että näinkö parempi sitten?

lukihärikkö

Jouduinkin lähtemään Ruotsista Silja Festivalilla kun Seawind laiva joutuikin telakalle huoltoon. Laivan aulassa näin 22-vuotiaan blondin jonka hymy sai kaiken sulamaan. Hänellä oli trendikkäät, kireät tummat farkut joissa oli kulutukset reisissä ja persuksissa. Paitaa en nähnyt koska tummanvihreä lantiolle ylettyvä takki karvahupulla peitti näkyvyyden. Hän selaili kännykkäänsä ja katseli vessan suuntaan. Hymyilin seksikkäälle näylle ja käänsin katseeni infotaululle. Hyttini oli ties kuin monta kerrosta ylöspäin. Äsh. Hytissäni mietin että voisi sitä irrotella kun kerran tällaiseen menomestaan joutui. Vaihdoin tumman kauluspaidan päälle siltä varalta jos tulisikin otettua kännit. Sitten Kleinia vähäsen iholle.

Kello oli vasta kymmenen ja diskossa meno oli hiljaista. Painuin syömään kahvilaan ja odotin siellä pari tuntia. Parin tunnin päästä disko avautui ja meno muuttui nopeasti kuiskuttelevaksi flirttimestaksi. Ehdin päästä baarin puolelle hakemaan tuoppia kun selkääni painautui kaksi kovettunutta nänniä. Käännyin ympäri ja näin uudestaan tuon seksikkään olemuksen tällä kertaa kauniissa niskaan sidottavassa mustassa topissa ja tummissa farkuissa. "Hei." Hän sanoi rauhallisella äänellä ja hymyili. "Mun nimi on Anne. Mm.. Haluisitsä tanssii?" Laskin oluen tiskille ja vinkkasin baarimikolle että hän saa sen.

Vedin Annen lähelleni mutta pidin kohteliaasti käteni hänen selällään. Anne liikutteli lantiotansa omaani vasten että Goljattini alkoi hereillä. Yritin ajatella muuta mutta se alkoi olla vaikeata kun Annen kädet sukelsivat hiuksissani. Kuiskasin Annen korvaan että haluaisiko hän kenties hyttiini lämmittelemään ja näykkäsin häntä hellästi kaulasta. Anne vaan jatkoi hymyilemistä. Irrottauduin hänestä ja otin Annen kädestä kiinni ja raahasin hyttiini. Hytissä kaadoin hänet suoraan sängylle ja painauduin häneen kiinni. Suukottelin Annen kaulaa ja kuiskailin kuinka hyvältä hän näyttää samalla kun käteni vaelsivat hänen muodoillaan. Aloin hivuttaa hänen toppiansa ja rintsikoita veke. Annen sormet taas oli avannut farkkuni ja vetänyt niitä kalsareiden kera alaspäin. Annen pieni käsi sormeili kaluni päätä ja sitten veti nahkaa alaspäin. Se tuntui liian hyvältä ja enkä halunnut ennen leikkivän minulla ennen kuin olin antanut hänelle tyydytyksen. Otin hänen käsistään kiinni hellästi mutta tiukasti ja jatkoin hommiani. Suutelin hänen paljasta hyvältä tuoksuvaa ihoansa. Piirsin kielelläni hänen nännipihansa ennen kuin imin voimakkaasti nänniä. Sama käsittely toiselle rinnalle. Anne liikkui allani levottomasti huokaillen.

Irrotin otteeni hänen käsistään ja suutelin alaspäin mahaa kunnes saavutin mieleiseni. Hymyillen siirsin hänen hentoa karvoitustaan pois tieltä. Hieroin hänen klitoristaan hellästi pyöritellen etusormella, peukalolla hivelin terskan alta ja sitten nuolaisin siitä. Levitin enemmän häpyhuulia ja aloin lipomaan klitoriksen seutua. Yninästä päätellen olin jo lähellä niinpä imaisin klitoriksen terskaa voimakkaasti. Otin siitä hellästi kiinni huulillani ja kutitin sitä kielelläni. Pam! Anne tulikin jo. Jätin Annen vähäksi aikaa toipumaan kun itse kävin huuhtelemassa suuni. Laitoin samalla kortsun paikoilleen.

Annen vittu oli ihan märkä. Painauduin kuumana hänen päälle ja suutelin häntä sielua ravistavalla tavalla. Levitin hänen jalkojansa vähän sivummalla toisistaan. Goljattini seisoi jylhänä treenattua mahaa vasten. Työnsin itseäni Anneen sentti sentiltä kunnes se oli kokonaan sisällä. Vaihdoimme kuumia suudelmia ja aloin kiihkeästi naida tuota seksikästä näkyä. Anne näytti yllättyneen nopeasta nainnista. Nostin hänen jalkansa olkapäilleni jotta pääsin työntymään syvemmälle tuonne kuumaan sykkivään elämään. Yllätyin Annen nopeasta tulosta. Hänen pillunsa kiristi liikehdintääni ja jouduin hidastamaan naintiani. Anne hymyili raukeana ja katseli minua utuisella katseella. Laskin hänen jalkansa alas ja aloin naimaan häntä lähetyssaarnaajassa. Suutelin ja puristelin toisella kädellä rintoja. Omani himoni palasi takaisin. Ja minun oli pakko jyyskyttää nopeammin ja nopeammin yrittämättä silti satuttaa Annea eläimellisellä kiihkollani. Pian tunsin kiihelmöivää tunnetta jaloissa ja purin Annen olkaa hellästi.

Jätin Annen makaamaan sängylle. Itse duunasin vessassa omia hommiani kun Anne tuli luokseni hymyillen. Hän tönäisi minut istumaan ja alkoi ottaa suihin lerpsahtanutta Goljattiani. Utuista katsetta ei enää näkynyt. Hän aloitti rajun imemisen ja nussi minua suullaan niin että terskani hankasi hänen kitalakeensa. Tuntui taivaalliselta. En pystynyt pidättelemään omaa orgasmiani. Spermani suihkusi voimalla syvälle Annen kurkkuun ja hän viimeisteli homman nuolemalla terskani puhtaaksi. Kävimme yhdessä suihkussa ja menin nukkumaan Anne sylissäni. Silittelin hänen hiuksiaan ja suutelin niskaa.

2

15543

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hirveetä...

      "suutelin häntä sielua ravistavalla tavalla"

      Voi vittu, mikä pelle! Koko kirjoitusrääpiö täynnä kliseistä PASKAA! Hirveetä luettavaa. Yöäks!

      • minävaantaas

        neiti pidä romantiikasta? :DDDD


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      611
      2213
    2. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      108
      1088
    3. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      23
      1065
    4. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      4
      927
    5. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      855
    6. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      85
      833
    7. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      50
      759
    8. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      89
      752
    9. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      63
      725
    10. Moi, olen Lampunhenki

      Kerro toivomuksesi🏺
      Ikävä
      65
      573
    Aihe