Minulla on ollut jonkun aikaa kaksi siamilaista kissaa joista luovuttiin ajanpuutten vuoksi. Olen huomannut ja myös luonani käyvät vieraat ovat huomanneet, että kissat haisevat.
Kissojen takapuolesta lähtee voimakas ulosteenhaju jonka huomaa kun kissa on esim. sylissä tai tulee vaikkapa sohvalle ihmisen viereen. Minulla on ollut aiemmin maatiaiskissoja enkä ikinä ole niissä tällaista hajuongelmaa havainnut.
Molempien kissojen takapuoli näyttäisi olevan hieman "raollaan", kun ainakin maatiaiskissojen pyllyt näyttävät lähinnä siisteiltä "pisteiltä". Ystäväni sanoi että tämä haju olisi kuulemma siamilaisten rotuominaisuus?!
Mistä tällainen haju voi johtua,onko todennäköisimmin kyseessä väärä ruokavalio, anaalirauhasongelma vai onko simskuilla todella tällainen kiusallinen ominaisuus?

Vastaukset 4
Vanhimmat
Syitä hajuun on yleensä kaksi. Joko täydet anaalirauhaset tai huono ruokavalio. Tosin se, että kissa haisee, viittaa anaalirauhasiin tai suolisto-ongelmaan. Anaalirauhasia voit yrittää tyhjentää itsekin jos kissa on luonteeltaan rauhallinen (varoitus: se erite haisee TODELLA pahalta), muutoin kannattaa käydä eläinlääkärillä.
En usko, että simskuilla olis sellaista ominaisuutta...
väärä ruokavalio. käytä lääkärillä.
.. mutta norski ei. Pylly auki, punaista pilkottaa. Eläinlääkäri tursautti kaksi iso mustikan kokoista tyhjäksi. Ja taas haisee..Anaalirauhaset on klo 4 ja 8 kohdalla peräaukon alapuolella. Jos ei tyhjene ulostaessa, voit opetella punristamaan ne vessapapruun. Mä sain oikein ruiskautettua pitkin käsivarttani ;)