arkana tyttönä menin kertomaan ahdistelusta luullen että pomo naurais mulle vain ja sanois että koita ymmärtää huumoria, kuten edellisen duunipaikan pomo sanoi, kun hänen oma poikansa mua lääppi... mutta tämä miespomo otti oli kyllä tietoinen asiasta ja otti lääppijän puhutteluun ja seuras tilannetta, tilanne ei parantunut vain paheni ukko sai potkut ja liitto ei voinut mitään kun duunipaikoilla ei tarvitse sietää ahdistelua, muutama vuosi sitte siivosin iltasin yhtä teollisuushallia seinäjoella ja totesin että sielä oli todella villi meno luojan kiitos sain muualta pian duunia.

Äänestä

eikö ole tullut mieleesi kertoa työsuojeluvaltuutetulle asiasta tai esimiehelle, lopulta työterveyslääkärille jos muu ei auta.
Minkä takia kukaan edes yrittää sietää epäasiallista kohtelua?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


päästä eroon kirjoitti:

Työpaikallani on seksuaalisesti vinksahtanut mies. Hän suhtautuu kaikkiin naisiin sairaan seksistisesti. Aivan kuin olisi joku ihmeen eläin, ei mitään sivistyneitä tapoja. Kolme vuotta olen nyt sietänyt ko henkilön lähentely-yrityksiä ja kun ne eivät ole tuottaneet tulosta on miehen jutut muuttuneet todella törkeiksi. Nimittelee ja ottaa kantaa aina kaikkeen seksistisesti värittäen. Oksettavaa! Miten tällaisesta latvastalahosta pääsee eroon? Onko ainoa mahdollisuus vaihtaa työpaikkaa. Samalla mietityttää, että onko tämä pelkästään Seinäjokinen ilmiö. Itse en ole koskaan ennemmin enkä muualla suomessa samanlaiseen oksettavaan kohteluun törmännyt. Mikä ihme miehiä vaivaa, eikö pohjalainen uros voi kohdella työkavereitaan ihmisinä? Missä on vika?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu