mitä siinä oikein voi tehdä?
kuinka paljon tavaroita siinä tulee mukana?
onko se hyvä?
kannattaako hankkia?
ja haluaisin että mahdollisimman moni vastasi koska haluan erilaisia mielipiteitä.
kuinka paljon tavaroita siinä tulee mukana?
onko se hyvä?
kannattaako hankkia?
ja haluaisin että mahdollisimman moni vastasi koska haluan erilaisia mielipiteitä.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Minulle kauppa-auki oli aivan täysi pettymys. Paljon melua tyhjästä.
Yrityksen perustaminen omalle tontille vie aivan kaiken ajan, etkä ehdi keskittyä mihinkään muuhun. Yhteisötontille perustaminen taas on loppujen lopuksi aivan liian monimutkaista.
Tavarat ovat tietysti aina plussaa, mutta niitä saa netistäkin.
Tästä lisäosasta voisin luopua. Ei vedä vertoja kahdelle aikaisemmalle.
Ite pelaan sitä aika paljon, koska ihan hyvä se mun mielestä on ja ainakin mielenkiintoisempi ja monipuolisempi kuin esim yliopisto. Jos perustaa yrityksen, niin voi palkata henkilökuntaa ja muutenkin ihan itse päättää kuinka usein on kauppa auki. Ei siis mitään, että siihen menis kaikki aika. Jos haluaa, niin yritykseen voi palkata työntekijöitä niin paljon, ettei sen oman simin tarvitse itse tehdä mitään muuta kuin määrätä alaiset töihin.
Jos perustaa kotiin yrityksen, niin kannattaa tehdä sitä varten oma sisäänkäynti ja lukita kotiovet, tai muuten asiakkaat haahuilee ympäri taloa ja syö jääkaapin tyhjäksi.
ei kannata ostaa,niitä kauppojakaan ei aina jaksa pitää pystyssä.
niin se vaan menee, että makuasia on tämäkin. Itse olen tykännyt tosi paljon. Onhan se rankkaa puuhaa yrityksen pitäminen pystyssä, mutta oikein antoisaakin sitten kun alkaa sujua.
Jotenkin olen ollut huomaavinani, että Kauppa auki on ollut suositumpi vanhempien pelaajien keskuudessa? :)
Itsekin kuulun ns. senioripelaajien joukkoon, ja tykkään tosi paljon Kauppa Auki -lisäristä.
Siinä on vähän haastetta, kun yrityksiä ei olekaan niin kovin helppo pyörittää, ja on tosi kivaa kun siinä onnistuu.
Minäkin taidan noihin senioreihin kuulua, että se siitä vanhempien pelaajien suosiosta..
Itsekkin olen vanhempi pelaaja ja pidän kauppa auki-lisäosasta tosi paljon. Yliopistoa en jaksa pelata nykyään ollenkaan. Se onkin koneella vain tavaroiden takia.
Jos sinua kiinnostaa liike-elämä tai kaupallinen ala, silloin kannattaa hankkia kauppa auki-lisäosa. Itte olen kirjanpitäjäksi opiskellut aikoinani ja ehkäpä siksi tykkäänkin kauppa auki-lisäosasta kuin hullu puurosta.
Ehkäpä vanhemmilla pelaajilla on enemmän kärsivällisyyttä taistella liikkeen menestymisen puolesta. Teinipelaajilla kun pitäisi todennäköisesti kaupan olla valmiiksi hyvin tuottava.
Ainut miinus puoli on mielestäni se että ansiomerkkien kertyminen vie tuhottoman paljon aikaa. Etenkin sillä simillä, joka on kassalla. Kassaneiti tai -poika saa seisoa jöpöttää monta viikkoa kassalla ennen kuin hän saa siitä edes pronssisen ansiomerkin. Kultaisesta nyt puhumattakaan. Siksipä välillä käyn boolpropilla hakemassa taloon leikkiveneen, jolla saa kaikki ansiomerkit. :)
Yhdellä naisella oli seitsemän yritystä ja niissä oli osassa jo esimieskin, niin ei tarvinnut simin käydä aina sillä liikkeessä. Samalla alueella pelatessani toisella perheellä jäi peli jumiin ja jouduin ctrl alt del yhdistelmällä lopettamaan pelin. Seuraavan kerran kun olin aloittamassa peliä oli koko naapurusto hävinnyt kuin tina tuhkaan. Eniten harmittaa se 7 liikkeen omistaja kun sen elämäntavoite oli 10 yritystä.
KA:ssa tulee aika paljon kampauksia ja vaatteita, mutta ovat enimmäkseen sellaisia "työvaatteita ja -kampauksia".
Muistaakseni ei tule kauhiasti sellaisia hyödyllisiä käyttötavaroita. Mutta tuleehan siinä iso kasa näytehyllyjä, hissi, sekä robotin-, lelun- ja kukkienvalmistuspöytä, joista ainakin robotinvalmistuspöydälle on käyttöä, kun sillähän voi näperrellä servon.
Ja onhan tietty hienoa, kun voi perustaa yrityksen, mutta minusta se yrityksen pyörittäminen ei ole kovin kummoinen juttu.
Voihan sillä perustaa vaikka uimalan, kauneushoitolan tai kuntosalin. Omalla similläni on huvipuisto. Simini käy kyllä itse muualla töissä (on siis rikollisnero tätä nykyä). Siellä puistossa kun voi käydä sitten retkellä ja huvittelemassa joillain muilla simeillä. Tulee monipuolisempi naapurusto, kun on enemmän paikkoja joissa voi käydä asiakkaana.