Tiedätkö yhtään nykypäivän adoptiota missä ei olisi raha mukana?
Arja Korisevakin on adoptoinut lapsen ja hän yhtälailla sai maksaaa adoptiostaan kuin kaikki muutkin.
Etkö käsitä, että se on myös suoja lapselle, että adoptiosta joutuu maksamaan - sillä silloin ihmiset joutuvat ihan oikeasti panostamaan.
Rahan ollessa kuvioissa mukana estetään hetken mielijohteesta saadut päähän pistot.
Marienhoflle
9
338
Vastaukset
- Marienhof
adoptiosta maksetaan. Mutta tarkoitus on että itse lapsesta ei makseta tai siitä että adoptio sujuisi nopeammin. Se jo kertoo jotakin että superjulkkis saa lapsen mukaansa lähes heti kun toiset tavalliset pulliaiset joutuvat vuosia odottelemaan että saavat esim. oman sukulaislapsensa adoptoitua. Eipä ole vaikea arvata mistä on silloin kyse kun toisille adoptio sujuu kovin nopeasti ja toisille ei.
- sinä sanoit
ihan omin sanoin 'Eipä ole vaikea arvata mistä on silloin kyse'! Tuo on se ainoa perustelu millä riehut täällä palstoilla on ARVAILULLA.
Sinun tietosi eivät perustu mihinkään faktoihin vaan toisen käden tietoon mitä luet lehdistä ja loput a-r-v-a-i-l-e-t!
Jos sinulla on pakkomielteenä riehua missionin tapaisesti jostain asiasta, miksi et ottaisi kohteeksi jotain suomalaista epäkohtaa, jonka voisit paikan päällä kunnolla tutkia ja jättää arvailut sikseen? - Marienhof
sinä sanoit kirjoitti:
ihan omin sanoin 'Eipä ole vaikea arvata mistä on silloin kyse'! Tuo on se ainoa perustelu millä riehut täällä palstoilla on ARVAILULLA.
Sinun tietosi eivät perustu mihinkään faktoihin vaan toisen käden tietoon mitä luet lehdistä ja loput a-r-v-a-i-l-e-t!
Jos sinulla on pakkomielteenä riehua missionin tapaisesti jostain asiasta, miksi et ottaisi kohteeksi jotain suomalaista epäkohtaa, jonka voisit paikan päällä kunnolla tutkia ja jättää arvailut sikseen?asiastahan on ihan todisteitakin. Adoptio ei toisilta onnistu koska kyseissä maassa ON OLEMASSA LAKI JOKA KIELTÄÄ SEN. Sitten tulee Madonna joka saa lapsen mukaansa lähes heti. Silloin TIEDETÄÄN että lakia on rikottu! Sitä ei tarvitse arvata! Ja sen jälkeen voidaan sitten arvata mikä on ollut houkuttimena siihen että maan hallitus päättää rikkoa lakia ja hyvin todennäköisesti syynä on raha. Onkin oikein mukavaa että Madonna vienyt taas adoptiolasten oikeusturvaa taaksepäin ja vienyt heiltä oikeuden rehelliseen ja ennen kaikkea lailliseen adoptioon.
Onhan se kivaa kun rikas ihminen voi ostaa itselleen lapsen välittämättä mistään muusta kuin siitä että saa lapsen silloin kun itse haluaa. - ....
Marienhof kirjoitti:
asiastahan on ihan todisteitakin. Adoptio ei toisilta onnistu koska kyseissä maassa ON OLEMASSA LAKI JOKA KIELTÄÄ SEN. Sitten tulee Madonna joka saa lapsen mukaansa lähes heti. Silloin TIEDETÄÄN että lakia on rikottu! Sitä ei tarvitse arvata! Ja sen jälkeen voidaan sitten arvata mikä on ollut houkuttimena siihen että maan hallitus päättää rikkoa lakia ja hyvin todennäköisesti syynä on raha. Onkin oikein mukavaa että Madonna vienyt taas adoptiolasten oikeusturvaa taaksepäin ja vienyt heiltä oikeuden rehelliseen ja ennen kaikkea lailliseen adoptioon.
Onhan se kivaa kun rikas ihminen voi ostaa itselleen lapsen välittämättä mistään muusta kuin siitä että saa lapsen silloin kun itse haluaa.... tuollaista lakia. Jos on, niin osoita se meille muille, jotka olemme niin tyhmiä.
- Marienhof
.... kirjoitti:
... tuollaista lakia. Jos on, niin osoita se meille muille, jotka olemme niin tyhmiä.
on edelleenkin voimassa Malawissa. Ikävää että kuuluisuuden ja rikkauden takia sitä saa luvan rikkoa.
- jankutat
Marienhof kirjoitti:
on edelleenkin voimassa Malawissa. Ikävää että kuuluisuuden ja rikkauden takia sitä saa luvan rikkoa.
ei ole mikään todiste.
Sinun sanasi eivät käy todisteesta lain olemassaolosta.
NÄYTÄ se laki.
Kopioi se tänne. - Marienhof
jankutat kirjoitti:
ei ole mikään todiste.
Sinun sanasi eivät käy todisteesta lain olemassaolosta.
NÄYTÄ se laki.
Kopioi se tänne.on se mitä Madonna on sanonut! Onko sinulla todisteita että se on totta? Tässä mm. Malawin adoptiolaista ja TAAS adoptioasiantuntija on ERITTÄIN huolestunut asiasta että julkkis saa adoptoida noin helposti.
http://www.irinnews.org/report.asp?ReportID=55986&SelectRegion=Southern_Africa
"According to the adoption act, any person considering adopting a child should be resident in the country for a minimum of 18 months. Madonna was in Malawi for about nine days."
Ilman lain rikkomista ei niin vain 67 ihmisoikeusjärjestöä nosta syytettä!
Täällä tarkempaa tietoa Malawin adoptiolaista:
http://www.law.yale.edu/rcw/rcw/jurisdictions/afe/malawi/Malawi_state_report_2001.pdf
Lue mm. seuraavat kohdat joissa lain rikkominen tulee hyvin selvästi esille:
"It further prohibits the adoption of Malawi children by non-residents and of non-resident children by Malawi residents."
"Non-Malawians should only be allowed to adopt a child after the couple has lived in Malawi for a minimum period of two years and should stay with the child for at least 18 months before starting adoptive procedures." - gggggggggggg
Marienhof kirjoitti:
on se mitä Madonna on sanonut! Onko sinulla todisteita että se on totta? Tässä mm. Malawin adoptiolaista ja TAAS adoptioasiantuntija on ERITTÄIN huolestunut asiasta että julkkis saa adoptoida noin helposti.
http://www.irinnews.org/report.asp?ReportID=55986&SelectRegion=Southern_Africa
"According to the adoption act, any person considering adopting a child should be resident in the country for a minimum of 18 months. Madonna was in Malawi for about nine days."
Ilman lain rikkomista ei niin vain 67 ihmisoikeusjärjestöä nosta syytettä!
Täällä tarkempaa tietoa Malawin adoptiolaista:
http://www.law.yale.edu/rcw/rcw/jurisdictions/afe/malawi/Malawi_state_report_2001.pdf
Lue mm. seuraavat kohdat joissa lain rikkominen tulee hyvin selvästi esille:
"It further prohibits the adoption of Malawi children by non-residents and of non-resident children by Malawi residents."
"Non-Malawians should only be allowed to adopt a child after the couple has lived in Malawi for a minimum period of two years and should stay with the child for at least 18 months before starting adoptive procedures."Joo. Jos sinä marienhof vain tukkisit turpasi!Ei ole sinun asiasi!!!!
- haluun..
gggggggggggg kirjoitti:
Joo. Jos sinä marienhof vain tukkisit turpasi!Ei ole sinun asiasi!!!!
ostaa afrikkalaisen vauvan!!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sannan kirja USA:n bestseller!
"Congratulations to Sanna Marin's HOPE IN ACTION, officially a USA TODAY bestseller!" Kertoo Scribner. Mitäs persut tä3410281Yritystuet 10 mrd. vuodessa, eli yrittäjäriski valtiolla kuten kommunismissa
Pelkästään Viking Linen viinanhakuristeilyitä sponsoroidaan 20 miljoonalla eurolla vuosittain. Dieselin verotukikin on12110074- 217901
Sture Fjäder haluaa tuensaajien nimet julki
Kokoomuspoliitikko haluaa yli 800 euroa kuukaudessa tukia saavien nimet julki. Ehkä olisi syytä julkaista myös kuvat? h1776294Metsäalan rikolliset
Jokohan alkaa vähitellen kaatua kulissit näillä ihmiskauppaa harjoittavilla firmoilla.304842- 514613
Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"
Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..1143985Maahanmuuttajat torjuvat marjanpoiminnan - "emme ole rottia"
Ruotsalaisen journalistin selvitys paljasti, miksi maahanmuuttajat kieltäytyvät työstä. Taustalla vaikuttavat kulttuuris1233371- 623087
Adonikselle
Kuvittelitko oikeasti, että ootan sua? Kuvittelitko, että voit noin vain vetäyttä ja kun tulet takaisin, kaikki on niin2173016